Olen vihdoin ja viimein virallisesti kirjoittautunut yliopistooni opiskelijaksi kahdeksi lukukaudeksi. Itse ilmoittautumistilaisuus oli aikamoista kädenvääntöä ja tiskiltä toiselle juoksemista, mutta voin kuitenkin kehua ottaneeni varsinaisen tyrmäysvoiton itäsaksalaisesta byrokratiasta. Vailla tarpeellisia paperita ja dokumentteja onnistuin ilmoittamaan itseni maisteriopintoihin (kandihan ei siis todellakaan ole tehtynä...), saksalaisen sairaskassan piiriin sekä ulkomaisia opiskelijoita auttavan järjestön jäseneksi. Kaikki tämä puolessa tunnissa ja palkintona lopuksi sain Berliinin kaupungin tarjoaman "tervetulorahan" taskuni pohjalle viikonloppua varten. On mielenkiintoista, että ensin maksoin lähemmäs kaksi sataa koulun kassalle lukuvuodestani ja puoli tuntia myöhemmin saatoin lunastaa samalta sedältä toistasataa euroa takaisin. Tämä on tehokkuutta!
Asiat alkavat muutenkin soljua paikoilleen. Olen hankkinut itselleni saksalaisen pankkitilin ja puhelinnumeron. Tärkeimpänä kaikista mainittakoon kuitenkin se, että olen siis vihdoin saanut itselleni myös pysyvän asuinkolosen. Täytyy sanoa, että se on IHANA! Aivan täydellinen yksiö kaltaiselleni raikulityllerölle Friedrichshainin railakkaassa kaupungisosassa. Asunnossa on kaikki valmiina, joten minun ei tarvitse kuin muuttaa ja asettua taloksi. Nyt voin siis vastaanottaa myös vieraita. Tai no siis ainakin yhden kerrallaan, sillä asunto ei todella ole suuren suuri. Nyt minun täytyy enää hankkia nettiyhteys ja sen jälkeen kaikki viralliset asiat on hoidettu ja on aika kiinniittää huomio huomattavasti mielenkiintoisempiin projekteihin, joista lisää ehkäpä myöhemmin. Saas nährä kuinka äijän käy ;)
Nyt katoan täältä lipaston PC-poolista vihdoin kotiin ja sieltä jatkan matkaani myöhemmin puolalaisiin tupareihin. Kaikkeen sitä Erasmus-opiskelija joutuukin...
Heissan,
LKK
PS: Tiedän, että otsikoissa ei käytetä pisteitä, mutta sepä vaan näyttää niin mukavalta.
perjantai 26. syyskuuta 2008
sunnuntai 21. syyskuuta 2008
Kadonnutta asuntoa etsimässä.
Hallo meine Freunde in Finnland!
Täällä sitä tuskaillaan Berliinin kylmenevässä syksyssä asunnonetsinnän kanssa. Muutamissa näytöissä olen käynytkin, mutta valitettavan moni vuokraa asuntonsa kalustamattomana. Pian pitää kai tehdä niin, että otan paljaan asunnon ja hankin Ikeasta patjan ja kattilan. Vietetään sitten vuosi leirielämää. Oikeasti asuntoja on todella paljon tarjolla, mutta tällä hetkellä myös hakijoita riittää. Koulut alkavat parin viikon kuluttua ja kaikki kodittomat Berliiniin muuttanet pyörivät samaan aikaan samoissa näytöissä. Joku onnekas sen asunnon aina kuitenkin saa, joten ei auta kuin yrittää. Tässä on minulla vielä pari viikkoa aikaa etsiä uutta kotia ja hätätilassa myös kavereiden luokse pääsee muutamiksi päiviksi loisimaan. Täytyy vielä muistaa, että täällä on todella paljon leveitä siltoja, joiden alle pikkuinen Erasmus-opiskelija mahtuu rinkkansa kanssa sadetta pakoon. Samalla löytyisi varmasti kiinnostavia kämppiksiä....
