Tilinpäätös.

Rakkaat. Vaikka olen luonnolleni ominaisesti vaan kitissyt tässäkin blogissa, niin nyt aion tehdä poikkeuksen. Sen sijaan, että surisin sitä mitä kaikkea on jäänyt tekemättä, niin aion tarkastella kulunutta vuottani sen kautta mitä olen ehtinyt tekemään. Lasini on kerrankin puoliksi täynnä. Lisäksi katson että on hyvä jättää jotain Berliinistä myös seuraavaan kertaan suoritettavaksi, sillä kaupunkiin palaan varmasti. Kuten ystäväni neiti Ee totesi: ”Berliini on maailman mahtavin kaupunki”. Helsinki on aina ykkössijalla, mutta varoituksen sanana Itämeren helmelleni, että Saksan muotopuoli arvokivi(väärennös) kirii kovasti rinnalle. Että jos hieman sitä hintatasoa laskisi ja ihmisten valvontaa vähentäisi…

Tämä postaus toimii a) tiivistyksenä vuodesta tai b) oikotienä onneen niille, jotka eivät ole jaksaneet juttujani vuoden aikana lukea. Tähän mennessä on tapahtunut seuraavaa…

Olen saanut uusia tuttavia ja ystäviä eri puolilta maailmaa. Tunnen nykyisin ihmisiä Ruotsista, Norjasta, Ranskasta, Tanskasta, Belgiasta, Hollannista, Luxemburgista, Ranskasta, Espanjasta, Englannista, Irlannista, puolasta, Kreikasta, Italiasta, Sloveniasta, Tsekeistä, Venäjältä, Virosta, Jenkeistä, Japanista, Etelä-Koreasta (eräs ystäväni tapasi tyyppejä Pohjois-Koreasta!), Australiasta, Kiinasta, Israelista, Kirgistanista, Sveitsistä, Itävallasta. Olen jopa tavannut pari saksalaista. Olen ottanut tavakseni hankkia ystäviä. Olen reissannut ympäri Saksaa ja käynyt kahdeksassa eri kaupungissa ja kuullut kahdeksaa eri versiota saksankielestä. Olen yrittänyt ymmärtää näitä kahdeksaa eri versiota. Joskus paremmalla menestyksellä, joskus heikommalla.

Olen uinut kolmessa eri järvessä ja yrittänyt kiinnostuneesti kurkistella FKK-puolelle. Mitäköhän nähtävää silleäkään kyllä olisi. Olen nähnyt tusinoittain alastomia miehiä bussin ikkunasta Siegesseulin ympärillä ja hämmentynyt. Olen katsonut saksalaista televisiota ja myös hämmentynyt siitä. Olen katsonut saksalaista tositeeveetä ja hämmentynyt vielä enemmän. Bauer sucht Frau anyone? Olen katsonut liikaa MTV:n laatuohjelmia ja tuhonnut liikaa aivosoluja.

Olen käynyt Robynin, Morrisseyn ja Depeche Moden keikalla omasta tahdostani. Tämän lisäksi olen nähnyt erinäisiä pienempiä keikkoja puolivahingossa. Ismo Alanko, Cats of Fire ja Damned Seagulls nyt vain muutaman mainitakseni. Olen myös ollut Finntrollin keikalla. Älkää kysykö miksi. Olen kuunnellut ruotsalaista elektroa ja saksalaista räppiä. Olen löytänyt uusia saksalaisia bändejä ja nauranut itseni kuoliaaksi verratessani Bushidon syvällistä sanomaa Janos Valmusen vastaavaan. Olen oppinut ymmärtämään mitä radiossa puhutaan. Olen käynyt elokuvafestareilla ja useissa eri ulkoilmaelokuvateattereissa. Olen nähnyt viisi eri oopperaa ja yhden tanssiesityksen. Olen käynyt taidenäyttelyn avajaisissa ja kymmenissä eri museoissa. Olen ottanut tavakseni harrastaa kulttuuria.

Olen ollut katsomassa kahta paraatia ja osallistunut itse yhteen mielenosoitukseen. Osallistunut koulutuslakkoon ja kertonut mielipiteeni Granowetterin vekostointiteoriasta megafoniin Friedrichstraßen aseman ulkopuolella. Olen pitänyt esitelmän nurmikolla istuen ja boikotoinut koululuokkia. Olen pitänyt esitelmän taulusta taidemuseossa koko ryhmälle. Olen taistellut kahta opettajaa vastaan ja tämän lisäksi joutunut yhden silmätikuksi. Olen ollut kuuntelemassa Joschka Fisherin keskustelutilaisuutta ja skipannut Martti Ahtisaaren vastaavan saksantuntien takia. Tämä jos mikä osoittaa sitoutumiseni kielen oppimiseen. Olen suorittanut 58 opintopistettä. Aika paljon enemmän kuin keskiverto Erasmus-opiskelija.

Olen syönyt vietnamilaista, kiinalaista, japanilaista, ranskalaista, italialaista, amerikkalaista, ”meksikolaista”, puolalaista, venäläistä, norjalaista, syyrialaista, libanonilaista, karibialaista, turkkilaista, ruotsalaista, kreikkalaista ja thai-ruokaa. Olen maistanut myös saksalaisia erikoisuuksia, kuten bratwurstia (joka sivumennen sanoen on Saksassa mitä tahansa paistettavaa makkaraa…) ja döneriä. Olen havainnut Lahmacumin dönaa huomattavasti paremmaksi. Olen syönyt makkaraa kunnolla ensi kerran viiteentoista vuoteen, mutta päätin kuitenkin tietoisesti olla kokeilematta Currywurstia. Makkaran lisäksi olen napsinut luvattoman määrän kakkua. Olen syönyt kiloittain Haribon nallekarkkeja erotellen sipulinallet muiden syötäviksi. Olen tilannut elokuvateatterissa jäätelösedältä jädekonvehteja. Olen juonut kaljaa metrossa, bussissa, S-Bahnissa, sporassa, leffassa ja kadulla. Olen addiktoitunut Apfelschorleen, seljanmarja-Bionadeen ja Berliner Kindlin punaiseen versioon. Flammkuchen uppoaa siinä missä pitsakin ja LeCroBackin Käse Finlandaise on aloittanut monet aamuni onnellisesti. Olen syönyt Mensan ”herkkuja” ja yllättynyt joka kerta. Joskus myös positiivisesti.

