Back to Business.

Ystävät joulu tuli ja meni ja venytettyäni nyt viikon vatsaani mamman soppakattiloiden ääressä on aika palata laihemman leivän kylkeen: Erasmus-opiskelijan arkeen, jossa ruokavalio koostuu lähinnä nuudeleista ja halvasta bissestä. Olin ilmeisesti ollut tänä(kin) vuonna äärettömän kiltti, sillä sain aivan uskomattoman määrän hyviä lahjuksia. Kiitos vaan kaikille ;) Kyllä nyt kelpaa tepastella asuntoni jääkylmillä lattioilla uusissa tohveleissa, uusista kaiuttimista musiikkia huudattaen. Saatuani vihdoin myös Berliinin kartan kätevässä koossa, olen vastaisuudessa ehkä hieman paremmin perillä siitä, esim. missä kaupunginosassa olen. Ehkä.

Lentoni lähtee siis parin tunnin kuluttua ja tässä istun koneen ääressä yöpuvussa erittäin kivoja voivattunytmäkyllämyöhästynkoneesta-unien täyttämän yön vietettyäni. Pitäisi ehkä hiljalleen alkaa pakkailemaan... Onneksi kotonaa odottaa siisti asunto (kyllä siivosin ennen lähtöäni) ja illalla berliiniläisiä hemmotellaan Batman Begins -elokuvan TV-ensi-illalla. Saatanpa hakea myös lähithaikusta sapuskaa vaihteluksi jouluruoille. Eipä siis muuta, kuin kunnon koti-ilta ensimmäiseen vierailijaani valmistautuessa. Ystäväni neiti Cee sulkeutuu seitsemän vuoden tauon jälkeen suosiooni ja viettää Silvester-bileensä kanssamme Berliinin humussa. Nyt kun vielä keksisi jotain tekemistä...

LKK

Terveiset Tegeliltä!

Ystävät maailmassa on monta pahaa paikkaa, mutta myös onneksi monta hyvää sellaista. Istun juuri Tegelin lähtöaulassa (aivan liian aikaisin kuten aina) ja päätin aikani kuluksi pelata hieman Spindel-pasianssia. On muuten koukuttava peli. Yht'äkkiä ruutuun ilmestyy ilmoitus maksuttomasta langattomasta verkosta. Tegel ick liebe dir!

Tässä siis naputtelen blogipostausta vihdoin omalta koneeltani Biothermin uudelta hajuvedeltä tuoksuen. On tämä maailmannaisena olo aikamoista ;) Koska minulla on vihdoin oma kone, niin minulla on myöskin silloin omat kuvatiedostot. Tässä siis muutamia sattumanvaraisesti valittuja otoksia kuluneiden kuukausien varrelta. Olkaapa hyvä:

Brandenburgin Torin yksityiskohta.


Joulutorttuni onnistui hyvin.


Die Gefundenen Fressenin keikalta.


Kuuluisaa Berliner Weißia. Makuna tällä kertaa vadelma.


Välillä tuntuu siltä, kun asuisi Venäjällä. Huomaa pikku lippu.


Humboldtin mielenosoituksen jälkipyykkiä.

Joulun odotusta kaikille. Minä ahtaudun nyt Air Berliinoksen sillipurkkiin ja suuntaan nokkani kohti Helsingin valkoisia lakeuksia.

LKK

Hörst du wie das Ghetto klingt klingt?!?

Rakkaat ystävät. Luulin löytäneeni saksalaisuuden ytimen Scootteria kuunnellessani. Luulin paljastaneeni berliiniläisen sielun salat kun luukutin David Hasselhoffia täysillä sunnuntaina krapulassa. Olin väärässä, oi niin väärässä. Monikulttuurisen ja värikkään kaupungin ja samalla modernin saksalaisuuden tiivistää parhaiten Tempelhofin semighetosta ponnistava Saksan kruunaamaton rap-kuningas ja vankilan todellisuuden nähnyt ex-diileri Bushido.

http://de.wikipedia.org/wiki/Bushido_(Rapper)

Sanoituksissa välittyy gheton karheus ja loisto niin ymmärrettävästi, että jopa kaltaiseni luterilaisessa puritaanisuudessa kasvanut kansankodon lellitty lapsi ymmärtää elämän kierron Kottbusser Torin huumepiireissä. Jos ette usko, niin tässä ovat todisteet Bushidon uskomattomasta kyvystä tiivistää puoliksi tunisialaisen berliiniläispojan kasvutarina muutamaan albumiin. Seuraavassa suosikkilainaukseni sanoituksista vapaine suomennoksineen. Niin syvällistä, niin kaunista, niin.... niin Bushidoa.

"Und es geht ching ching - sag mir hörst du wie das ghetto klingt klingt - was ich mache bleibt ein ghetto- ding ding"
-> Näin se menee ching ching - sano mulle kuuletko miltä ghetto kuulostaa - se mitä mä teen pysyyy ghetto juttuna (Juuri näin, todella valaisevaa)

"Los Frau Merkel, ich mach jetzt den Neuanfang stell mich auf zum ghettopräsident"
-> Frau Merkel pois, teen uuden alun, teen itsestäni ghettopresidentin (Kaikki 12v fanit varmaan äänestää)

"Sag mir endlich wann kommt Ali aus'm Knast"
-> Sano mulle vihdoin, koska Ali pääsee linnasta (Ali?!?)

"Mama bitte es tut mir so leid- Mama bitte es ist Blut wenn Du weinst"
-> Ei jumalauta, ei pysty edes liikutukselta kääntämään. Mitä tähän voi sanoa, niin herkkää että itseäkin ihan itkettää...

"Ich wollte immer nur, immer wieder Scheisse bauen - Nicht zur Schule gehen, immer wieder Scheisse bauen"
-> Halusin aina vaan järjestää itseni paskaan tilanteeseen - En käydä koulussa, vaan rakentaa paskoja tilanteita" (Lapset älkää tehkö niin kuin Bushido-setä teki)

Ja lopuksi henkilökohtainen suosikkini. Bushido ottaa kantaa maailmaan tapahtumiin herkässä viisussaan "11. September":

"Wenn ich will seit ihr alle Tod ich bin ein Taliban - Ihr Missgeburten habt nur Kugeln aus Marzipan"
-> Kun minä haluan olette kaikki kuolleita, olen Taliban - Teillä sekasikiöillä on vain marsipaanikuulia (Siis marsipaanikuulia?!?)

Lopuksi suosittelen vain kuuntelemaan tämän kuningasajattelijan tuotantoa avoimin mielin. Tätä on ystävät 2000-luvun saksalaisuus. Suosittelen aloittamaan tuotannon kuuntelun juuri ilmestyneestä sinkusta "Für immer Jung". Se on yhdessä Tsekkien tähtilaulaja Karel Gottin (sama tyyppi lauloi muuten Maija Mehiläisen tunnarin saksaksi) kanssa väsätty versio vanhasta kunnon Alphaville-hitistä "Forever Young". Kuinka moni muuten tiesi, että sekin oli saksalainen bändi.

http://www.youtube.com/watch?v=-jPHPdV3MI4

Näillä eväin kelpaa odotella joulua. Nauttikaa!



LKK

Kiiltää jo jää...

Nopea postaus ennen torstai-illan puuduttavaa migraatio-kurssia. Opetus illalla kuuden jälkeen pitäisi kyllä kieltää lailla. Ei silloin jaksa enää keskittyä yhtään mihinkään. Varsinkaan torstaina, joka on universaalisti tunnustettu toiseksi paskimmaksi päiväksi viikossa, siis heti sunnuntain jälkeen. Torstai on melkein perjantai, mutta ei sitten ihan kuitenkaan. Kärvistelyä sanon minä!