Kouluun ilmoittautuminen alkaa ensi viikolla ja minullahan on (yllätys yllätys) myös sen kanssa ongelmia. En ole koskaan saanut tiettyä sähköpostia täältä yliopistolta, joten minulla ei ole omaa opiskelijanumeroa. Ilman sitä en voi maksaa tarvittavia maksuja ja ilman kuittia näistä maksuista en voi ilmoittautua opiskelijaksi. Keskiviikkona minulla on sovittu aika erään tädin kanssa ja hän lupasi järjestää asiani lopultakin kuntoon. Saan taas pistää todellisen Hochdeutschini kovaan koitokseen, jotta saan asiani selvitettyä. Itseni ilmaiseminen saksaksi on kuitenkin joka päivä helpompaa ja helpompaa. Tai oikeastaan, jos saksan puhuminen kaksi viikkoa sitten oli mahdotonta, niin nyt se on enää vain helvetin vaikeaa. Jostain syystä minua luullaan muuten ihan koko ajan espanjalaiseksi. Kiinnostavaa sinänsä, koska en puhu kyseistä kieltä. Ilmeisesti Etelä-Amerikassa keväällä vietetyt viikot ovat kuitenkin alitajuisesti juurruttaneet saksaani suloisen espanjalaisen aksentin. Tämä tarkoittaa luultavasti sitä, että sössötän menemään, ilman että kukaan tajuaa mitään. Toimiva taktiikka sinänsä sekin.
Suosikkiaiheeseeni saksan ihanaiseen kieleen päästyäni olenkin koonnut tähän postaukseen muutamia suosikkisanojani:
Saksa on rakkauden kieli:
Der Kugelschreiber = kuulakärkikynä
Schlesische Straße = Baarikatu Kreuzbergissä (koittkaapa sanoa humalassa)
Kürbiskern = Kuulostaa ehkä turkilta, mutta tarkoittaa itseasiassa kurpitsansiementä.
Ai miten niin me käytetään lainasanoja?:
Das Milchshake = Pirtelö
Das Last-Minute-Urlaub tai vaihtoehtoisesti Die Last-Minute-Reise = äkkilähtömatkat
Der Dschungel = lukekaapa sana ääneen ja yht'äkkiä siinä onkin järkeä.
Ja suosikkini:
Jawohl! = Miksi ihmeessä tämä edes opetetaan kaikille kakaroille Suomen kouluissa? Kukaan ei koskaan käytä sitä. Tästä innostuneena ja kauniin sanan vähäisestä käytöstä huolestuneena olenkin ottanut tavoitteekseni käyttää huudahdusta sopivassa kohdassa ainakin kerran tämän vuoden aikana.
Olen muuten aloittanut lukemisen saksaksi. Eilen kävin divarissa ja löysin Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -eepoksen kaikki osat luonnollisesti saksaksi. Ajattelin sen olevan vielä hippasen liikaa ja luin sen sijaan elokuvalehteä. Täällä tulee pian leffoihin saksalainen elokuva Finnischer Tango. Jonkin sortin Tragikomödie (myös suosikkisana!) se kai on. Ei takuulla ole kyllä yhtä kova kuin Die Entdeckung der Currywurst. Se on yllättäen elokuva Currywurstin keksimisestä. Aikamoista. Makkaralla on todella tärkeä osansa saksalaisessa sielunmaailmassa.
Tässä tämä tällä kertaa. Ensi viikolla kerron kuinka itäsaksalainen tehokkuus edesauttaa byrokratian nujertamista.
Tschüss!
LKK
Täällä sitä tuskaillaan Berliinin kylmenevässä syksyssä asunnonetsinnän kanssa. Muutamissa näytöissä olen käynytkin, mutta valitettavan moni vuokraa asuntonsa kalustamattomana. Pian pitää kai tehdä niin, että otan paljaan asunnon ja hankin Ikeasta patjan ja kattilan. Vietetään sitten vuosi leirielämää. Oikeasti asuntoja on todella paljon tarjolla, mutta tällä hetkellä myös hakijoita riittää. Koulut alkavat parin viikon kuluttua ja kaikki kodittomat Berliiniin muuttanet pyörivät samaan aikaan samoissa näytöissä. Joku onnekas sen asunnon aina kuitenkin saa, joten ei auta kuin yrittää. Tässä on minulla vielä pari viikkoa aikaa etsiä uutta kotia ja hätätilassa myös kavereiden luokse pääsee muutamiksi päiviksi loisimaan. Täytyy vielä muistaa, että täällä on todella paljon leveitä siltoja, joiden alle pikkuinen Erasmus-opiskelija mahtuu rinkkansa kanssa sadetta pakoon. Samalla löytyisi varmasti kiinnostavia kämppiksiä....
