Still Alive!

Tässä nopea postaus vain osoittaakseni, että olen vielä hengissä. Teen enimmäkseen himassa mun Hausarbeittia, joten en ole nettiyhteyden lähettyvillä ollut pitkään aikaan. Nyt tulin nopsasti vain PC-pooliin näpyttelemään varmennuksen huolestuneille sukulaisilleni. Kyllä Sisko, olen elossa! Tällä hetkellä etusijan vain vie kohta kaksi kuukautta kalenterin TO DO -osastoilla roikkunut kirjoitustyöni. Sivu saksankielistä tekstiä syntyy muuten noin kahdessa ja puolessa tunnissa. Ei huono...

Kirjoittelen kotonani tässä joku päivä, kun minulla on aikaa, tekemästämme (neiti Pee und Ich) matkasta tarkemman ja pitemmän postauksen ja latailen sen nettiin heti ensimmäisen mahdollisuuden iskiessä. Valokuviakin matkalta kertyi lähemmäs 700, joten saatan muutaman ehkä tännekin postata. Suurin osa niistä kyllä on ihan skeidoja, koska säät oli vähän mitä oli (tekosyitä, tekosyitä!!). Neuschwanstein kyllä oli iiiihana!

Tänään pidän kirjoittelusta en niin ansaitun vapaapäivän viettääkseni sen maahan juuri saapuneen neiti Ällän kanssa. Saattaapi ilta kulua kapakassa... Onneksi meillä on kesään saakka yhteistä aikaa remuta ja ennen kaikkea koluta Berliinin satoja kirppareita yhdessä. Jetzt muss ich gehen!

Tschüssi,
LKK

I Wanna Take You to a gay Bar!

Hallo ja terveiset Essenista. Teksti on kirjoitettu kanadalaisella koneella, joten pahoittelen kotomaisten kirjainmerkkiemme puuttumista. Olemme siis neiti Peen kanssa Tour de Deutschlandin ensimmaisessa kohteessa tapaamassa ystavaani vuosien takaa. Kummalllista, etta useiden ihmisten kanssa muutaman kuukauden ero aiheuttaa jo pahemmanlaatuista vieraantumista (teista Suomen ihanaisista ei tietenkaan ;), mutta joidenkin kanssa voi vuosienkin tauon jalkeen jatkaa siita mihin jaatiin. Englannin vaihto-oppilasvuoteni paras ystava neiti Cee pitaa siis nykyisin majaa taalla Lansi-Saksassa ja mikapas sen mukavampaa kuin matkustaa kahdeksan tuntia bussilla (heratys 5.30) toiselle puolelle Saksaa, kun on kerran lomakin ja kaikkea.

Kuten yleensakin brittein seurassa, oli meilla tallakin kertaa uskomaton meno paalla. Lauantaina sattui olemaan alueen suurin homoklubi-ilta, joten tanssikenkamme suuntasivat luonnollisesti tuohon saavuttamattomien miesten pesakkeeseen. Ilta sujui kotoisasti komeiden poppihittien parissa pomppien ja varikkaita koktaileja naukkaillen. Kunnon lihatiski siis mutta ilman hairioita. Ihan kun olisi kotona ollut. Demaria onkin jo hieman ikava. Vannon muuten, etta jos kuulen Lady Gagan Pokerfacen viela kerran, niin aivoni rajahtavat.

Huomenna matkamme jatkuu kohti kolnia, jossa vietamme kaksi paivaa mukavasti sekadormiin majoittuneena. Jos olette kiltisti, saatte kolninvetta tuliaisiksi.

LKK

Oh Mann!

Kaksi viikkoa "lomaa" takana ja saldona aika vähän toimintaa. Oikeastihan meillä on meneillään lukukausien välinen tauko, jolloin kaikki ahkerat pikku opiskelijat kirjoittavat hiki hatussa Hausarbaittejaan. Kaikki paitsi Erasmus-ystävämme. Suurin osa maisteriopintoja tekevistä saksalaisista vääntää tällä hetkellä kahta tai kolmea 10-25 sivuista kirjoitustyötä erinäisistä aiheista. Itselläni on yksi edessä ja aloitetuksi en vain saa. Lisäksi saksa on aivan tarpeettoman vaikeaksi tehty kieli. Ärsyttää, ahdistaa, mutta eniten *ituttaa tämä oma saamattomuus. Onneksi löydän helpotuksen tuskaan oluesta ja televison laatusarjoista. Harmillisesti tämä toiminta ei kuitenkaan edistä kirjoitettujen sivujen määrää...

No mutta, olen minä myös jotain ehtinyt tekemään. Muistatteko vielä ysäritähti Robynin? En minäkään muistanut ko. laulajatarta ennen kuin ystäväni Herra Ee latasi sitä podilleni joululomalla. Uusi tuotanto on rajattomasti parempaa kuin vanha ja tästä innostuneena olimme neiti Peen kanssa Robynin keikalla Postbahnhofilla viime perjantaina. Keikkaa lykättiin viikolla sairasrtumisen vuoksi, mutta hyvää kannattaa odottaa. Saksalainen fanikanta oli yllätävät innostunutta ja vannoutunutta, mutta todellinen pohjoismaalainen pitkän linjan fanitus pääsi oikeuksiinsa vanhan kunnon "Show Me Love" hitin pärähtäesä soimaan uutena ja jokseenkin modernisoituna versiona. Laulun äänenvoimakkuudesta päätellen, emme olleet ainoat Suomi-Ruotsi -akselilta paikalle saapuneet katsojat. Saksalaiset nyt eivät tämän päälle ymmärtäneet yhtään mitään.