Juu, mutta siis otsikkoon viitaten tällä viikolla on tapahtunut seuraavaa: Allekirjoittanut kävi jäällä ensimmäistä kertaa vuoteen tai pariin. Bebelplatzille on rakennettu pikkuruinen Eisbahn ja olihan sitä käytävä hieman Erasmus-voimin testailemassa. Luistimet olivat upeimmat, jotka olen koskaan jalkaani vetäissyt. Yllättävän hyvin sitä kuitenkin pääsi vielä eteenpäin, jopa niiden sinisten muovihirviöiden siivittämin jaloin. Kaunista meno ei varmastikaan ollut, mutta italialaisten ja ranskalaisten tovereitteni seassa en kuitenkaan luultavasti ollut aivan häpeäksi suomalaisten luistelutaidoille. Rataa hetken kierreltyämme päädyimme viereiseen telttaan nauttimaan baijerilaisten setien tarjoilemaa hehkuviiniä. Siinä yhdessä istuskellessamme totesimme talviurheilun olevan oikeastaan aika hauskaa. Jopa Suomessa liikuntatunneilla luistelusta trauman saanut Neiti Pee, myönsi jäällä liitelyn olevan sittenkin ihan hauskaa.

Suunnitelmana ensi vuoden varalle on luistelukoulu Erasmus-opiskelijoille. Pitänee ottaa omat skrinnarit Suomesta mukaan joululomalla...

Joulun odotusta toivotellen,
LKK

Huvittelua alle femmalla.

Kävipä ilmi, että Berliinissä voi pitää hauskaa halvalla. Lähes ilmaiseksi. Nyt en edes viittaa siihen, että paria euroa vilauttamalla saa eteensä kylmää hohkaavan tuopillisen kuningasten nektaria, vaan siihen kuinka hullun halpoja kaikki kulttuuririennot ovat, jos hieman kikkailee. Ja sehän me osataan...

Annan esimerkkeinä kaksi tapausta, joita voitte sitten itsekin käyttää hyväksenne kun tulette tänne maksanrippeitänne tuhoamaan.

1) Museot:
Kaikki kaupungin omistuksessa olevat museot (joita on muuten muutama) ovat tortaisin ilmaisia; osa kahdestatoista kuuteen ja osa vastaavasti kuudesta kymmeneen. Tostaisin museoissa on myös ilmaispäivän takia pidennetyt aukioloajat, että kaikki varmasti ehtivät kulttuuriaarteista nauttimaan. Kaikissa museoissa, siis myös yksityisissä, on lisäksi muina päivinä reippaat opiskelija-alennukset, joten huvin hinnaksi kertyy pahimmillaan neljä-viisi euroa. Parasta kuitenkin on se, että opiskelijatodistukseksi kelpaavat niin kansainväliset ISIC:it kuin ihan kotomaiset, suomeksi opiskelijastatusta julistavat kortit. Oikeastaan varmaan riittää se, että näyttää alle viisikymppiseltä, koska museon kassan tätejä ja setiä ei taida kauheasti kiinnostaa.

Toinen vinkkini räjäyttää takuulla kaikkien pikkuporvareiden sielut... Huveja rahvaalle!

2) Ooppera, baletti, konsertit ja teatterit:
Berliinissä on kolme oopperaa, pari balettia, muutama kova klassinen orkesteri ja lukemattomia teattereita. Kaikkiin näihin saa etukäteen ostettua suhteellisen kovahintaisia (ok, ehkä ei Suomen hintoihin verrattuna) lippuja, että voi sitten hyvällä omalla tunnolla vetää sen iltapuvun päälle ja esittää koko illan hienoa ihmistä. Toinen vaihtoehto on kuitenkin huomattavasti kukkaroystävällisempi ja tarjoaa oikein kilpailukykyisen illanviettovaihtoehdon esimerkiksi paskaan Hollywood-leffaan verrattuna. Tuntia tai puolta ennen näytöksen alkua myydään halvempia paikkoja opiskelijoille tai erityisen Classic Cardin omistajille. Kortti maksaa 15 euroa ja on voimassa vuoden. Sillä saa sitten aina tuntia ennen h-hetkeä ostettua kaikkia jäljellä olevia paikkoja kympillä. Opiskelijapaikat myydään puoli tuntia ennen esiripun aukeamista ja hinta on samaiset kymmenen euroa. Varsinkin arki-iltaisin tikettejä saattaa saada todella hyvillekin paikoille.

Todelliselle sniiduilijalle tarjoaa unelmaratkaisun kuitenkin Staatsoper Unter den Lindenillä. Niin sanottuja kuuntelupaikkoja myydään kahdeksalla eurolla, mutta opiskelijoille hinta on vaivaiset neljä (4) euroa. Paikat ovat luonnollisesti kehnohkoja ja kolmannen parven reunassa, mutta hieman kikkailemalla lavasta näkee helposti 80-90%. Ja ääntähän sinne on menty kuuntelemaan. Cosi fan Tutten näin perjantina nähtyäni, voin suositella tätä rahvaan ratkaisua lämpimästi. Kyllä esityksestä nauttii kaksin verroin kuin tietää säästäneensä kymppejä. Maistuu se väliajan viinikin näin makoisammalle.

Huomaatte varmaan, että rahat alkaa olla sankarimatkaajalla lopussa. Onneksi on veronpalautukset ;)

Lieben Gruß,
LKK

Einz, Zwei Polizei!

Hallo Freunde!

Seikkailut virkavallan valvovien silmien alla jatkuvat. Osa teistä jo lienee kuullutkin tarinan siitä, kuinka olen takuulla koko Berliinin ainoa ihminen, joka on melkein saanut sakot punaisia päin kävelemisestä. Toistettakoon se vielä uudestaan, koska viime viikonloppuna sain lisää syitä inhota hieman lisää näitä kaduilla maleksivia viiksekkäitä ja aivan liian vähän komeita vihreitä miehiä. Tiedän mitä ajattelette: Kyllä! Poliisit pukeutuu täällä vihreään. Pervoa! Ainoastaan kovat jätkät (mellakkapoliisi) pukeutuu mustaan. Uu, kyllä pelottaa!

Joka tapauksessa... Kotini nurkalla on autotie (kato perkele!) ja siinä suojatiellä liikennevalot. Valoilla on hurmaava taipumus palaa punaisena sekä autoille että jalankulkijoille yhtäaikaa. Tämä "varmistusaika" (ettei pikku Jürgen-Günther vaan nyt juokse sen bemarin alle) on sellaisen minuutin mittainen, joten kaikki, siis KAIKKI normaalit ihmiset ylittävät katua jo ennen kuin se pikkuinen Ampelman muuttuu vihreäksi. Näin myös minä. Olisi vaan pitänyt vilkaista taakseni, sillä sielä vaani myös yksi vihreä mies. Viekas ketku sanon minä! Poliisi odotti kunnes valo oli oikeasti vihreä (juntti!) ja juoksi perääni. En tietenkään osannut sanaakaan saksaa. Keskustelu kulki seuraavasti:

Poliisi: Henkilöllisyystodistus kiitos!
Minä: Kun ei nyt ole mukana, ja millä oikeudella ja minkä takia.
P: Kävelitte päin punaisia.
M: Anteeksi vain herra Poliisi, mutta kyllä se oli vihreä (Ok tiesin kyllä ettei ollut, mutta milläs se sen todistaa?)
P: Ei ollut. Kirkkaanpunainen oli! Tästä saa sakot, eikä ole niin halpaa kun luulette!
M: Eipä ole nyt mitään syytä huutaa tai puhua noin epäkohteliaalla sävyllä. Kuulossani ei ole mitään vikaa eikä ymmärryksessäni. Ja valo oli vihreä.
P: (Huomattavasti kohteliaammalla sävylllä) Ei ollut, mutta tällä kertaa selviätte varoituksella. Älkää tehkö sitä enää! Toivotan oikein hyvää päivänjatkoa Teille.
M: Sitä samaa kiitos!

Poliisille propsit siitä, että keskustelu käytiin englanniksi. Pääsinpähän jo siinä vähän tasoihin! No niin mutta sitten viime viikonlopusta. Perjantaina oli siis berliiniläisen bilekulttuurin erikoisin esiintymä: S-Bahn -bileet. Tarkoittaa sitä, että joukko ihmisiä valtaa kaupunkia kiertävästä lähijunasta muutaman vaunun, laittaa musiikin soimaan, korkkaa bisset ja bileet ovat valmiit. Berliinissä tämä ei ole laitonta, sillä musiikkia saa kuunnella ja alkoholiakin juoda kulkuvälineissä. Poliiseilla on vain ikävä tapa lopettaa bileet melko lyhyeen "liian kovan melun takia". Kateellisia ovat! Perjantaina bileet lopetettiin harvinaisen lyhyeen vain puolen tunnin kuluttua, koska massaa oli siinä 300-400 henkeä. Harmiksemme emme ehtineet paikalle ajoissa ja missasimme bileet totaalisesti. Onneksi näitä tulee ja menee.