Kouluun ilmoittautuminen alkaa ensi viikolla ja minullahan on (yllätys yllätys) myös sen kanssa ongelmia. En ole koskaan saanut tiettyä sähköpostia täältä yliopistolta, joten minulla ei ole omaa opiskelijanumeroa. Ilman sitä en voi maksaa tarvittavia maksuja ja ilman kuittia näistä maksuista en voi ilmoittautua opiskelijaksi. Keskiviikkona minulla on sovittu aika erään tädin kanssa ja hän lupasi järjestää asiani lopultakin kuntoon. Saan taas pistää todellisen Hochdeutschini kovaan koitokseen, jotta saan asiani selvitettyä. Itseni ilmaiseminen saksaksi on kuitenkin joka päivä helpompaa ja helpompaa. Tai oikeastaan, jos saksan puhuminen kaksi viikkoa sitten oli mahdotonta, niin nyt se on enää vain helvetin vaikeaa. Jostain syystä minua luullaan muuten ihan koko ajan espanjalaiseksi. Kiinnostavaa sinänsä, koska en puhu kyseistä kieltä. Ilmeisesti Etelä-Amerikassa keväällä vietetyt viikot ovat kuitenkin alitajuisesti juurruttaneet saksaani suloisen espanjalaisen aksentin. Tämä tarkoittaa luultavasti sitä, että sössötän menemään, ilman että kukaan tajuaa mitään. Toimiva taktiikka sinänsä sekin.
Suosikkiaiheeseeni saksan ihanaiseen kieleen päästyäni olenkin koonnut tähän postaukseen muutamia suosikkisanojani:
Saksa on rakkauden kieli:
Der Kugelschreiber = kuulakärkikynä
Schlesische Straße = Baarikatu Kreuzbergissä (koittkaapa sanoa humalassa)
Kürbiskern = Kuulostaa ehkä turkilta, mutta tarkoittaa itseasiassa kurpitsansiementä.
Ai miten niin me käytetään lainasanoja?:
Das Milchshake = Pirtelö
Das Last-Minute-Urlaub tai vaihtoehtoisesti Die Last-Minute-Reise = äkkilähtömatkat
Der Dschungel = lukekaapa sana ääneen ja yht'äkkiä siinä onkin järkeä.
Ja suosikkini:
Jawohl! = Miksi ihmeessä tämä edes opetetaan kaikille kakaroille Suomen kouluissa? Kukaan ei koskaan käytä sitä. Tästä innostuneena ja kauniin sanan vähäisestä käytöstä huolestuneena olenkin ottanut tavoitteekseni käyttää huudahdusta sopivassa kohdassa ainakin kerran tämän vuoden aikana.
Olen muuten aloittanut lukemisen saksaksi. Eilen kävin divarissa ja löysin Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -eepoksen kaikki osat luonnollisesti saksaksi. Ajattelin sen olevan vielä hippasen liikaa ja luin sen sijaan elokuvalehteä. Täällä tulee pian leffoihin saksalainen elokuva Finnischer Tango. Jonkin sortin Tragikomödie (myös suosikkisana!) se kai on. Ei takuulla ole kyllä yhtä kova kuin Die Entdeckung der Currywurst. Se on yllättäen elokuva Currywurstin keksimisestä. Aikamoista. Makkaralla on todella tärkeä osansa saksalaisessa sielunmaailmassa.
Tässä tämä tällä kertaa. Ensi viikolla kerron kuinka itäsaksalainen tehokkuus edesauttaa byrokratian nujertamista.
Tschüss!
LKK
lauantai 13. syyskuuta 2008
Ich bin eine Berlinerin!
Hallo ystävät!