Olen ollut Mojito-bileissä ja juhlissa, jossa lisäkseni oli vain japanilaisia ja tyyppi Guadalupelta, espanjalaisissa grillijuhlissa ja suomalaisten itsenäisyyspäiväkarkeloissa. Olen tehnyt simaa vappupiknikkiä varten ja juhlinut juhannusta juomalaulujen säestyksellä. Olen yrittänyt ehtiä bileisiin, jotka järjestettiin junassa. Olen ollut naamiaisissa dirndliin pukeutuneena ja mennyt sieltä baariin tavatakseni seitsemänkymppisen kanssajuhlijan. Minut on käännytetty kolme kertaa klubin ovelta. Olen käynyt Saksan sedulassa. Olen käynyt varmasti sadassa eri baarissa/kahvilassa/ravintolassa. Olen mennyt tuntemattomien ihmisten kotibileisiin ja kymmeniin tuttujen pitämiin bileisiin. Olen ollut etkoilla ja jatkoilla. Olen eräänkin kerran poistunut bileistä poliisin saavuttua paikalle. Olen kerran saapunut bileisiin samalla ovenavauksella poliisin kanssa. Olen tämän lisäksi ollut kaksi kertaa kahnauksissa poliisin kanssa ja jäänyt kerran kiinni tarkastajalle metrossa saaden torut. Olen tilannut sanomalehden kerran ja perunut sen neljästi. Olen ilmoittautunut viallisesti kaupungin asukkaaksi ja perunut lopulta senkin. Olen aloittanut toivottoman yrityksen listata vuoden tapahtumat yhdessä blogipostauksessa ja olen jättänyt sen monilta osin vajaaksi lukijoita säästääkseni. Olen aloittanut monta asiaa, päättänyt niistä joitain ja jättänyt monta kesken.

Olen vihannut saksaa ja pitänyt saksasta. Olen vihannut Saksaa ja pitänyt Saksasta. Olen vihannut berliiniläisiä ja pitänyt heistä. Olen elänyt vuoden sissisotaa Berliinin byrokratiaa vastaan. Olen käynyt hyviä ja kiinnostavia keskusteluja saksaksi (jopa natiivien kanssa) ja minua on julkisesti nöyryytetty kielitaitoni takia. Olen oppinut kiroilemaan saksaksi ja vastaamaan spontaanisti kadulla heitettyyn herjaukseen. Ainakin suomeksi. Olen turhautunut ja kokenut pieniä erävoittoja. Olen elänyt ihmisten kaupungissa (jossa on ihmisten baareja!).

Poden varmasti seuraavat viikot normaalia Erasmus-krapulaa, mutta onneksi voin sentään kärsiä maailmantuskaani Istanbulin sykkeessä ja Turkin rannikon vilvoittavissa tuulissa. Eipähän teidän muiden tarvitse olla sitten sitä todistamassa. Luulenpa vielä lisäksi, että osa Turkista muistuttaa hyvinkin paljon Neukölniä tai Kreuzbergia. Vähän kuin menisi lomalle Saksan siirtomaahan (tai oikeastaan Berliinihän on Turkin siirtomaa), joten tämä toiminee pehmeänä laskuna arkeen….

Kiitos lukijoilleni. Viimeisen kerran: Lieben Gruß,

Raikulipoikanne LKK

Pskna.

Olen kotona. Kello on Suomen aikaa lähes 04.00. Olen paskana. Onneksi ihanaiset ystäväni odottivat lentokentällä vastassa ilmapallojen, menevien kylttien (Intia takaisin intiaaneille!) ja kuoharin kanssa. Oloni parani huomattavasti. Huomenna pakenen mökille luonnon rauhaan saunomaan ja poimimaan mustikoita. Kaipa tämä tästä. Erasmus-krapula on koettava... Itkettää vähän.

LKK

I'm Leavin' on a Jet Plane

All my bags are packed I'm ready to go!

Noh itse asiassa ei aivan. Oikeastaan en ole vielä aloittanutkaan. Siivonnutkaan en ole vielä. Tuliaisetkin ostamatta. Kavereillekaan en ole vielä sanonut hei hei... Ai miten niin mun on vaikea päästää tästä vuodesta irti? Kaikesta jumalattomasta kitinästäni huolimatta olen viihtynyt todella hyvin ja Helsingin ykkössija suurena rakkautenani on hieman vaarassa. Berliini on, rakkaan ystäväni Neiti E:n sanoin: "Maailman mahtavin kaupunki". Ainostaan meren puuttuminen Berliinistä pitää pikkuisen Itämeren helmeni vielä hieman lähempänä sydäntäni.

Vaikka alun listani muuta antaakin odottaa, niin olen oikeasti hoitanut myös asioitani kuntoon. Tänään minusta tuli taas virallisesti helsinkiläinen, tai ainakikaan en enää ole Berliinin asukas. Ich bin kein Berliner... Kaupunkikäytöstapani sen sijaan ovat vihdoin saavuttaneet paikallisen töykeyden ja tärkeilemisen tason. Rivakalla kädenliikkeellä hätistin turisteja pois liian läheltä bussin ovia, että joskus vielä oltaisi päästy liikenteeseenkin. Kaveri nayroi vieressä ja kertoi kuinka ylpeä hän oli paikallisten tapojen omaksumiskyvystäni. Luulen kuitenkin, että en ole kaupungin ainoa asukas, jota tämä jatkuva S-Bahnin kriisi (300 vaunua pois käytöstä = ei liikennettä Ostbahnhofin ja Zoon välillä) hieman rassaa. Bussit ovat aivan turvoksissa ja varsinkin linjojen 100 ja 200 käyttäminen on täydellinen itsemurha. Arvatkaa vaan millä linjoilla minä joudun koululle kulkemaan... Viimeisenä turistitoimenani aion tänään käydä Reichstagin lasikuvussa maisemia töllöttelemässä. Sinne menen kyllä jalan...