Epäonnisten junapartyjen jälkeen suuntasimme Charlottenburgiin jättimäisiin WG-bileisiin, joihin oli vain muutamaa minuuttia ennen meitä "kutsuttu" myös virkavalta. Asunnossa oli siinä sata tyyppiä ja meteli kieltämättä aikamoinen. Mysteeriksi jää se kuka oli poliisit paikalle kutsunut, sillä koko talo oli bileissä mukana. Joku katkera sielu kadulta tietysti. Yläkertaan oli pieneen huoneeseen piiloutunut ihmisiä, jotta juhlat olisivat voineet jatkua poliisisetien ja -tätien lähdettyä. Pieleen meni, kun kaikki huoneet tarkastettiin. Hieman naureskellen ja päätään puistellen vanhuspoliisit meidät asunnosta ulos ohjasivat. Jäivätpähän tupakallekin siihen meille nauramaan. Tuskinpa olisivat meillä kotona yhtä rennosti tehtäväänsä suhtautuneet, tosin Berliinissä on varmaan aika muutamat jättipirskeet viikossa hajotettavana melun takia ;)

Näin tämä katkera postaus on kirjoitettu vain osoituksena siitä kuinka virkavalta säännönmukaisesti häiritsee opiskelijoiden (ja muidenkin) bile-elämää. Lähes kaikkiin bileisiin kuulemma vihertäjät jossain vaiheessa tekevät vierailukäynnin. Tänä tarinan samaisena perjantai-iltana näkemääni prosujen katutappeluun eivät kuitenkaan puuttuneet ja Kottbusserilla saa diilata vaikka mummoaan ilman että virkavalta kohauttaa edes kulmiaan. Onko tämä oikeusvaltio!?! Ei, tämä on Berliini.

LKK

Helmi!

Pikainen postaus osoittaakseni, että olen hengissä viikonlopun jännittävän Länsi-ekskursion jälkeen. On se KaDeWe vaan aikamoinen paikka. Aikamoinen! Ruokaosastolla pystyin suunnistamaan kaikissa käymissäni maissa kaljapullojen perusteella. Surullista, tai sitten ei. "Haa, Mythosta! Sitä join Kreikassa. Ihanaa Baltikaa, se oli se villi ainejärjestöreissu. Nam, Windhoekia! Sitä nautiskeltiin Etelä-Afrikassa." Löytyipä hyllyjen uumenista jopa viimekeväiseltä Etelä-Amerikan -turneeltakin jälkiä. Länsi-Berliinin helmi tarjoilee asiakaskunnalleen myös Kuubalaista Cristallia. Kyllä ihmisten lännessä kelpaa. Toista se on meillä idässä, kun pitää tyytyä pelkkään Berliineriin ja pahimmassa tapauksessa sen vaaleampaan serkkuun Berliner Weißiin (makusiirapilla tai ilman. Molempi pahempi). Hyh!

Olutkulttuurin selvä harrastuneisuuteni tulikin tuossa jo ilmi, mutta olen jälleen kunnostautunut myös muun korkeakulttuurin aloilla. Sunnuntaina kävin ihastelemassa maalia kankailla Alte Nationalgalleriessa ja tänään tutustuin Suomi-instituutin kirjaston valikoimaan. Se se vasta todellinen helmi onkin! Koti-ikävästä ei ole vielä ainkaan kyse, vaan himo saada suomenkielistä luettavaa kasvoi ylivoimaiseksi. Instituutilla on ilmainen kirkjasto, josta saa kuka tahansa käydä lainaamassa suomenkielistä ja Suomesta kertovaa kirjallisuutta. Omaan säkkiini päätyi kirja Pirjo Hassiselta ja lisäksi kokoelma pieniä anekdootteja rakkaasta, rakkaasta Helsingistäni. Olen tähän asti lukenut romsuja enimmäkseen englanniksi, mutta huomaan sen sotkevan saksaani entisestään (tosin olen jo huomannut saksan turmelevan vaikutuksen englantiini. Eräänä päivänä totesin englanniksi. You have right! vrt. saksan Du hast recht! Surullista) . Saksalaiset kaunokirjallisuuden helmet taasen ovat vielä hieman liian vaikeaselkoisia ja ajatustyötä vaativia. Lisäksi kun olen ensin lukenut 30-40 sivua tieteellista dadaa saksaksi, kaipaavat aivoni jotain kaunista ja helppotajuista; toisin sanoen Suomen kieltä mustana valkoisella. Tänään on kyllä parasta jättää lukeminen vielä väliin, koska huomenna on jälleen pieni koe tästä rakkauden kielestä. Nämä rakastavat pieniä testejä ja kokeita. Minä en.

Jauhan loppuviikosta taas lisää skeidaa jos jaksan. Elämä Berliinissä on löytänyt uomansa ja tuntuu siltä, että jännittävää kerrottavaa ei enää helposti löydy. Tämä on tietysti harhaa, sillä koko ajan täällä on jotain menossa. Se ei vaan enää tunnu niin eksoottiselta. Luulen, että kuherruskuukauteni on ohi ja avioliiton arki on alkanut. Mukavaahan tämäkin tuntuu tosin olevan. Nyt kun vielä pientä sutinaa liiton ulkopuolella... "Ja laita tuoppiin sitä punkkua!"

Lieben Gruß,
LKK

Soittakaa Paranoid! Jos löydätte nuotit.

Hei ystävät ja pahoitteluni hiljaiselosta. Olen ollut tuhansien yhteyksien maassa Suomessa, mutta en saanut itseäni kirjoittamaan edes yhtä vaivaista blogipostausta. Ainejärjestön vuosia värkätyt bileet olivat tosiaan lauanataina ja eihän niitä nyt voinut jättää väliin. Kallis paukku siitä tuli, mutta lämpimät kiitokset sponsoreilleni. Bileet olivat mahtavat ja oli enemmän kuin huippua nähdä kavereita tämän valtaisan pitkän eron (öhöm 2kk...) jälkeen.

Viikonlopun kohokohtiin täytyy lukeutua tietysti myös ihkauuden Bondin fiilistely. Kyllä se Daniel vaan on HEIß! Tunnustan myös tankanneeni aika tehokkaasti suomalaista maitoa, kahvia ja mamman lihapullia. Tuliaisiksi tuoduista suklaalevyistäkin on jäljellä enää yksi... Jakakoot ulkkarit sen toisen! Takaisin tänne Berliiniin saavuin siis maananatai-iltana ja juoksi tietysti lähestulkoon suoraan kentältä Simon-Dach-Straßelle ja Dachkammeriin kavereita tapaamaan. Pikkuisessa yhteisössämme oli ollut suurta draamaa viikonloppuna ja halusin toki heti kuulla kaiken likaisimpiakin yksityiskohtia unohtamatta.

Tiistaina Neiti Pee houkutteli mukaansa konserttiin länteen (kyllä olen käynyt myös siellä). Berliinin taidekorkeakoulun orkesteri soitti yhdessä Berliinin sinfoniaorkesterin kanssa parin tunnin ilmaiskonsertin koulun tiloissa. Tilaisuuden keski-ikä lähenteli seitsemääkymmentä, joten tunsin olevani kuin kala vedessä, varsinkin kun saavuin paikalle kiireessä, shorle kädessä ja suu täynnä BK:n Whopperia. Konsertti oli kuitenkin erinomainen eikä sisältänyt liian vaikeaselkoisia kappaleita sivistymättömälle maulleni. Neiti Pee oli kuullut konsertista taannoisissa yrttikauppabileissä unkarilaiselta Erasmus-opiskelijalta, joka opiskelee tämän vuoden kyseisessä taidekorkeakoulussa. Hämmästyksemme olikin melkoinen, kun samainen pikkumies marssi konsertin aluksi kapelimestarin paikalle johtamaan konsertin ensimmäisen osan. Oli sitten unohtanut mainita oman roolinsa tuotannossa. Eipä siinä mitään, hyvinhän tuo meni, vaikka hieman erilaisissa tunnelmissa tällä kertaa hänet näimmekin ;) Konsertin lopuksi saimme kuulla vielä encorenkin. Ei kylläkään Sabbathia...