Kyllä olen hengissä ja täysin vahingoittumaton, vaikka olenkin viimeisen viikon ajan vietellyt hieman hiljaisempaa eloa mitä sähköisiin viestimiin tulee. Kiitos myös runsaista synttärionnitteluista. Niitä juhlittiin pienimuotoisesti syömällä intialaista ruokaa mahtavasti nimetyssä Yogi-Snack -ravintolassa. Arvatkaa kuka sai valita ravintolan... Keskiviikkona olikin sitten mukavan freesi olo kannustaa Suomi mahtavaan 3-3 tasapeliin. Vain Suomi voi johtaa kolme kertaa ja silti päätyä tasatulokseen. Hyvä peli silti, vaikka paikallisen baarimme saksalaiset hieman epätoivollemme hihittelivätkin. Eipä niitä kyllä sitten lopputulos hirveästi enää naurattanutkaan, Suomea kun kuitenkin verrattiin koko pelin ajan Lichtensteiniin. Ei kovin imartelevaa.
Eilen juhlimme ryhmämme erään toisen jäsenen synttäreitä hieman vähemmän hillitysti ja löysimme itsemme tanssimasta punkia kuuden aikaan aamulla vanhaan halliin tehdysta baarista. Ulkona paloi nuotio ja sinne oli raahattu kymmeniä vanhoja sohvia ja nojatuoleja terassiksi. Sisällä oli vahvasti tägättyä harmaata betonia, hyvin varustettuja baaritiskejä ja liian trendikkäitä ihmisiä, itsemme mukaan lukien natürlich! ;)
Kielikurssi alkoi maanantaina ja tavallisella tuurillani opettajaksi osui eläkkeen partaalla roikkuva herrashenkilö, jonka opetusmetodit ovat suoraan kuusikymmentäluvulta. Tekee muuten allekirjoittaneelle aika tiukkaa istua 4,5h päivässä hiljaa ja kuunnella kuinka valkohapsinen setämme lukee ääneen konjuktiivejä, kausuksia, tempuksia... Pian puhun muuten saksaa täydellisellä puolalaisella/ranskalaisella/italialaisella/norjalaisella tai tsekkiaksentilla. Kurssimme osaanottajien kirjo on aikamoinen.
Tiesittekö muuten että saksassa imperfekti on präteritum? Minä en, ja kestikin jonkun aikaa ennen kun tajusin mistä tunnilla puhuttiin. Kielitaito kuitenkin taitaa salakavalasti karttua ja alkujärkytyksen jälkeen aivoni ovat jo sopeutuneet saksankieliseen ympäristöönsä. Hyvin suuri osa puhutusta menee tietysti vielä täysin yli hilseen, mutta en enää joudu englanninsönkötyspaniikkiin kun kahvilan myyjä kysyy otanko cappuccinoni päälle kanelia tai suklaata tai kun täti Alexin metroasemalla kysyy tietä Kaufhoff Galleriaan. Nykyisin pystyn jo toteamaan hämillisesti hymyillen, että josko setä/täti voisi nyt toistaa kysymyksen ottaen huomioon sen, että toinen osapuoli on täysin pindellä oleva ulkkari.
Pindellä olevista ulkkareista tulikin mieleeni, että meikäläinen on nyt sitten ihan oikea Legal Alien. Pitäisikö minun nyt tietää, miltä Stingistä tuntui? Edellinen tahtoo tarkoitta sitä, että olen vihdoin saanut kirjattua itsen Berliinin asukkaaksi. Kaiken hoidin tietysti tyylikkäästi ilman vaadittavia dokumentteja, koska vuokranantajani ovat Meksikossa ja minulla ei ole viralliset mitat täyttävää vuokrasopimusta. Keittiöni pöydällä kun on vain suomeksi kirjoitettu sopimus, jossa on myös perheen vauvan allekirjoitus. Herätti muuten hieman hilpeyttä Bürgeramtin tädissä ;) Kaiken tämän sotkun hoidin kuitenkin tyylikkäästi kotiin ja vielä saksaksi! Go Laura!
Eli lopputuloksena: Ich bin eine Berlinerin! Pitäisikö minun nyt tietää miltä JFK:stä tuntui? Paitsi että se oli äijä.