Tänään sanoin irti myös pankkitilini ja printtasin lentoliput. Paluu alkaa tuntua väistämättömältä... Onneksi tänne kuitenkin pääsee takaisin. Eikö?

'Cause I'm leavin' on a jet plane
Don't know when I'll be back again

LKK

And Now the End is Near...

Rakkahat. Viimeinen viikkoni Berliinissä on alkanut aurinkoisissa merkeissä. Sain viimein palautettua jo lähes viikon valmiina olleen hausarbeittini ja kytkökseni Humboldt Universitätiin ovat kovaa vauhtia katkeamassa. Hyvä niin ;) Ei sillä, että en olisi tämän vuoden aikana oppinut koulussa mitään, vaan sillä että kyllä heinäkuun puolivälissä on jo loman aika. Ilmasto on myös tajunnut koulujen loppumisen ja hemmottelee meitä mukavilla helteillä. Kiitos kasvihuoneilmiölle!

Kulunut vuosi on ollut varsinkin näin koulun kannalta ihanaisia onnistumien kokemuksia, mutta toisaalta taas sitten hammasten kiristelyä täynnä. Saksalainen järjestelmä keskusteluineen ja pitkine Hausarbeitteineen ei välttämättä ole Helsingin yliopiston massaluentoihin tottuneelle se paras mahdollinen, mutta olenpahan ainakin oppinut kirjoittamaan tekstejä määräajassa ja keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta luokan edessä. Toisin sanoen jaskan jauhamisen taito (sekä suullisen että kirjallisen) on kasvanut roimasti. Että kiitokset vaan Humboldtille! Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut hyvä kokemus ihan koulunkin kannalta ja saatanpa tästä lähtien avata suuni jopa Suomessa luennoilla. Varokaa vaan. Muutun aikuisopiskelijaksi. Haha!

Loppuviikon lomailussa on luvassa lisää rantailua ja uintia (säiden salliessa), ja jos tulee vettä, niin sitten kierrän kaikki vielä näkemättä olevat Berliinin museot, joita muuten on kaupungissa enemmän kuin mahdollisia sadepäiviä vuodessa eli valinnanvaraa riittänee. Listallani on ainakin kivikovaksi kokemukseksi hehkutettu asioiden museo. Mahtanee olla aika helmi. Tämän aarteen lisäksi vielä jokunen kapakka ja ravintola on juomatta ja syömättä, eli tekeminen ei varmsti lopu kesken. Tässä kaupugissa se liene muutenkin mahdotonta...

Bis bald!
LKK

Hämmentäviä.

Kaupungiissa tapahtuu hämmentäviä:

Kävin sunnuntaina katsomassa The Producers -musikaalin. Oli todellakin kevätaikaa Hitlerille... Tuskin olen koskaan nauranut niin paljon teatteriesityksessä. Berliiniin suuntaavat saksankielentaitoiset huomio! Liputkin maksavat opiskelijoille vain 22 euroa. Rahan ja vaivan arvoista ehdottomasti.

Torstaina olemme matkaamme laulamaan karaokea. Eikä mitään Sir Kippis -karaokea, vaan ihan sellaista aitoa koppiversiota a la Lost in Translation. Minä, ystäväni, ruokaa, huone ja paljon, paljon mauttomia biisivalintoja. Should be good!

Koko kaupunki on täynnä Jehovan todistajia. Oikeasti täynnä. "Pysy valveilla" lukee tyyppien lapuissa noin jokaisella maailman kielellä. Myös suomeksi. Tämä jos mikä on hämmentävää!

Näitä märehtiessä,
LKK

25 kiloa kevyempi.

Joo ei huolta. En ole päässyt laihtumaan. Das Bier ja vaimonsa die Wurst pitävät kyllä siitä huolen. Eilen lähti vanhempien matkassa vain iso, ylipainoinen laukku Suomeen täynnä ihanaisia tavaroitani. Tänne Berliiniin jäikin vain säälittävän pieni kokoelma rakkaimpia rättejä. Näillä on nyt sitten pärjättävä viimeiset viikot.

Kammottaa muuten ajatella kuinka nopeasti aika on kulunut. Vastahan pari kuukautta sitten saavuin tänne nahkahousujen maahan (joka tarkemmin tarkasteltuna osoittautuikin hyvin lederhosettomaksi. niitä nähdäkseen pitää matkata Baijeriin...), mutta tarkemmin miettiessäni huomaankin syyskuusta kuluneen jo melkein kymmenen kuukautta. Mitä näistä kuukausista on jäänyt käteen? Kysyn vaan. Niin noh, sitä arvioin sitten vasta ehkä tulevissa postauksissa, sillä mieleni ei vielä suostu myöntämään, että olisi jo vaihtovuoden tilinpäätöksen aika. Pirulauta! Tässähän on vaikka kuinka monta viikkoa jäljellä ja mikä huolestuttavampaa niin monia asioita vielä näkemättä, tekemättä, kokematta, haistamatta ja maistamatta. Seuraavassa lyhyt listaus loppuajan suunnitelmistani, tai ainakin osasta niistä:

Currywurst
En ole vieläkään tätä paikallista erikoisuutta maistanut, mutta pakko kai se on taipua ennen kuin palaan kotoisen HK:n blöön pariin (ihan kun sitäkään söisin). Curry-makkaran ongelmana on vain se, että en a) pidä ketsupista ja b) makkara on pahaa.