Hullujen urheilulajien kehittelyssä sen sijaan saksalaiset yltävät lähes eukonkannon tasolle. Ehkä hieman ylikin. Täällä on viime päivinä pauhattu kaikkialla Wokin MM-kisoista . Kyse ei siis todellakaan ole kokkauksesta, vaan saksalaisten innovaatiosta laskea pimpatuilla wokkipannuilla kelkkarataa alas. Lajissa kilpaillaan sekä yksilötasolla, että joukkueina. Tapahtuma kerää vuosittain käsittämättömän määrän katsojia ja vielä käsittämättömämmän määrän kilpailijoita. Parhaat laskijat ovat tunnettuja hahmoja ja ilmeisesti kisaan ei todellakaan valmistauduta kieli poskessa vasemmalla kädellä, vaan tuotekehittelyyn ja treenaukseen käytetään paljon aikaa ja vielä enemmän rahaa. Kännykän heitto on tämän toiminnan rinnalla aika tylsä laji.

Tämän viikon postauksen jälkeen saattaa muuten seuraavassa päivityksessä kestää hieman. Olen lähdössä lauantaina Saksaa kiertämään ja palaan Berliiniin kotitehtäväni pariin vasta puolentoista viikon kuluttua. Matka suuntaa ensin vanhan ystäväni neiti Ceen luokse Esseniin ja sieltä Kölnin kautta Baijerin helmeen Müncheniin. Matkalla olisi tarkoitus piipahtaa myös mahtavassa Neuschwansteinin linnassa. Hurraa!

Matkan tarkoitushan on oikeasti yksinomaan paronin metsästäminen aviomieheksi. Kreivikin käy. Pääasia, että saan vain metsästyshaukkaharrastukseni aloitetuksi. Sen takiahan oikeastaan Saksaan lähdinkin vaihtoon. Berliinissä näitä jalosukuisia linnan omistajia vaan on harmittavan vähän likenteessä... Pitää siis mennä merta edemmäs kalaan.

Tschüssie,
LKK

Musiikkia kansalle.

Hallöchen! Blogissani olen tullut maininneeksi muutamia Saksan lahjoja musiikkimaailmalle. Bushido (Ghetto bling bling), Sasha (muistatteko se ysäritähti, joka tekee muuten vieläkin musiikkia), Die Toten Hosen (saksankirjoista tuttu ja oikeastaan ihan helvetin kova) ja tietysti David Hasselhoff (kyllä se on ihan tarpeeksi saksalainen) eivät kuitenkaan tarjoa kattavaa kokonaiskuvaa tämän kansan musiikkimausta. Täytyyhän nyt 80 miljoonan ihmisen kansasta löytyä myös lahjakkuuksia. Tässä muutama, joihin olen itse täällä ollessani tykästynyt.

Polarkreis 18
Englanninkielistä konepitoista poppia, jota höystetään aina silloin tällöin saksankielisillä osuuksilla. Kepeää kuunneltavaa arki-iltoihin, kun viikonloppuna tampattu elektro ei uppoa ja huono taiderokki nostaa palan kurkkuun. Bändin uudelta albumilta lohkaistu sinkku ”Allein, allein” on noussut nopeasti listojen kärkeen. Itsehän ostin molemmat albumit jo ennen tätä. Tietty! Daah!

Deichkind
Saksankielistä osastoa edustaa aivan hullun kova poppoo, jonka jäsenillä on outo maku vaatteiden, videoiden ja oikeastaan musiikinkin suhteen. Ei mitään käsitystä mitä tyylilajia tämä edustaa. Luultavasti ei mitään. Tätä voi kuitenkin hyvällä omallatunnolla tankata lauantai-iltana ennen baareihin iskemistä. Saa takuuvarmasti bileissä WG:n tanssilattian notkumaan. Kaikki yhes koos: Jippi jippi jee jippi jee….

Peter Fox
Pakollista älykköosastoa edustaa lahjakas herra Fox, jonka saksankielisistä sanoituksista löytyy jopa ideaa, jos a) jaksaa kuunnella b) tajuaa jotain. Leppoisat rytmit tarjoavat kuitenkin mukavan ympäristön sunnuntaiselle hengailulle. Alan ilmeisesti pikkuhiljaa lämmetä myös tämän tyylilajin musiikille. Mitä seuraavaksi…?

Näiden lisäksi on tietysti vanhoja tuttavuuksia/suosikkeja: De/vision, joka on viihdttänyt maailmaa jo piiitkään vaikeahkolla syntikkapopillaan; Ich+Ich, jonka stadionrock-biisit vetävät saksalaiset teinitytöt (ja hieman vanhemmatkin kyyneliin) ja tietysti kammottava Rosenstolz, josta kieltäydyn sanomasta mitään hyvää. Jotkut siitäkin tykkää.

Postauksen opetuksena on muistuttaa, että myös englanninkielisen alueen ulkopuolella tehdään oikeasti kuuntelemisen arvoista musiikkia. Saksasta tulee muitakin bändejä kun Scooter tai se iänikuinen Rammstein.

LKK