Virallisilla asioilla onkin tullut juostua. Koululla kaikki pitää hoitaa kahdelle tai kolmelle eri tiskille. Loistavana esimerkkinä on koulumme Mensa eli opiskelijaruokala. Sen ulkopuolella on päivän lista ja linjastojen nimet (ei vahingossakaan numerot) ja siitä sitten valitaan mitä syödään. Tähän asti kaikki menee hyvin, mutta sisällä helvetti repeää. Käytännössä "linjastot" saksalaisittain tarkoittavat kasaa epämääräisesti siroteltuja ja vielä epämääräisemmin merkittyjä pisteitä, joilta jokaiselta saa jotain. Käytännössä asia hoituu niin, että menen aina johonkin jonoon ja katson mitä saan. Yleensä se on jotain paneroitua ihmeellisellä kastikkeella. Lisukkeet valitaan tietysti erikseen ja juomille, leiville ja salaateille on toki aivan omat pisteensä eri nurkissa ruokalaa. Ei ole helppoa, ei! Asuntoesittelyitäkin on saanut jo ihan kiitettävästi jahdata. Kävin muuten äsken katsomassa ihanaa kämpää täällä samalla alueella, mutta tietysti noin satatuhatta muutakin haluaa muuttaa juuri siihen aivan selvästi minulle kuuluvaan asuntoon. Noh, pidetään peukut pystyssä!
Olen muuten ottanut aivan hävyttömästi kuvia. Luulen, että Ernonkin kuvaushimo uhkaa pian jäädä kakkoseksi. Että kiitos kovasti isille ja äipälle kamerasta. Olemme erottamattomat! Kuvia ilmestyy tänne ja nassuun, heti kun saan aikaiseksi siirrettyä muutamia kuvia muistitikulle, koska netteily täytyy ainakin toistaiseksi hoitaa vielä koululla tai nettikahvilassa.
Tulipas sekava megapostaus. Eiköhän tämä ala riittää. Huomenna matkaamme pohjoiseen rannikolle kielikurssipossen kanssa, mutta siitä lisää sitten myöhemmin.
Tschüsssss...
PS: Saksalainen näppis on hanurista. Y, Z, Q ja ' on ihan väärissä paikoissa vaikka kirjaston nörttipojat mitä väittäisivät. Kansainvälinen näppisverio in my ass. Missä kansainvälisessä näppiksessä on Ä, Ö, Ü ja sokerina pohjalla ß? Häh, kysynpä vaan.
Kyllä olen hengissä ja täysin vahingoittumaton, vaikka olenkin viimeisen viikon ajan vietellyt hieman hiljaisempaa eloa mitä sähköisiin viestimiin tulee. Kiitos myös runsaista synttärionnitteluista. Niitä juhlittiin pienimuotoisesti syömällä intialaista ruokaa mahtavasti nimetyssä Yogi-Snack -ravintolassa. Arvatkaa kuka sai valita ravintolan... Keskiviikkona olikin sitten mukavan freesi olo kannustaa Suomi mahtavaan 3-3 tasapeliin. Vain Suomi voi johtaa kolme kertaa ja silti päätyä tasatulokseen. Hyvä peli silti, vaikka paikallisen baarimme saksalaiset hieman epätoivollemme hihittelivätkin. Eipä niitä kyllä sitten lopputulos hirveästi enää naurattanutkaan, Suomea kun kuitenkin verrattiin koko pelin ajan Lichtensteiniin. Ei kovin imartelevaa.
Eilen juhlimme ryhmämme erään toisen jäsenen synttäreitä hieman vähemmän hillitysti ja löysimme itsemme tanssimasta punkia kuuden aikaan aamulla vanhaan halliin tehdysta baarista. Ulkona paloi nuotio ja sinne oli raahattu kymmeniä vanhoja sohvia ja nojatuoleja terassiksi. Sisällä oli vahvasti tägättyä harmaata betonia, hyvin varustettuja baaritiskejä ja liian trendikkäitä ihmisiä, itsemme mukaan lukien natürlich! ;)
Kielikurssi alkoi maanantaina ja tavallisella tuurillani opettajaksi osui eläkkeen partaalla roikkuva herrashenkilö, jonka opetusmetodit ovat suoraan kuusikymmentäluvulta. Tekee muuten allekirjoittaneelle aika tiukkaa istua 4,5h päivässä hiljaa ja kuunnella kuinka valkohapsinen setämme lukee ääneen konjuktiivejä, kausuksia, tempuksia... Pian puhun muuten saksaa täydellisellä puolalaisella/ranskalaisella/italialaisella/norjalaisella tai tsekkiaksentilla. Kurssimme osaanottajien kirjo on aikamoinen.