Berghain!!!!!
Jos ei tähän teknoluolaan ja Saksan kuuluisimpaan klubiin saa itseään vuoden aikana raahattua niin voi sitten kyllä hävetä ihan rauhassa koko loppuelämänsä jonkun sedulan jonossa samalla kuin valkoisten käsilaukkujen koristamat kyynärpäät tökkivät minua sivummalle VIP-jonon liepeiltä. Kuinka masentavaa palata Helsingin klubiskeneen. Voisiko joku vinkata Sepolle, että voisi ihan rauhassa siirtää kaikki bisneksensä sinne Thaikkuihin. Pitikö sen Hakakin vielä mennä ostamaan? Kaikkiko sen on saatava? Niinkö! Miksi tämän annetaan tapahtua! Miksi YK sallii tällaisen?

Hönow
Puoli tuntia keskustasta metrolla ja simsalabim, olet maalla! Maalla on lehmiä.

Weißensee
Klassinen DDR:n nuorten uimapaikka.

Eksoottiset keittiöt
Berliinissä on tarjolla makuja maailman jokaisesta kolkasta: lähi-idän keittiötä, Afrikan makuja Saharan eteläpuolelta, Euroopan kokkausmaat (+ Norja), aasialaista on vedetty niin, ettei kuulkaa nuudelit ja riisi enää paljon uppoa... Kaikkea mahdollista. Monissa on jo syöty, mutta ah niin moni on vielä kokematta.

Pimeä ravintola
Ruokailua täysin säkkipimeässä. Saattaapi olla hankalaa. Jos ette usko, niin katsokaa Rock of Love 2:n tuotantokaudelta todisteet. Täydellinen esimerkki muuten siitä, miten pimeässä ruokaillessa EI tule käyttäytyä.

Loputtomasti baareja, kahviloita, teattereita... Vuosi ei todellakaan riitä tämän kaupungin kokemiseen.

Nyt onkin jo kiire suorittamaan...

Tschüssi,
LKK

PS: Olen männäviikkoina nähnyt todella paljon hiiriä. Ne on aikaa kivoja.

St. Christopher's Street Day

Tässä lupaamiani kuvia Berliinin St. Christopher's Street Day:n paraatista. En ole koskaan nähnyt noin paljon ruskettunutta ihoa tai vatsalihaksia. Suosikeiksini nousivat kuitenkin Star Trek -pojat. Tietysti!

JA!

Ja jäätelö! Miten mä saatoin unohtaa jäätelön. Se on herkullista ja ennen kaikkea halpaa. Pallo maksaa max 2e. Ja usein se on vielä paljon paljon halvempaa. Esim. Friedrichshainista saa maailman parasta jugurttijäätelöä 0,80e pallo ja toinen puoti myy bio- ja vegaanijädeä. Parasta kaikessa on se, että töttöröitä saa ostaa aamutunneille asti. Kokeilkaapa joskus kebabin sijaan jädeä klo 04.00. Herkullista!

LKK

Huh!

Mamma mia, siis nyt on kuuma. Viikko sitten vielä kitisin, kun pitää takkia kesäkuussa käyttää, mutta se on kuulkaa se takkikausi nyt kertaheitolla ohi. Täällä on niin kuuma, että tänne meinaa pakahtua. Seuraavassa esittelen kaupunkilaisten suosimia tapoja selvitä näistä muutamista kuumottavista viikoista kunnialla:

Rantabaarit
Spreen rannoille on kesän aikana noussut useita hiekalla ja rantatuoleilla koristeltuja ravitsemuslaitoksia. Siellä kelpaa siemailla kylmiä drinkkejä tai vaan ihan limua. Hiekkaa kulkeutuu mukavasti myös kotiin, joten voisin oikeastaan laittaa pystyyn oman kapakkani.

Biergarten
Lehmuksen vilpoisessa varjossa kelpaa pitkien pöytien ääressä siemailla keveästi kuplivaa olutta myöhään yöhön.

Puistot
Berliini on täynnä toinen toistaan vihreämpiä puistoja. Siitä vain valitsemaan omaa suosikkia.

Badeschiff
Tämä on vielä kokeilematta, mutta olen kuullut tarinaa kelluvasta uima-altaasta keskellä Spree-jokea. Omien nettisivujensa mukaan Badeschiff on kaupungin viilein tapaamispaikka. Saapa nähdä. Raporttia seuraa myöhemmin.

Freiluft Kino
Unohda tunkkaiset elokuvasalit ja nauti pimeistä kesäilloista elokuvan parissa. Jossain vaiheessa iltaa hellekin jo helpottaa.

Wannsee, Weißensee... kaikki järvet
Kaupungissa ja sen ympärillä on kiitettävä määrä uimakelpoisia järviä, ja yleensä rapakon rannalta löytyy myös kunnon uimaranta. Joillekin rannoille on pieni sisäänpääsymaksu, joka sitten takaa puhtaan rannan ja toimivat vessat.

Koulun boikotointi (teoreettisesti siis)
Kuka ihan oikeasti on keksinyt tän saksalaisen lukukausijärjestelmän? Maaliskuussa kun sataa ja on kylmä opiskelijoilla on kuukauden tauko ja sitten heinäkussa painetaan luennoille heppoisissa hepeneissä mittarin paukkuessa päälle kolmekymmentä. DDR:n aikaiset ilmastointijärjestelmät toimivat lisäksi hyvin epävakaisesti, joten luokkien lämpötilat nousevat välillä täysin sietämättömiksi. Tuossa männäviikolla meinasi raskaana oleva saksanopettajani ottaa lukua, kun happi oli imetty ilmasta jo viimeiseen pisaraan. Ei kuulkaa hyvä heilu, niillä luennoilla. Voisiko joku opiskelijayhdistys puuttua tähän epäkohtaan? Ei siellä kukaan mitään pysty oppimaan. Syytän huonoista oppimistuloksistani ja arvosanoistani ilmastonmuutosta!

Yökyöpeli
Aina voi juhlia aamuun asti, että tuleekin oikeastaan nukuttua koko kuumimman ajan yli. Illalla sitten ilman viiletessä uudestaan radalle.


Näillä eväin,
LKK

Siis mitä!?!