Loppuviikko on mennyt/menee artikkelien lukemisessa ja ennen kaikkea niiden etsimisessä. Eilen käytin 2,5 tuntia etsiessäni yliopiston kirjastoista (saksalainen kirjastointijärjestelmä on aivan hanurista) yhtä vaivaista opusta. Omassa kirjastossamme se oli paikalla, mutta koska saksalaisissa kirjastoissa jokaista teosta on maksimissaan se yksi ainokainen kappale, niin sitäpä ei paikaltaan löytynyt. Täällä kirjoja saa lainata korkeintaan yhdeksi yöksi ja tämä johtaa siihen, että kirjastossa on epämääräinen hyllyllinen kirjoja, joita opiskelijat varaavat omaan käyttöönsä. Kirjat ovat hyllyssä aivan sekaisin ja jokaisen välissä on Frau sen tai Herr tämän kirjoittama lappunen "Tarvitsen tätä ensi viikon loppuun. Ei saa ottaa". Lopputuloksena kukaan ei löydä kirjastoista mitään ja vaikka onnella löytäisikin niin se on takuulla "varattu" jollekin toiselle.

Noh, lopulta löysin oman kirjani juristien talosta, jossa luonnollisesti sijaitsee myös kasvatustieteellisen kirjasto. Oikeustieteellinen tiedekunta sijaitsee myös luonnollisesti täysin eri puolella kampusta. Luonnollisesti. Ongelmana oli vain aluksi sisäänkäynnin löytäminen ja tämän jälkeen kyseisen teoksen kopioiminen sivu sivulta. Kopioida voi ainoastaan kyseisen tiedekunnan kopiokortilla, jonka saa ostettua ainoastaan automaatista, joita on ainoastaan yksi kappale koko talossa. Teknologian kehityksen kukkasena automaatti hyväksyy ainoastaan tasan viiden euron maksun ja ainoastaan vain yhden tai kahden euron kolikoina. Joustavaa. Tässä vaiheessa meinasi raivo puskea pintaan, varsinkin kun olin ensi joutunut jättämään käsilaukkuni (20x30 cm) lukolliseen kaappiin ja lainaamaan kirjan ulos kirjastosta tunnin kestävällä lainalla, koska kopiokone sijaitsee kirjaston viereisessä huoneessa eikä samoissa tiloissa. Lainaa varten jouduin luonnollisesti täyttämään lapun nimineen, opiskelijanumeroineen ja luonnollisesti myös kirjan koodilla varustettuna. LUONNOLLISESTI!

Minulla on aika ikävä omaa opiskelijakirjastoamme ja samalla myös omaa opiskelujärjestelmäämme. Täällä opiskelijat lukevat todella harvoin kokonaisia teoksia, vaan lähes kaikki opetusmateriaali on koostettu artikkeleista. Suurin osa opettajista kerää täällä kurssin materiaalin pinoon, jonka saa sitten läheisestä kopiokaupasta lunastaa itselleen 10-30 euron hintaan. Toiset tekevät kansion valmiiksi kirjastoon, missä sen voi itselleen sitten kopioida edulliseen hintaan 5cnt/kopio (ryöstöä!). Torstain kurssin opettajani ei kuitenkaan ole tehnyt kumpaakaan, sillä seurauksella että viime viikon artikkelia ei ollut löytänyt kukaan. Käytän siis saman verran aikaa tekstien hakemiseen kuin niiden lukemiseen. Erittäin tehokasta! Onneksi Berliini on muuten niin ihana kaupunki. Ilman sen viehätystä ja kaikkia tapaamiani ihania ihmisiä saattaisin menettää uskoni siihen, että lopulta asiat järjestyvät.

Tästä postauksesta tuli nyt kunnon avautumista, mutta tämä on ollut huono viikko. Kaikki asiat tökkivät ja minulla on kamala ikävä ihmisiä, jotka eivät ole täällä tai jotka ovat jo lähteneet. Onneksi tänään oli kaunis ilma ja BVG:n täti oli herttainen. Muistin miksi olen rakastunut tähän kaupunkiin.

LKK

Grüß Gott! Mir san aus Bayern.

Talvi on saapunut Berliiniin! Täällä talvi aloitetaan suomalaiseen tapaan kalenterin eikä säätilan mukaan, joten lauantaina berliiniläisten henkinen lämpömittari pamahti pakkasen puolelle. Talven tulolla on seurauksena ainostaan se, että kaikki kapakat tarjoilevat Glühweinia ja että talvivaatteet siirtyvät pian alennuskorin puolelle. Molemmat sopivat allekirjoittaneelle kuin curry-kastike makkaralle.

Syksyn loppua juhlittiin railakkaasti yhdysvaltalaisen ystävämme järjestämissä Halloween-juhlissa viime perjantaina. Kiitos vain Herra Peelle. Kuten otsikostakin ilmenee esinnyimme yhdessä Herra Ämmän ja Neiti Ällän kanssa baijerilaisena uskovaisperheenä. Naamakirjasta saattanette löytää piakkoin paljastavaa kuvamateriaalia ja kiitos siitä kuuluu taas Herra GeeJiille. Itse olin Hildegard, ahkera kotirouva, joka edusti olueenmenevän miehensä Alfonsin (Alfons trinkt kein Wein!) ja tyhjäpäisen lapsensa Marien kanssa tämän eteläisimmän Bundeslandin hienoimpia ominaisuuksia: alkoholismia, kiihkouskovaisuutta ja käsittämätöntä murretta (kts. otsikko: Wir sind aus Bayern). Olimme luonnollisesti menestys bileissä, mutta baarissa vasta riemu repesikin. Onneksi berliiniläiset ovat tottuneet näkemään kaikenlaista. Tähän sisältyy mm. baarissa pöydillä tanssinut seitsemänkymppinen ukkeli, joka muistutti parrassaan ja karvahatussaan erehdyttäyästi pakkasukkoa. Ukkeli tamppasi menemään itseään viisikymmentä vuotta nuorempien seassa aamukuuteen saakka samalla kun aina välillä puhalteli saippuakuplia. Toistan: Berliinissä tottuu kaikennäköiseen hullutukseen.

Hullutuksesta ja tottumisesta tulikin mieleeni, että edellisessä postauksessani mainittu kotitaloni tissibaari taitaa harjoittaa myös hieman muuta toimintaa. Eilen palattuani ihan ihmisten aikaan kotiin jazz-keikalta, näin kuinka joku baarin itäihmeistä viehkeästi kiehnäten saatteli jotain vähemmän viehkeää äijää baarin sisäovea vastapäätä sijaitsevaan asuntoon. Tuskinpa setä oli ihan henkisillä ominaisuuksillaan parikymppisen tyttelin mukaansa napannut. Mikäpäs siinä sitten muuta kuin, että: "Guten Abend noch" ja pokkana ohi oman rapun suojiin hihittelemään. Laillistahan tuo täällä on, että Grüß Gott vaan kinkkisestä Berliinistä.

Nyt tämä pikainen postaus on lopussa ja suuntaan nokkani kohti kotia. Pitää siivota hieman ennen kuin ihmiset saapuvat kämpilleni kannustamaan Obaman voittoon. Onneksi huomenna on vapaata...

Tschüsi!
LKK

Koulua? Mitä se on?

Kurssit ovat pyörähtäneet käyntiin ja voin kertoa että luennon kuunteleminen saksaksi on lähestulkoon yhtä tylsää kuin suomeksikin. Sillä erotuksella toki, että oikeastaan ymmärrän vain siinä sellaiset 20-30 prosenttia. Kaiken voi sitten kuitenkin lukea myöhemmin pakollisista artikkeleista. Koulussa käyminen ja oppiminen tuntuu hieman tahmealta niin pitkän tauon jälkeen, mutta oikeastaan on ihan mukavaakin, kun elämään on taas astunut tietty rytmi ja rutiini. Enää ei riekuta ulkona viikolla aamuun asti, vaan nyt nukkumaan pitää pyrkiä jo aamuyön tunneilla siinä neljän maissa. Onneksi suurin osa luennoista alkaa vasta iltapäivällä ja onpahan yksi luento iloisesti kuudesta kahdeksaan illalla. Siinä alkaa jo askel painaa... Kiusallisinta tunneilla on kuitenkin yksitellen suoritettavat esittelyt, saksaksi totta kai. "Hei olen Erasmus-opiskelija ja ja ja..." Ja kaikki saksalaiset kuuntelee ja odotttaa että torvi ulkkari saisi jotain ulos suustaan. Noh, selavii. Onneksi saksalaiset on kuitenkin hyvin kohteliaita, joskaan ei aina niin kärsivällisiä.