Tiesittekö muuten että saksassa imperfekti on präteritum? Minä en, ja kestikin jonkun aikaa ennen kun tajusin mistä tunnilla puhuttiin. Kielitaito kuitenkin taitaa salakavalasti karttua ja alkujärkytyksen jälkeen aivoni ovat jo sopeutuneet saksankieliseen ympäristöönsä. Hyvin suuri osa puhutusta menee tietysti vielä täysin yli hilseen, mutta en enää joudu englanninsönkötyspaniikkiin kun kahvilan myyjä kysyy otanko cappuccinoni päälle kanelia tai suklaata tai kun täti Alexin metroasemalla kysyy tietä Kaufhoff Galleriaan. Nykyisin pystyn jo toteamaan hämillisesti hymyillen, että josko setä/täti voisi nyt toistaa kysymyksen ottaen huomioon sen, että toinen osapuoli on täysin pindellä oleva ulkkari.
Pindellä olevista ulkkareista tulikin mieleeni, että meikäläinen on nyt sitten ihan oikea Legal Alien. Pitäisikö minun nyt tietää, miltä Stingistä tuntui? Edellinen tahtoo tarkoitta sitä, että olen vihdoin saanut kirjattua itsen Berliinin asukkaaksi. Kaiken hoidin tietysti tyylikkäästi ilman vaadittavia dokumentteja, koska vuokranantajani ovat Meksikossa ja minulla ei ole viralliset mitat täyttävää vuokrasopimusta. Keittiöni pöydällä kun on vain suomeksi kirjoitettu sopimus, jossa on myös perheen vauvan allekirjoitus. Herätti muuten hieman hilpeyttä Bürgeramtin tädissä ;) Kaiken tämän sotkun hoidin kuitenkin tyylikkäästi kotiin ja vielä saksaksi! Go Laura!
Eli lopputuloksena: Ich bin eine Berlinerin! Pitäisikö minun nyt tietää miltä JFK:stä tuntui? Paitsi että se oli äijä.
Virallisilla asioilla onkin tullut juostua. Koululla kaikki pitää hoitaa kahdelle tai kolmelle eri tiskille. Loistavana esimerkkinä on koulumme Mensa eli opiskelijaruokala. Sen ulkopuolella on päivän lista ja linjastojen nimet (ei vahingossakaan numerot) ja siitä sitten valitaan mitä syödään. Tähän asti kaikki menee hyvin, mutta sisällä helvetti repeää. Käytännössä "linjastot" saksalaisittain tarkoittavat kasaa epämääräisesti siroteltuja ja vielä epämääräisemmin merkittyjä pisteitä, joilta jokaiselta saa jotain. Käytännössä asia hoituu niin, että menen aina johonkin jonoon ja katson mitä saan. Yleensä se on jotain paneroitua ihmeellisellä kastikkeella. Lisukkeet valitaan tietysti erikseen ja juomille, leiville ja salaateille on toki aivan omat pisteensä eri nurkissa ruokalaa. Ei ole helppoa, ei! Asuntoesittelyitäkin on saanut jo ihan kiitettävästi jahdata. Kävin muuten äsken katsomassa ihanaa kämpää täällä samalla alueella, mutta tietysti noin satatuhatta muutakin haluaa muuttaa juuri siihen aivan selvästi minulle kuuluvaan asuntoon. Noh, pidetään peukut pystyssä!
Olen muuten ottanut aivan hävyttömästi kuvia. Luulen, että Ernonkin kuvaushimo uhkaa pian jäädä kakkoseksi. Että kiitos kovasti isille ja äipälle kamerasta. Olemme erottamattomat! Kuvia ilmestyy tänne ja nassuun, heti kun saan aikaiseksi siirrettyä muutamia kuvia muistitikulle, koska netteily täytyy ainakin toistaiseksi hoitaa vielä koululla tai nettikahvilassa.