Mulla on flunssa. Siis kaamea kesäflunssa. Mistä helvetistä mä nyt sellaisen onnistuin kehittämään? Varmaan jotain tekemistä tän säätilan kanssa, joka heittelehtii siinä kymmenen ja kolmenkymmenen asteen välissä. Varmaan ihan normaalia.

Tai sitten mullaa on se Schweine Grippe. Ehkä kuitenkin vasta sellainen pikkuinen possunuha, sillä kuume ei nouse vaikka kuinka yritän. Yötä päivää riekun mailla ja mannuilla, mutta ei nouse lämpötila, ei perkele sitten millään. Ja kotiin en tasan jää makaamaan, jos ei edes kuumetta ole, kun on kerran enää kuukausi aikaa suorittaa tätä kaupunkia ihan toden teolla. En varmaan lepää. Kato kun mä lepään!

Uhmalla eteenpäin,
LKK

Lakkoilua ja paljon muuta.

Hei hei rakkahat. Viikot ovat kuluneet kuin siivillä. Mikäs on tässä lakkoillessa ;) Kuten ilmeisesti myös Hesari on kaikessa viisudessaan tiennyt tiedottaa, niin saksalaiset opiskelijat ja koululaiset olivat siis viime viikon lakossa vastuksena, noh, erinäisille jännille jutuille. Päällimmäisenä oli Bolognan-järjestelmän vastustaminen ja opppilaiden opiskeluvapauden puolesta taisteleminen. Sinänsä symppaan paikallisia, sillä uuteen järjestelmään siirtyminen on hoidettu todella huonosti. Maisteriopiskelupaikkoja ei ole riittävästi ja niihinkin pääsee ne muksut, jotka ovat onnistuneet hankkimaan itselleen jonkun korkea-arvoisen tyypin suosituskirjeen. Käytännössähän tämä tarkoittaa siis sitä, että mamma ja pappa pyytää vanhalta perhetutulta, joka nyt vaan sattuu olemaan emeritusproffa jossain Harvardissa, lappusen siitä kuinka ihana pikku pallero niiden Horst-Rüdiger on ja siitähän ovet maisteriopintoihin sitten aukeavatkin. Huonommin tosin menee niillä, jotka ei tunne ketään... Totta. Oot fiksu kaveri...

Itse osallistuin lakkoon, tai oikeamminkin aktiiviviikkoon, solidaarisuudesta (oikeasti!) Tiistaina istuin aseman ulkopuolella keskellä keskustaa, koska opettajamme halusi muuttaa yliopistoa avoimemmaksi yhteisöksi ja kutsua kadunmiehetkin mukaan seminaariin. Siellä sitä sitten huudeltiin megafoniin kommentteja Granowetterin teoriasta. Kyllä sai varmaan kadunmies siitä paljon irti, kun ei saanut koko lukukauden siihen aikaansa tuhlannut opiskelijakaan. Toisella tunnillani pidin esitelmän puistossa. Miinuksena se, että koneesta loppui akku viiden minuutin jälkeen, että jäi sitten se power point -esitys ikuiseen katveeseen. Lakkoiluni huipentui keskiviikon mielenosoitukseen, jossa sympattiin niin Iranin opiskelijoita kuin Saksan ala-astelaisiakin. Agenda oli selvillä. Onpahan nyt oltu sitten miekkarissakin...

Torstaina lakon uuvuttamat Erasmus-opiskelijat suuntasivat rentoutumaan Wannseen rannoille. Näky oli suoraan Herkule Poirot -elokuvasta! Ikivanha uimaranta vaatteenvaihtokoppeineen ja sellaisine valkoisine korituoleineen. Vesi oli pirun kylmää, mutta kyllä talviturkista on luovuttava ennen juhannusta. Ihan vinkkinä teille tänne matkaaville, että rantalomalle pääsee siis myös näin suurkaupungin sykkeessä. Vielä 20-luvun hengessä!

Tällä viikolla aika onkin sitten omistettu kulttuurillisille (sukua glamourillisille) tapahtumille. Olen käynyt oopperassa kahdesti ja teatterissakin kerran. Huomenna on vuorossa St. Christopher´s dayn paraati. Aikamoista eikö! Berliini on herättänyt minussa pienen snobbailevan pyrkyrin. Kysykää vaikka setä-Bourdieulta!

Ah ja, lopuksi tiedoksi kaikille: odotusten vastaisesti olen palaamassa Suomeen. Näillä näkymin pysyvästi ja paluupäivämäärä on siis 31.7. Nyt pikapikaa kalenteriin ylös. Odotan suureellista vastaanottoa, johon voin sitten suhtautua sopivan yllättynyttä esittäen. Jos perillä ei koneeni laskeutuessa odota satapäinen väkijoukko banderolleineen, niin suhtaudun asiaan kuin vaille synttärikemuja jäänyt Routalemmen Pekka ja alan ämmäksi.

LG
LKK

Kyltyyriä!

Hellurei. Lupailin aikaisemmin joitakin kuvia kulttuurifestareilta ja tässä niitä nyt on. Lisäksi kuva rakkaastani ja onpahan mukaan livahtanut yksi otos myös deppareiden keikalta. Oli muuten aikamoinen viikko voin kertoa...








Tschüssi!

LKK

Mutsis oli!

Vieraita pukkaa ystävät. Juuri toivuttuani puheenjohtajainvaasiosta päiviäni saapui sulostuttamaan ihanaiset neiti Tee ja herra Ee. Kuumottavan esitelmästressini alla en ollut erityisen herttaista tai vieraanvaraista seuraa, mutta onneksi suurkaupunkielämään tottuneet ystäväni onnistuivat rentoutumaan puistoissa ja herkullisissa kapakoissamme ihan ilman allekirjoittaneenkin apua. Esitelmän aiheuttama ahistuspahistus on nyt jo takanapäin, mutta jälkitautina on havaittavissa lievää ärtymystä ja unen puutetta. Tämän sai kokea mm. klassisesti nakkikioskin (tai täällä siis dönan) jonossa minulle saksastani päätään aukonut urpo. Oli muuten lähellä etten huitaissut ja rikkonut monivuotista valaani olla mäiskimättä ihmisiä. Hakkaamisen sijaan keskityin kuitenkin diplomaattisesti solvaamaan kyseisen herran äitiä. Sinänsä varmaan syytöntä naista siis, mutta voisi sekin vähän katsoa minkälaisia rasisteja tähän maahan saattaa.