Kouluviikot eivät varmaankaan tuntuisi niin rankoilta, jos viikonloppuisin ottaisi elon hieman rauhallisemmin. Perjantaina olimme saksalaisissa bileissä paikassa, joka oli galleria/asunto/yrttikauppa. Mitä yrttejä kaupasta maailmalle tarjottiin ei käynyt ilmi. Tuskin pelkkää basilikaa. Loppuillasta olen kuitenkin päätynyt omituiseen kapakkaan villaviltin alle juomaan halpaa kaljaa. Sänkyyn raikulipoikanne on kupsahtanut siinä seitsemän aikaan. Edellä mainitun seikkailun jälkeen ei liene yllättävää, että lauantaina otin rauhallisesti ja päädyin kotiin jo ennen kolmea. Ei huono suoritus berliiniläiseksi viikonlopuksi! Syy aikaiseen iltaan oli seuraavan päivän retki Sachsenhausenin keskitysleirille. Ei varsinaisesti se paikka, jossa haluaa potea kammottavaa kanuunaa. Leiri oli kokemuksena kiinnostava, mutta ei lainkaan niin rankka tai kammottava kuin olin etukäteen kuvitellut. Suurin osa alkuperäisistä rakennuksista oli jo tuhoutunut tai tuhottu ja valokuvia ja muutahan nyt jokainen on nähnyt jo varmasti aikaisemminkin. Suurimman vaikutuksen teki varmaankin leirin koko, josta voi vain päätellä kuinka paljon kärsimystä sinne on mahtunut. Ehkä pieni vakavoituminen ei tehnyt minullekaan pahaa paheellisen Berliinin-elämäni keskellä. Nyt voi sitten taas kai rellestää? Oder...?

Mutta siis rankka kouluviikko täynnä kielellistä nöyryytystä edessä, mutta onneksi pian on jälleen viikonloppu ja ystävämme Mr. Peen Halloween-bileet. Asuni on suuri salaisuus ja samalla myös takuuvarma menestys. Tarkoituksena on sitten bileistä painaa Mitten suurimpaan klubiin samoissa releissä, joten tämän neitosen kannattaa ainakin pysytellä kaukana Oranienburgerstraßelta, ettei tule kiusallisia sekaannuksia kyseisen alueen ammatinharjoittajien kanssa...

Nyt painun kotiin lukemaan Pierreä saksaksi ja illalla on sitten ensimmäisen Erasmus-ystävän läksiäiset. Herra Jii kipittää takaisin pohjoiseen (maitojunalla sanon minä;) ja me loput jäämme tänne pitämään ulkomaisten opiskelijoiden mainetta yllä.

Tschüss,
LKK

Wie viel ist der Fisch?

Maailmassa on jotain, joka kuvastaa saksalaisuuden syvintä olemusta jopa paremmin kuin David Hasselhoff. Se on kuulkaa Scooter. Kuten ystävämme herra Hoo totesi: " Tämän biisin myötä ymmärrän elämää niin paljon paremmin". Jos et usko, katso itse.

http://www.youtube.com/watch?v=T8m6IbItrgk

"The chase is better than the the catch.

Transforming the tunes we need your support
if you've got the breath back.
It's the first page of the second chapter!
I want you back for the rhythm-attack coming down on the floor like a maniac.
I want you back for the rhythm-attack. Get down in full effect!
I want you back for the rhythm-attack coming down on the floor like a maniac.
I want you back so clean up the dish.
By the way, how much is the fish?!!
How much is the fish?!!
Here we go, here we go, here we go again!!
Yeeah!!
Sunshine in the air!!

We're breaking the rules. Ignore the machine.
You won't ever stop this.
The chase is better than the catch!
I want you back for the rhythm-attack coming down on the floor like a maniac.
I want you back for the rhythm-attack. Get down in full effect!
I want you back for the rhythm-attack coming down on the floor like a maniac.
I want you back so clean up the dish.
By the way, how much is the fish?!!

How much is the fish?!!
Yeeehaah!!
Sunshine in the air!!

C'mon!!!
Na na na na na na na na, na na na na na na na na .. Everybody!!
Na na na na na na na na, na na na na na na na na .. C'mon!! Together!!
Yeeaaah!!!
How much is the fish?!!
How much is the fish?!!
Yeeaaah!!!
C'mon, c'mon!! Aaaah!
Resurrection!"

LKK

Iskeehän se arkikin toki... mutta ei ihan vielä.

Kuten otsikosta varmaan arvaattekin arki on saapunut myös tuntemanne Erasmus-opiskelijan elämään. Koulu alkoi vihdpoin tänään ja täytyy sanoa, että oli aikas mukavaa istua pitkästä aikaa luennolla. Edellisen kerran sitä onkin kokeiltu viimeksi huhtikuussa. Opiskelu täällä on suhteellisen erilaista kun kotona, sillä opinnot käsittävät lähestulkoon ainoastaan seminaareja ja pienryhmäopetusta. Suuria luentosarjoja massoille on vain lähinnä ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille. Pisteitä saadakseen opiskelijan on yleensä tehtävä essee tai esitelmä (joskus myös molemmat) ja lisäksi vielä niin sanottu Hausarbeit, eli 10-20 sivua tekstiä aiheesta. Luulenpa, että kirjatenttejä tulee vielä ikävä. Onneksi ulkkarit saavat usein hieman helpotusta sivumäärissä ja joskus tekstit saa jopa palauttaa englanniksi. Vaikka saksa sujuukin jo paremmin voi Hannah Arendtin poliittisen ajattelun ruotiminen saksaksi olla vielä hieman hankalaa, Weberin Maxista nyt puhumattakaan. Nokkelana tyttönä olen toki bonganut myös yliopiston ainoat englanninkieliset seminaarit lukujärjestykseeni. Go me!

Kaiken kaikkiaan olen hyvin postitiiivisesti yllättynyt kurssitarjonnasta. Varsinkin omaa kandi-/graduaihetta sivuavia kursseja löytyy enemmän, kuin pysyisin koskaan tekemään. Ongelmana onkin nyt valita kiinnostavista kursseita ne parhaat. Ensimmäinen viikko kuluukin kursseja shoppaillessa ja kokeillessa. Ensi viikon alussa pitäisi sitten lukujärjestykseni vihdoin olla valmiina. Tai sitten seuraavalla viikolla, tai...

Syksy on muutenkin saapunut Berliiniin ja ilmat alkavat hälyttävästi kääntyä galsan puolelle. Tänään kuitenkin paistaa vielä aurinko ja on oikeastaan mitä kaunein päivä. Erittäin rankan mutta hauskan Erasmus-viikonlopun jälkeen on ihan mukava vaan paistatella auringossa yliopiston pihalla ja yrittää muistella kuka sanoi ja teki mitäkin tyhmää viikonlopun riennoissa. Vaikka hyvinhän me aina käyttäydymme. Tottahan toki. Luulenpa siis, että edessä on tavallistakin mukavampi viikko ;)

LG,
LKK

Elossa ollaan.

Kyllä, kyllä olen elossa, vaikka blogipostauksia ei ole tänne viimeisen viikon aikana ilmestynytkään. Olen elänyt elämää yhdeksänkymmentäluvulla, eli ilman internettiä, mutta nyt se on ainakin toistaiseksi ohi. Koulun väliaikaiset nettitunnukset lopettivat yhteistyön, mutta virallinen opiskelijatodistukseni uusine nettitunnuksineen antoi vielä odottaa itseään. Kiinnostavaksi tilanteen teki se, että samoilla tunnuksilla olisi myös viime viikolla pitänyt ilmoittautua kursseille, mutta minkäs teet. En kuitenkaan paini yksin pulmani kanssa, vaan noin puolet opiskelijoista joutuu joka vuosi vain ilmestymään kursseille ilman ilmoittautumista ja aina on kuulemma paikka opetuksesta herunut. Luotan "olen tyhmä Erasmus-opiskelija" -kikkaan. Luentojen piti muuten tietojeni mukaan alkaa tällä viikolla, mutta kävikin ilmi, että oman tiedekuntani opetus aloitetaankin syystä X vasta ensi viikolla. Siis taas yksi viikko toivotonta lorvailua edessä. Tämä on Saksalaista järjestelmällisyyttä.