Tulipas sekava megapostaus. Eiköhän tämä ala riittää. Huomenna matkaamme pohjoiseen rannikolle kielikurssipossen kanssa, mutta siitä lisää sitten myöhemmin.
Tschüsssss...
PS: Saksalainen näppis on hanurista. Y, Z, Q ja ' on ihan väärissä paikoissa vaikka kirjaston nörttipojat mitä väittäisivät. Kansainvälinen näppisverio in my ass. Missä kansainvälisessä näppiksessä on Ä, Ö, Ü ja sokerina pohjalla ß? Häh, kysynpä vaan.
torstai 4. syyskuuta 2008
Hallo!
Air Berliinos rullasi tasaisesti Tegelin kentälle ja täällä sitä ollaan Berliinissä. Monen kuukauden tehokkaan kädenväännön, paperisotkujen ja hermoromahdusten jälkeen arvoisa LKK on saapunut valloittamaan Euroopan mahtimaan pääkaupunkia.
Asun nyt ensimmäisen kuukauden herttaisen suomalais-saksalaisen pariskunnan asunnossa Friedrichshainissa ja totuttelen olooni kunnes kielikurssini alkaa perjantaina kielikokeella. Aikamoiseen kielikylpyyn sitä onkin joutunut ja voin ilokseni sanoa, että en ymmärrä lähes mitään. Toisin kun etukäteen ihmiset lohduttelivan, niin ihmiset täällä eivät puhu muuta kuin saksaa (noh, ehkä turkkia). Eipä siinä sinänsä mitään, sillä saksaahan tänne on tultu oppimaan, mutta ei kuulkaa ole herkkua neljän kassin kanssa bussissa huojuminen samalla kun yrittää epämääräisen ohjelappusen kanssa sönköttää bussikuskille, että jossain täällä (*tökkii ohjelappuaan*) pitäisi jäädä pois. Ihmeen kaupalla pääsin kuitenkin aivan oikein "jossain siellä" pois kyydistä ja löysin vielä oikean asunnonkin, josta sain avaimet omaan kämppääni. Tämän jälkeen oli edessä enää kaksi metromatkaa ja kilsan kävely. Kokonaisaika rinkka selässä ja muut kassit kädessä : 4,5h. Jawohl!
Vaiva kuitenkin kannatti sillä yksiö on todella kiva ja hyvällä alueella. Talo sen sijaan on, noh, hieman vaihtoehtoinen. Alakerrassa asuu anarkiaan vahvasti uskova porukkaa ja uskokaa sen lisäksi kun sanon että kyllä hippi on hipille hippi. Erääseen asunnon oveen on myös naulattu David Hasselhoffin klassikkosinnku "I've been looking for freedom". Lisäksi koko rappukäytävä on koristeltu kuolleilla kukkasilla, graffiteilla ja Itä-Berliiniä esittävillä valokuvilla. Nurkan takana on lisäksi kuuluisa vallattu talo, josta laitan kuvia piakkoin. On sen verran innovatiivista porukkaa siellä sisässä. Pihlis taitaa olla aika kevyttä kamaa tämän rinnalla, mutta viihdyn kuitenkin toistaiseksi (ja johan tässä on kolme päivää mennytkin) loistavasti.
Seuravaksi lyhyt listaus huomaamistani asioista:
Parrat:
Nuorilla miehillä joko mallia a) Greg David -naru leuan alla tai b) sellainen pienenpieni eläin heti alahuulen alla. Vanhoilla miehillä tyylejä on vain yksi: Marx.
Naiset ilman rintaliivejä:
Usein.
Raitiovaunut:
Keltaisia. Mitä helvettiä?!?
Polkupyörät:
Tsiljoonia. Tuskin edes Pekingissä on näin paljon pyöriä ja pyöräilyyn erikoistuneita kauppoja. Itsekin ajattelin sellaisen hankkia.