Julkisella raivoamisella on kyllä hyvätkin puolensa: yksi mies pysähtyi kysymään ketä hänen pitäisi käydä lataamassa dunkkuun (kiitos L, että muistutin näin hienosta sanasta ;) ja toinen pahoitteli kovasti saksalaisten maanmiestensä paskaa käytöstä. Loput näyttivät vain pelästyneiltä. Sietääkin, kolme vihaista suomalaista liikkeellä. Mahtavaa käytöstä siis. Vorsicht!

Mutta siis juu. Vieraat. Tänään kauniisteen kaupunkiimme helteen keskelle on saapunut siskoni perheineen ja heidän kanssaan hengaillessa meneekin sitten tämä viikko. Aion siis ottaa rauhallisesti, harrastaa turismia ja syödä jäätelöä. Ei hullumpi suunnitelma kaiken tämän aggression jälkeen. Lauantaina Perhe&co suuntaa kohti kotia ja samalla Tegel-keikalla nappaan sitten mukaani herra Aan, joka saapuu Berliiniin katasastamaan ikiaikaista suosikkiamme Depeche Modea. Nyt vain sormet ja varpaat ristissä toivomme, että Gahanin Dave kykenee esiintymään, jotta pääsemme rockpoliiseina arvostelemaan uuden levyn biisejä. On muuten takuulla aikamoista dadaa.

Musiikki tuntuu nyt muutenkin olevan pinnalla elämässäni. Deppareiden jälkeen saapuu Morrissey ja arvatkaa kuka aikoo olla eturivissä huutamassa! Huhujen mukaan myös kasarisensaatio Pet Shop Boys saapuu kaupunkiin heinäkuussa. Voipi olla, että sisko joutuu ostamaan uudet lentoliput Berliiniin ;) Keikoista puheenollen olin eilen Magnet-klubilla kuuntelemassa ystäväni kanssa suomalaista indie-bändiä nimeltä Cats on Fire. Sellaista mukavaa Cure meets Belle&Sebastian poppia. Suosittelen. Mutta nähdä nyt suomalainen bändi ensimmäistä kertaa Berliinissä tanskalaisen ystävän kehoituksesta. Hämmentävää. Tätä on toverit globalisaatio!

Viikonloppuuni mahtui muutenkin paljon kyltyyriä, kun Berliinissä järjestettiin kulttuurien festivaali. Kreuzberg oli täynnä kojuja eri maista ja kulttuureista ja joka paikasta sai ostaa mitä herkullisimpia ja eksoottisimpia herkkuja. Itse söin alkupalaksi intialaista, pääruoaksi länsiafrikkalaista sapuskaa ja jälkkäriksi upposi herkullisia Churroja Espanjasta. Tämän setin jälkeen olinkin kulttuureilla kyllästetty ja oli aika palata tuttuun saksalaiseen kulttuuripiiriin oluen muodossa. Sunnuntaina kaupunginosassa järjestettiin myös karnevaalikulkue, jossa lähes sata ryhmää esittelivät osaamistaan ja toimintaansa tanssista sirkustemppuihin. Suosikikseni nousi Heimat Salsa -niminen ryhmä, joka esitti salsaa baijerilaisiin Dirndl-mekkoihin puettuna. Myös ryhmän opettajana toiminut brassi-mies oli vetäissyt vanhat kunnon lederhosenit päälle. Arvatkaa vaan kuka oli katsojien (varsinkin naisten) suosiossa sen jälkeen. Kuvia seuraa tällä palstalla myöhemmin, also Stay tuned!

Nyt tää lähtis kouluun.

Tschüssi,
LKK

Pseudo-skandinaavi.

Hellenin tarinasta innoittautuneena kerronpa vielä yhden anekdootin: Itsehän olen siis yrittänyt opettaa lähes koko Berliinille ja siinä sivussa hieman Saksallekin, että Suomi ei ole osa Skandinaviaa vaan ihan oma pirunsa. Enää en kyllä tiedä jaksanko, sillä eräs ei niin herttainen tanskalainen misukka vaan totesi tuossa männäpäivänä seuraavaa:

"Oikeasti kaikki suomalaiset kuvittelee olevansa skandinaaveja, vaikka ne ei todellakaan ole. Ne vaan haluaisi kaikki olla."

Ajattelin tästä huvittuneena olla korjaamatta enää yhtään berliiniläistä. Annan sen sijaan tämän neitosen ojentaa maailman kansoja tästä vääryydestä, kuinka kaiken maailman semi-venäläiset alkoholistit (kyllä, tämäkin kävi ilmi keskustelussa) pilaavat kunnollisten ja ehtojen skandinaavien maineen maailmalla.

Olisitte ystäväni olleet kyllä ylpeitä diplomaatin taidoistani tässä keskustelussa. Poissa olivat vanhat kiukunpurkaukseni ja ei niin harkitut takaisinheitot. Keskityin lähinnä vain nauramaan sisäisesti. Olen toverit muuttunut mies!

Kohtaamisia Berliinissä.

Berliinissä, ihmisten kaupungissa tapahtuu hyvässä ja pahassa...

Illalla kevellessämme kotiin läheisen spätkaufin ohi:
Junnu: "Oh, Good evening ladies!" (päälle pieni kumarrus ja lippis pois päästä)
Me: Hämmentyneitä katseita. Naurua ja mutinaa siitä, miten kaiken maailman hullut päästetäänkin kaduille riehumaan.

Lähithaikussani:
- "Moi, ottaisin ton numeron 67.".
- "Ai minkä? 76?"
- "Eikun 67"
- "Jaa jaa 73"
- "Eikun 67"
- "Ai 67? Miksette heti sanonut..."
Mä vannon, ne tyypit vihaa mua siellä.