Järjestelmällisyys esitti kauniit kasvonsa minulle myös tänä hemaisevan sateisena aamuna, kun vääntäydyin väkipakolla ennen kukkoa sängystä mennäkseni Bürgeramtiin (jälleen kerran) ilmoittaakseni uuden osoitteeni (jälleen kerran). Hyvät ihmiset Amtissa ovat kuitenkin lakossa (jälleen kerran), joten joudun luultavasti uusimaan reissuni jokusen kerran. Kukaan kun ei ole oikein varma a) koska lakko loppuu tai b) loppuuko se. Toivottavasti edes tietävät miksi lakkoilevat. Kreuzberg-Friedrichshainin Amt kun on nähkääs ainoa koko kaupungin virastoista, joka sulkee ovensa aina säännöllisen säännöttömin väliajoin. Sen siitä saa kun asuu "vaihtoehtoisten ja tiedostavien" ihmisten alueella...

Tästä pääsemmekin aiheista tärkeimpään, eli uuteen asuntooni. Sain vihdoin ja viimein raahattua kamani uuteen kämppään viime tiistaina. Herra Hoolle suuri kiitos muuttoavusta ja siitä, että sain loisia nurkissa vuokrasopimusteni väliset päivät. Kämppä on edelleen todella mukava yksiö rauhallisessa talossa. Mitä nyt jaan osoitteen todella epämääräisen ja ikkunattoman (luojan kiitos siitä) topless-baarin kanssa, vaan sepä ei sisäpihan asuntoihin juurikaan vaikuta. Kämppä on siis kylppärillä ja keittiöllä varustettu ja täysin kalustettu yksiö täällä Friedrichshainissa. Tarkemman osoitteen ilmoitan jonkin hieman vähemmän julkisen kanavan kautta ;) Asunto on mukavasti sisustettu ja bonarina sisältää maailman suurimman kylpyammeen! Onnellista! Kylpyamme on itse asiassa niin suuri, että huoneeseen ei ole jäänyt tilaa lavuaarille, mutta pianhan siihenkin on tottunut, että hampaat pesee keittiössä ja kädet kylpyammeen hanan alla.

Erityisenä ansiona asunnossa on ihan oikea väri-TV. Kolmekymmentä kanavaa täynnä saksan ihanaista kieltä. Dubbaukseen tottuu yllättävän nopeasti ja olenkin seurannut ainakin seuraavia kulttuurituotoksia saksaksi synkattuina: Simpsonit, Kauniit ja Rohkeat, Da Vinci -koodi (muuten ihan yhtä paska saksaksi), South Park, Carrie 2, Uskollinen Puutarhuri... Täytyy sanoa, että erityisesti Ridge kuulostaa entistäkin kuumottavammalta saksaksi. Ah So! Olen kuitenkin varma, että kielitaito karttuu nopeammin, jos itseään aktivoi puhumaan, kirjoittamaan mutta myös kuulemaan kieltä. Tämän takia olen rohkeasti käynyt ihan oikeissakin elävissä kuvissa katsomassa saksankielisiä elokuvia. Der Baader Meinhof Komplex on muuten pirun kova leffa. Suosittelen lämpimästi. Erityisen hauskoja leffaelämyksistä tekee leffan jälkeen Erasmus-opiskelijoiden välillä käydyt keskustelut siitä, mistä tarinassa oikeastaan oli kyse. Jokainen kun on saksallaan ymmärtänyt elokuvan eri kohtauksia hieman erilailla.

Kulttuuria olen harrastanut muutenkin parin viime viikon aikana enemmän kuin koko aikanani täällä Berliinissä, eli edelleen aika vähän. Olen käynyt museoissa ja konserteissa ja yllätyksekseni jopa nauttinut niistä. Molempia tässä kaupungissa riittää kyllästymiseen asti ja ongelmana onkin löytää runsauden seasta ne itselle sopivat ja kiinnostavat kohteet. Itse teen totta kai klassisesti ja annan muiden päättää. Toistaiseksi on käynyt tuuri. Eilen olimme esimerkiksi vanhassa Stasi-vankilassa vierailulla, missä DDR:n aikana pidettiin säilössä ns. yhteiskunnan vihollisia ja muuta epämääräistä ainesta. Kieroksesta teki erityisen mielenkiintoisen se, että kaikki kierrosten vettäjät ovat itse istuneet kyseisessä korjauslaitoksessa aikaa, kuka milläkin keksityllä syyllä. Oma oppaamme oli muusikkohippi, joka oli kuusikymmentäluvun lopulla erehtynyt tekemään valtiota arvostelevan banderollin. Palkintona tästä kulttuuriteosta oli öinen kyyditys säilöön ja kuulusteluihin vailla oikeudenkäyntiä sekä puolitoistavuotta vankeutta, joista puoli vuotta vierailemassamme huippusalaisessa ja erityisen pahamaineisessa Hochschönhausenissa. Täytyy sanoa, että vierailut kumi-, metalli-, seisoma- ja vesiselleissä olivat kaltaiselleni ostalgikolle kaivattu pistos realismia.

Iloisempaa kulttuuria oli tarjolla Berliinin vuosittaisilla Poppkomm-festivaaleilla. Kävimme kuuntelemassa mm. superkuumaa katalonialaista setäbändiä nimeltä El Tio Carlos, israelilaista goottitaiderokkia (tarvitseeko sanoa enempää?), turkkilaista kansanmusiikkia, ranskalaista singersongwriter-hömppää, kovaa elektrorock/popbändiä saksasta sekä eräitä vähemmän tunnettuja eksoottisia artisteja kuten Ismo Alankoa. Täytyy sanoa, että suomeksi laulettu "Kuka teki huorin" upposi yllättävän hyvin berliiniläiseen rockpoliisiyleisöön. Ja kaikki tämä reilusti alle kahdellakympillä. Ajatella.

Luulenpa, että tämän postauksen loppu on käsillä. Nyt lähden selvittelemään lisää asioita, kuten esimerkiksi ihka oman nettiliittymän saatavuutta. Tänään ei tosin taida olla minun päiväni.

Lieben Gruß
LKK

Sunnuntain kuvapostaus ihmisten kaupungista.

Tässä siis joitain kuvia rakkahasta Berliinistä. Kuvien laatu on vähän niin ja näin, koska kameraan totutteleminen kestää...

Kotirappukäytäväni siistein osa

Yliopisto ja jokapäiväinen kirjamyynti sen edessä.

Kotinurkilla vallattu talo

Cassiopeia-klubi

Selvä...

Pyörän parkkeeraus on viisaiden laji.

Naiskauneutta

Maamerkki Alexilla

Todellakin!

Olen oikeasti käynyt myös museossa.

LKK

Selkävoitto byrokratiasta.

Olen vihdoin ja viimein virallisesti kirjoittautunut yliopistooni opiskelijaksi kahdeksi lukukaudeksi. Itse ilmoittautumistilaisuus oli aikamoista kädenvääntöä ja tiskiltä toiselle juoksemista, mutta voin kuitenkin kehua ottaneeni varsinaisen tyrmäysvoiton itäsaksalaisesta byrokratiasta. Vailla tarpeellisia paperita ja dokumentteja onnistuin ilmoittamaan itseni maisteriopintoihin (kandihan ei siis todellakaan ole tehtynä...), saksalaisen sairaskassan piiriin sekä ulkomaisia opiskelijoita auttavan järjestön jäseneksi. Kaikki tämä puolessa tunnissa ja palkintona lopuksi sain Berliinin kaupungin tarjoaman "tervetulorahan" taskuni pohjalle viikonloppua varten. On mielenkiintoista, että ensin maksoin lähemmäs kaksi sataa koulun kassalle lukuvuodestani ja puoli tuntia myöhemmin saatoin lunastaa samalta sedältä toistasataa euroa takaisin. Tämä on tehokkuutta!