Koirat:
Ihan helvetisti, mutta kaikki ne tuntuvat kuuluvan jollekulle. Talutushihna on muuten täysin tuntematon konsepti.
Joukkoliikenne:
Kaikkialla, kaikkialle, koko ajan.
Döner:
Herkullista.
David Hasselhoff:
Oikeasti suosittu eikä vain muun Euroopan luoma stereotypia saksalaisista.
The Rasmus ja Sunrise Avenue:
Myös oikeasti suosittuja eikä vain suomalaisten levyfirmojen luomaa illuusiota. Noh, päästiinpä niistäkin.
Kinkkisyys:
Paljon. Jokaiselle jotain.
Asun nyt ensimmäisen kuukauden herttaisen suomalais-saksalaisen pariskunnan asunnossa Friedrichshainissa ja totuttelen olooni kunnes kielikurssini alkaa perjantaina kielikokeella. Aikamoiseen kielikylpyyn sitä onkin joutunut ja voin ilokseni sanoa, että en ymmärrä lähes mitään. Toisin kun etukäteen ihmiset lohduttelivan, niin ihmiset täällä eivät puhu muuta kuin saksaa (noh, ehkä turkkia). Eipä siinä sinänsä mitään, sillä saksaahan tänne on tultu oppimaan, mutta ei kuulkaa ole herkkua neljän kassin kanssa bussissa huojuminen samalla kun yrittää epämääräisen ohjelappusen kanssa sönköttää bussikuskille, että jossain täällä (*tökkii ohjelappuaan*) pitäisi jäädä pois. Ihmeen kaupalla pääsin kuitenkin aivan oikein "jossain siellä" pois kyydistä ja löysin vielä oikean asunnonkin, josta sain avaimet omaan kämppääni. Tämän jälkeen oli edessä enää kaksi metromatkaa ja kilsan kävely. Kokonaisaika rinkka selässä ja muut kassit kädessä : 4,5h. Jawohl!
Vaiva kuitenkin kannatti sillä yksiö on todella kiva ja hyvällä alueella. Talo sen sijaan on, noh, hieman vaihtoehtoinen. Alakerrassa asuu anarkiaan vahvasti uskova porukkaa ja uskokaa sen lisäksi kun sanon että kyllä hippi on hipille hippi. Erääseen asunnon oveen on myös naulattu David Hasselhoffin klassikkosinnku "I've been looking for freedom". Lisäksi koko rappukäytävä on koristeltu kuolleilla kukkasilla, graffiteilla ja Itä-Berliiniä esittävillä valokuvilla. Nurkan takana on lisäksi kuuluisa vallattu talo, josta laitan kuvia piakkoin. On sen verran innovatiivista porukkaa siellä sisässä. Pihlis taitaa olla aika kevyttä kamaa tämän rinnalla, mutta viihdyn kuitenkin toistaiseksi (ja johan tässä on kolme päivää mennytkin) loistavasti.
Seuravaksi lyhyt listaus huomaamistani asioista:
Parrat:
Nuorilla miehillä joko mallia a) Greg David -naru leuan alla tai b) sellainen pienenpieni eläin heti alahuulen alla. Vanhoilla miehillä tyylejä on vain yksi: Marx.
Naiset ilman rintaliivejä:
Usein.
Raitiovaunut:
Keltaisia. Mitä helvettiä?!?
Polkupyörät:
Tsiljoonia. Tuskin edes Pekingissä on näin paljon pyöriä ja pyöräilyyn erikoistuneita kauppoja. Itsekin ajattelin sellaisen hankkia.
Koirat:
Ihan helvetisti, mutta kaikki ne tuntuvat kuuluvan jollekulle. Talutushihna on muuten täysin tuntematon konsepti.
Joukkoliikenne:
Kaikkialla, kaikkialle, koko ajan.
Döner:
Herkullista.
David Hasselhoff:
Oikeasti suosittu eikä vain muun Euroopan luoma stereotypia saksalaisista.
The Rasmus ja Sunrise Avenue:
Myös oikeasti suosittuja eikä vain suomalaisten levyfirmojen luomaa illuusiota. Noh, päästiinpä niistäkin.
Kinkkisyys:
Paljon. Jokaiselle jotain.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