Ystävän luona Pankow´ssa hänen ensimmäisenä iltanaan Berliinissä:
Alakerran mies valittaa metelistä, joka syntyy siitä, että istun lattialla ja kaksi muuta asunnossa oleilevaa lukevat itsekseen akkainlehteä. Kymmenen minuutin kuluttua valituksesta oveen hakataan nyrkillä. Paikalle on soitettu poliisit metelöintimme takia. Poliisit vaativat papereita ja ovat heittämessä meitä kaikkia (siis myös kotonaan ollutta ystävääni) ulos asunnosta, jossa heidän mukaansa laittomasti oleskelemme. Raivostuneena huudan saksaksi (kielitaito syntyy aggressiosta) poliiseille näiden olevan paikalla vain, koska alakerran hullu (jolla on vauva, kuten poliist minulle totesivat. Ai jaa, no sittenhän se ei voi olla hullu) huomasi meidän olevan ulkomaalaisia. Virhe. Meinasin lähteä virkavallan loukkaamisesta kamarille. Onnekseni en käyttänyt saksalaisten ruton tavoin kammoamaa N-sanaa. Huomio: Älä kerro natsisialle sen olevan natsisika. Saattaa loukata sen herkkää sielua.

Fudismatsissa:
Edessämme istuva herrashenkilö kääntyy kysymään mitä kieltä puhumme. Herra näet luuli meidän puhuvan espanjaa. Vastaamme. Kuultuaan vastauksemme miehen kasvoille leviää tietävä ilme ja tiedämme mitä on tulossa: "Tiesittekö, että suomi ja unkari ovat sukulaiskieliä?" Tiedettiinhän me. Oltiinhan juuri jälleen kerran kuultu se stdionin ulkopuolella eräältä fudisfanilta. Mitä nää on oikeen oppineet koulussa?

Samaisessa spätkaufissa klo 02.30:
- "Joo vaan tää pullo schorlea."
- "Muistitteko jo kääntää kellot?"
- "Ai tänäänkö se on?"
- "Juu, tänään. Kello onkin siis jo 03.30. Aika mennä nukumaan!"
- "Menenhän minä..."

Matkalla lasilliselle läheiseen trendikapakkaan:
Keski-ikäinen humaltunut henkilö röyhtäisee kuuluvasti kadun toisella puolella. Huomattuaan minut hämmentyy ja pyytää vuolaasti anteeksi käytöstään. Totean siihen, että "Eipä mitään". Vastauksena kommentiini saan palasen saksalaisten uskomatonta kohteliaisuusrepertuaaria: "Ah, niin kilttiä teiltä, junge Frau!"

Luennolla:
- "Onko kellään tietokonetta mukana? Tarvitsisin lainaan luentokalvoja varten."
- "Joo, on mulla"
- "Mitä kieltä tää kone puhuu? Ruotsia vai?"
- "Eikun suomea"
- "Ahaa!" Luennon jälkeen: "Kiitos luennon pelastamisesta."
- "Joo, ei kestä."
- "Tulen aina muistamaan sinut sinä avuliaana oppilaana Ruotsista."
Selvä. Yritä nyt näitä sitten kouluttaa. Ihan sama.

LKK

Sosiologialla kylläst(yt)etty.

Rakkahat. Kävi niin kuin arvelinkin ja innokas päivitystahtini hiipui viikon ahkeran postaamisen jälkeen minimiin. Viime aikoina olen ollut lähinnä koulussa tai humalassa. Toistaiseksi en kyllä vielä yhtä aikaa, vaikka myönnettäköön, että tekisi kovin mieli. Kurssit ovat olleet jälleen täyttä sontaa, johtuen siitä, etä olen tyhmyyksissäni valinnut lähes pelkästään puhdasta sosiologiaa. Siis voi jeesus mitä hiusten halkomista. Mikä on yhteisö? Onko niitä olemassa? Onko naapurusto yhteisö? Onko yhteisö naapurusto? Onko naapurustoja lainkaan olemassa? Entä jos kaikki onkin vaan kuvitelmaa ja elämme matrixissa.... Ok, lopun saatoin keksiä, mutta pikkuriikkiset soliaalipoliitikon aivoni ovat yleensä tiistain jälkeen täysin lukossa ja sekaisin. Tarvitsen tauon! Antakaa mulle vaikka elämänpolitiikkaa tai jotain. Jotain! Apua!

Onneksi sosiologisen käsityksen mukaan määriteltyä elämääni pääsee pakoon kunnon vanhakantaisella eskapismilla. Tämähän tunnetaan siis yleensä alkoholin liikakäyttönä. Neidit Äl (anteeksi siis Aa) ja Hoo olivat täällä pikavisiitillä ja heidän mukanaan saapui myös tuulahdus vanhaa kunnon PJ-elämää. Puuttui vain haalarit ja Roomis, kun kolmisin tuhosimme tuliais-Gousanderin puistossa yömyöhään loikoillen. Aika hyvin tuli myös illan aikana ilmi, että A-P Nikkola ei taida asua täällä Friedrichshainissa päin. Ällällä on tästä empiiristä todistusaineistoa... Seuraavana päivänä olo olikin sen verran hapokas, että muistin taas erittäin hyvin miksi olin alunperin päättänyt siirtyä lopullisesti täällä omaksumiini sivistyneisiin eurooppalaisiin juomatapoihin. Joita tietysti kunniakkaasti noudatin seuraavan viikon vappupiknikillä. (johtuen siitä, että edellinen ilta oli venynyt pitkäksi. Tiedättekö muuten mikä on maailman ylimielisin, mutta silti niin kiehtova olento? No, se on norjalainen...)