Asiat alkavat muutenkin soljua paikoilleen. Olen hankkinut itselleni saksalaisen pankkitilin ja puhelinnumeron. Tärkeimpänä kaikista mainittakoon kuitenkin se, että olen siis vihdoin saanut itselleni myös pysyvän asuinkolosen. Täytyy sanoa, että se on IHANA! Aivan täydellinen yksiö kaltaiselleni raikulityllerölle Friedrichshainin railakkaassa kaupungisosassa. Asunnossa on kaikki valmiina, joten minun ei tarvitse kuin muuttaa ja asettua taloksi. Nyt voin siis vastaanottaa myös vieraita. Tai no siis ainakin yhden kerrallaan, sillä asunto ei todella ole suuren suuri. Nyt minun täytyy enää hankkia nettiyhteys ja sen jälkeen kaikki viralliset asiat on hoidettu ja on aika kiinniittää huomio huomattavasti mielenkiintoisempiin projekteihin, joista lisää ehkäpä myöhemmin. Saas nährä kuinka äijän käy ;)

Nyt katoan täältä lipaston PC-poolista vihdoin kotiin ja sieltä jatkan matkaani myöhemmin puolalaisiin tupareihin. Kaikkeen sitä Erasmus-opiskelija joutuukin...

Heissan,
LKK

PS: Tiedän, että otsikoissa ei käytetä pisteitä, mutta sepä vaan näyttää niin mukavalta.

Kadonnutta asuntoa etsimässä.

Hallo meine Freunde in Finnland!

Täällä sitä tuskaillaan Berliinin kylmenevässä syksyssä asunnonetsinnän kanssa. Muutamissa näytöissä olen käynytkin, mutta valitettavan moni vuokraa asuntonsa kalustamattomana. Pian pitää kai tehdä niin, että otan paljaan asunnon ja hankin Ikeasta patjan ja kattilan. Vietetään sitten vuosi leirielämää. Oikeasti asuntoja on todella paljon tarjolla, mutta tällä hetkellä myös hakijoita riittää. Koulut alkavat parin viikon kuluttua ja kaikki kodittomat Berliiniin muuttanet pyörivät samaan aikaan samoissa näytöissä. Joku onnekas sen asunnon aina kuitenkin saa, joten ei auta kuin yrittää. Tässä on minulla vielä pari viikkoa aikaa etsiä uutta kotia ja hätätilassa myös kavereiden luokse pääsee muutamiksi päiviksi loisimaan. Täytyy vielä muistaa, että täällä on todella paljon leveitä siltoja, joiden alle pikkuinen Erasmus-opiskelija mahtuu rinkkansa kanssa sadetta pakoon. Samalla löytyisi varmasti kiinnostavia kämppiksiä....

Kouluun ilmoittautuminen alkaa ensi viikolla ja minullahan on (yllätys yllätys) myös sen kanssa ongelmia. En ole koskaan saanut tiettyä sähköpostia täältä yliopistolta, joten minulla ei ole omaa opiskelijanumeroa. Ilman sitä en voi maksaa tarvittavia maksuja ja ilman kuittia näistä maksuista en voi ilmoittautua opiskelijaksi. Keskiviikkona minulla on sovittu aika erään tädin kanssa ja hän lupasi järjestää asiani lopultakin kuntoon. Saan taas pistää todellisen Hochdeutschini kovaan koitokseen, jotta saan asiani selvitettyä. Itseni ilmaiseminen saksaksi on kuitenkin joka päivä helpompaa ja helpompaa. Tai oikeastaan, jos saksan puhuminen kaksi viikkoa sitten oli mahdotonta, niin nyt se on enää vain helvetin vaikeaa. Jostain syystä minua luullaan muuten ihan koko ajan espanjalaiseksi. Kiinnostavaa sinänsä, koska en puhu kyseistä kieltä. Ilmeisesti Etelä-Amerikassa keväällä vietetyt viikot ovat kuitenkin alitajuisesti juurruttaneet saksaani suloisen espanjalaisen aksentin. Tämä tarkoittaa luultavasti sitä, että sössötän menemään, ilman että kukaan tajuaa mitään. Toimiva taktiikka sinänsä sekin.

Suosikkiaiheeseeni saksan ihanaiseen kieleen päästyäni olenkin koonnut tähän postaukseen muutamia suosikkisanojani:

Saksa on rakkauden kieli:
Der Kugelschreiber = kuulakärkikynä
Schlesische Straße = Baarikatu Kreuzbergissä (koittkaapa sanoa humalassa)
Kürbiskern = Kuulostaa ehkä turkilta, mutta tarkoittaa itseasiassa kurpitsansiementä.

Ai miten niin me käytetään lainasanoja?:
Das Milchshake = Pirtelö
Das Last-Minute-Urlaub tai vaihtoehtoisesti Die Last-Minute-Reise = äkkilähtömatkat
Der Dschungel = lukekaapa sana ääneen ja yht'äkkiä siinä onkin järkeä.

Ja suosikkini:
Jawohl! = Miksi ihmeessä tämä edes opetetaan kaikille kakaroille Suomen kouluissa? Kukaan ei koskaan käytä sitä. Tästä innostuneena ja kauniin sanan vähäisestä käytöstä huolestuneena olenkin ottanut tavoitteekseni käyttää huudahdusta sopivassa kohdassa ainakin kerran tämän vuoden aikana.

Olen muuten aloittanut lukemisen saksaksi. Eilen kävin divarissa ja löysin Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -eepoksen kaikki osat luonnollisesti saksaksi. Ajattelin sen olevan vielä hippasen liikaa ja luin sen sijaan elokuvalehteä. Täällä tulee pian leffoihin saksalainen elokuva Finnischer Tango. Jonkin sortin Tragikomödie (myös suosikkisana!) se kai on. Ei takuulla ole kyllä yhtä kova kuin Die Entdeckung der Currywurst. Se on yllättäen elokuva Currywurstin keksimisestä. Aikamoista. Makkaralla on todella tärkeä osansa saksalaisessa sielunmaailmassa.

Tässä tämä tällä kertaa. Ensi viikolla kerron kuinka itäsaksalainen tehokkuus edesauttaa byrokratian nujertamista.

Tschüss!

LKK

Ich bin eine Berlinerin!

Hallo ystävät!

Kyllä olen hengissä ja täysin vahingoittumaton, vaikka olenkin viimeisen viikon ajan vietellyt hieman hiljaisempaa eloa mitä sähköisiin viestimiin tulee. Kiitos myös runsaista synttärionnitteluista. Niitä juhlittiin pienimuotoisesti syömällä intialaista ruokaa mahtavasti nimetyssä Yogi-Snack -ravintolassa. Arvatkaa kuka sai valita ravintolan... Keskiviikkona olikin sitten mukavan freesi olo kannustaa Suomi mahtavaan 3-3 tasapeliin. Vain Suomi voi johtaa kolme kertaa ja silti päätyä tasatulokseen. Hyvä peli silti, vaikka paikallisen baarimme saksalaiset hieman epätoivollemme hihittelivätkin. Eipä niitä kyllä sitten lopputulos hirveästi enää naurattanutkaan, Suomea kun kuitenkin verrattiin koko pelin ajan Lichtensteiniin. Ei kovin imartelevaa.

Eilen juhlimme ryhmämme erään toisen jäsenen synttäreitä hieman vähemmän hillitysti ja löysimme itsemme tanssimasta punkia kuuden aikaan aamulla vanhaan halliin tehdysta baarista. Ulkona paloi nuotio ja sinne oli raahattu kymmeniä vanhoja sohvia ja nojatuoleja terassiksi. Sisällä oli vahvasti tägättyä harmaata betonia, hyvin varustettuja baaritiskejä ja liian trendikkäitä ihmisiä, itsemme mukaan lukien natürlich! ;)

Kielikurssi alkoi maanantaina ja tavallisella tuurillani opettajaksi osui eläkkeen partaalla roikkuva herrashenkilö, jonka opetusmetodit ovat suoraan kuusikymmentäluvulta. Tekee muuten allekirjoittaneelle aika tiukkaa istua 4,5h päivässä hiljaa ja kuunnella kuinka valkohapsinen setämme lukee ääneen konjuktiivejä, kausuksia, tempuksia... Pian puhun muuten saksaa täydellisellä puolalaisella/ranskalaisella/italialaisella/norjalaisella tai tsekkiaksentilla. Kurssimme osaanottajien kirjo on aikamoinen.

Tiesittekö muuten että saksassa imperfekti on präteritum? Minä en, ja kestikin jonkun aikaa ennen kun tajusin mistä tunnilla puhuttiin. Kielitaito kuitenkin taitaa salakavalasti karttua ja alkujärkytyksen jälkeen aivoni ovat jo sopeutuneet saksankieliseen ympäristöönsä. Hyvin suuri osa puhutusta menee tietysti vielä täysin yli hilseen, mutta en enää joudu englanninsönkötyspaniikkiin kun kahvilan myyjä kysyy otanko cappuccinoni päälle kanelia tai suklaata tai kun täti Alexin metroasemalla kysyy tietä Kaufhoff Galleriaan. Nykyisin pystyn jo toteamaan hämillisesti hymyillen, että josko setä/täti voisi nyt toistaa kysymyksen ottaen huomioon sen, että toinen osapuoli on täysin pindellä oleva ulkkari.

Pindellä olevista ulkkareista tulikin mieleeni, että meikäläinen on nyt sitten ihan oikea Legal Alien. Pitäisikö minun nyt tietää, miltä Stingistä tuntui? Edellinen tahtoo tarkoitta sitä, että olen vihdoin saanut kirjattua itsen Berliinin asukkaaksi. Kaiken hoidin tietysti tyylikkäästi ilman vaadittavia dokumentteja, koska vuokranantajani ovat Meksikossa ja minulla ei ole viralliset mitat täyttävää vuokrasopimusta. Keittiöni pöydällä kun on vain suomeksi kirjoitettu sopimus, jossa on myös perheen vauvan allekirjoitus. Herätti muuten hieman hilpeyttä Bürgeramtin tädissä ;) Kaiken tämän sotkun hoidin kuitenkin tyylikkäästi kotiin ja vielä saksaksi! Go Laura!
Eli lopputuloksena: Ich bin eine Berlinerin! Pitäisikö minun nyt tietää miltä JFK:stä tuntui? Paitsi että se oli äijä.

Virallisilla asioilla onkin tullut juostua. Koululla kaikki pitää hoitaa kahdelle tai kolmelle eri tiskille. Loistavana esimerkkinä on koulumme Mensa eli opiskelijaruokala. Sen ulkopuolella on päivän lista ja linjastojen nimet (ei vahingossakaan numerot) ja siitä sitten valitaan mitä syödään. Tähän asti kaikki menee hyvin, mutta sisällä helvetti repeää. Käytännössä "linjastot" saksalaisittain tarkoittavat kasaa epämääräisesti siroteltuja ja vielä epämääräisemmin merkittyjä pisteitä, joilta jokaiselta saa jotain. Käytännössä asia hoituu niin, että menen aina johonkin jonoon ja katson mitä saan. Yleensä se on jotain paneroitua ihmeellisellä kastikkeella. Lisukkeet valitaan tietysti erikseen ja juomille, leiville ja salaateille on toki aivan omat pisteensä eri nurkissa ruokalaa. Ei ole helppoa, ei! Asuntoesittelyitäkin on saanut jo ihan kiitettävästi jahdata. Kävin muuten äsken katsomassa ihanaa kämpää täällä samalla alueella, mutta tietysti noin satatuhatta muutakin haluaa muuttaa juuri siihen aivan selvästi minulle kuuluvaan asuntoon. Noh, pidetään peukut pystyssä!

Olen muuten ottanut aivan hävyttömästi kuvia. Luulen, että Ernonkin kuvaushimo uhkaa pian jäädä kakkoseksi. Että kiitos kovasti isille ja äipälle kamerasta. Olemme erottamattomat! Kuvia ilmestyy tänne ja nassuun, heti kun saan aikaiseksi siirrettyä muutamia kuvia muistitikulle, koska netteily täytyy ainakin toistaiseksi hoitaa vielä koululla tai nettikahvilassa.

Tulipas sekava megapostaus. Eiköhän tämä ala riittää. Huomenna matkaamme pohjoiseen rannikolle kielikurssipossen kanssa, mutta siitä lisää sitten myöhemmin.

Tschüsssss...

PS: Saksalainen näppis on hanurista. Y, Z, Q ja ' on ihan väärissä paikoissa vaikka kirjaston nörttipojat mitä väittäisivät. Kansainvälinen näppisverio in my ass. Missä kansainvälisessä näppiksessä on Ä, Ö, Ü ja sokerina pohjalla ß? Häh, kysynpä vaan.

Hallo!

Air Berliinos rullasi tasaisesti Tegelin kentälle ja täällä sitä ollaan Berliinissä. Monen kuukauden tehokkaan kädenväännön, paperisotkujen ja hermoromahdusten jälkeen arvoisa LKK on saapunut valloittamaan Euroopan mahtimaan pääkaupunkia.

Asun nyt ensimmäisen kuukauden herttaisen suomalais-saksalaisen pariskunnan asunnossa Friedrichshainissa ja totuttelen olooni kunnes kielikurssini alkaa perjantaina kielikokeella. Aikamoiseen kielikylpyyn sitä onkin joutunut ja voin ilokseni sanoa, että en ymmärrä lähes mitään. Toisin kun etukäteen ihmiset lohduttelivan, niin ihmiset täällä eivät puhu muuta kuin saksaa (noh, ehkä turkkia). Eipä siinä sinänsä mitään, sillä saksaahan tänne on tultu oppimaan, mutta ei kuulkaa ole herkkua neljän kassin kanssa bussissa huojuminen samalla kun yrittää epämääräisen ohjelappusen kanssa sönköttää bussikuskille, että jossain täällä (*tökkii ohjelappuaan*) pitäisi jäädä pois. Ihmeen kaupalla pääsin kuitenkin aivan oikein "jossain siellä" pois kyydistä ja löysin vielä oikean asunnonkin, josta sain avaimet omaan kämppääni. Tämän jälkeen oli edessä enää kaksi metromatkaa ja kilsan kävely. Kokonaisaika rinkka selässä ja muut kassit kädessä : 4,5h. Jawohl!

Vaiva kuitenkin kannatti sillä yksiö on todella kiva ja hyvällä alueella. Talo sen sijaan on, noh, hieman vaihtoehtoinen. Alakerrassa asuu anarkiaan vahvasti uskova porukkaa ja uskokaa sen lisäksi kun sanon että kyllä hippi on hipille hippi. Erääseen asunnon oveen on myös naulattu David Hasselhoffin klassikkosinnku "I've been looking for freedom". Lisäksi koko rappukäytävä on koristeltu kuolleilla kukkasilla, graffiteilla ja Itä-Berliiniä esittävillä valokuvilla. Nurkan takana on lisäksi kuuluisa vallattu talo, josta laitan kuvia piakkoin. On sen verran innovatiivista porukkaa siellä sisässä. Pihlis taitaa olla aika kevyttä kamaa tämän rinnalla, mutta viihdyn kuitenkin toistaiseksi (ja johan tässä on kolme päivää mennytkin) loistavasti.

Seuravaksi lyhyt listaus huomaamistani asioista:

Parrat:
Nuorilla miehillä joko mallia a) Greg David -naru leuan alla tai b) sellainen pienenpieni eläin heti alahuulen alla. Vanhoilla miehillä tyylejä on vain yksi: Marx.

Naiset ilman rintaliivejä:
Usein.

Raitiovaunut:
Keltaisia. Mitä helvettiä?!?

Polkupyörät:
Tsiljoonia. Tuskin edes Pekingissä on näin paljon pyöriä ja pyöräilyyn erikoistuneita kauppoja. Itsekin ajattelin sellaisen hankkia.

Koirat:
Ihan helvetisti, mutta kaikki ne tuntuvat kuuluvan jollekulle. Talutushihna on muuten täysin tuntematon konsepti.

Joukkoliikenne:
Kaikkialla, kaikkialle, koko ajan.

Döner:
Herkullista.

David Hasselhoff:
Oikeasti suosittu eikä vain muun Euroopan luoma stereotypia saksalaisista.

The Rasmus ja Sunrise Avenue:
Myös oikeasti suosittuja eikä vain suomalaisten levyfirmojen luomaa illuusiota. Noh, päästiinpä niistäkin.

Kinkkisyys:
Paljon. Jokaiselle jotain.