Kammottava alkoholipostaus tästä tuli. Asiaan: Olen siis oikeasti tehnyt muutakin kuin vain katsellut pullon pohjaa. Oikeasti Äiti! Pari viikkoa sitten täällä järjestettiin ensimmäisen kerran Lange Nacht der Opern und Theater -tapahtuma. Siinä eri kulttuurilaitokset esittelivät pieniä pätkiä tuotannoistaan ja eri teatterien välillä liikuttiin vain tarkoitusta varten varatuilla busseilla. Näimme hieman oopperaa, epämääräisiä taidesekoiluja ja tietysti vanhaa kunnon Shakespearea, johon oli muuten kiinnostavaa kyllä yhdistetty paljon alastomuutta. Turkalle tiedoksi, että osaavat ne tämän lavalla riisumisen ja "shokeeramisen" täällä Saksassakin. Jäykkis-saksalaiset kikattivat kippurassa ja me saunan karaisemat suomalaiset pyörittelimme silmiämme. Olipas se kokeellista... hoh hoijaa. Saldona siis oikein mukava sekametelisoppa kulttuuria. Sitä korkeinta laatua. Parasta illassa oli kyllä ehkä sittenkin oopperan pihalla sijainnut Mumm-sampanjapiste. Lasi ehtaa kamaa eurolla... Pakkohan sitä oli maistaa. Sehän on kun laittaisi rahaa pankkiin. Elämä oli sen pienen hetken niin glamourillista! Nyt ymmärrän mistä Tuksu puhuu.

Seuraavat viikot meneekin muuten aika varmasti tiukasti kouluhommien parissa, koska haluan lomailla sitten heinäkuussa, kun hiekka tiimalasissa käy silloin jo todella vähiin. Voitte siis odottaa paljon postauksia blogiin ja erittäin paljon Facebookissa maleksimista. Seuraavana ohjelmanumeron tarjoaakin sitten Sisko pesueineen. Samalla tapaan myös perheemme uusimman jäsenen. Lapsesta tulee muuten varmasti tavallista normaalimpi, koska häntä on suojeltu vaikutukseltani kehityksen ensimmäiset kriittiset kuusi kuukautta... Heidän jälkeensä saapuukin sitten vuorostaan Herra Aa, ja sen vierailun tuhoisaa vaikutusta psyykelle korjataankin sitten terapiassa vielä vuosia vaihtariajan päättymisen jälkeen. Alakerran ukrainalaiset ovat kyllä luvanneet ottaa Herran hoteisiinsa muutamaksi päiväksi. Aalla ei liene vastaansanomista? Vai miten on?

Nyt tää lähtis kaupan kautta kotiin katsomaan illan laadukasta saksalaista tv-elokuvaa. Jawohl!

Tschüssi,
LKK

Hei nyt oikeesti!

Kello on 10.46. Puolisen tuntia sitten istuin luokassa odottamassa koulutuspolitiikan seminaarin alkua. Olin tästä tuntia aikaisemmin vääntänyt itseni väkisin ylös vällyjen välistä ja jättänyt sohvalleni eilen kuukahtaneen neiti Ällän tuhisemaan tyytyväiyenä. Olin hieman katkera. Katkeruuttani ei ainakaan vähentänyt se seikka, että päästyäni yliopistolle istuin luokassa muiden oppilaiden kanssa odottamassa turhaan opettajaa saapuvaksi paikalle. Ilmeisesti myöskään perjantain kurssit eivät alakaan vielä tällä viikolla. Olen menettänyt toivoni lopullisesti.

Lukujärjestys alkaa kuitenkin pikkuhiljaa muodostua. Olen kokeillut kursseja laidasta laitaan ja löytänyt muutamia vierailemisen arvoisiakin. Virheitäkin on joukkoon mahtunut, kuten tutkimusseminaari, jonka luulin olevan metodologian kurssi. Kävi ilmi, että kaikki muut paikalle saapuneet tekevät toista tai kolmatta vuotta väitöskirjaansa ja ovat nyt ajautuneet tutkimusmenetelmälliseen kriisiin ja kaipaavat lisäohjausta. Minulle kurssin ohjaajat ehdottivat, että voisin esitellä graduaihettani ja muut anatsivat ohjeita tai kommentteja. Lisäksi he ehdottivat, että voisin tehdä tämän jo ensi viikolla. Kurssi ei muuten kuulostaisi yhtään hullummalta, jos minulla vain olisi jo se selkeä graduaihe mielessä. Näin ei kuitenkaan ole. Tehtäisiin nyt vaan se kandikin ensin pois alta... Pitänee jotenkin yrittää kiemurrella pois siltä kurssilta.

Näin perjantaina katse on tietysti jo vakaasti seuraavassa viikonlopussa, mutta vielä enemmän odotan ensi viikon alkua, sillä rakkahin neiti Äl (niitä taitaa muuten jo olla aika monta tässä blogissa. Pitäisiköhän niitä alkaa numeroimaan?) saapuu vieraakseni maanantaina ja seuraamme sulostuttavan lisänsä tuo vielä neiti Äm torstaina. Vanhojen puheenjohtajien pre-Vappu -piknik on jo suunnitteilla. Saattaa tulla kosteahko viikko, eli nyt viikonloppuna pitää käyttäytyä ihmisiksi. Se on vain näillä keleillä niin kovin vaikeaa. Nyt kuljen jo toista viikkoa ilman sukkahousuja hameessa. Buhahahahaaaa, hajotkaa pakkaseen ;) Noh ei saa olla ilkeä. Kyllä se kesä vielä ihanaiseen Helsinkiinkin saapuu. Keep strong my brothers!

Tschüssi,
LKK

Saksalaisesta järjestelmästä päivää...

Kello on 8.49. Istun luokkahuoneesssa yhdessä muiden kurssin opiskelijoiden kanssa. Kurssin piti alkaa varttia yli, mutta opettajaa ei näy eikä kuulu. Ilmeisesti tänään ei järjestetä lainkaan opetusta aamulla. Kukaan ei vain ole jaksanut ilmoitaa siitä opiskelijoille, sillä koko talo on täynnä huoneesta toiseen harhailevia opinhimoisia sieluja. Täällä kiertää villi huhu, että koulu alkaisi vasta huomenna...

Lukukautta on kulunut puoli tuntia ja olen jo taas menettäyt toivoni tämän maan opiskelujärjestelmän suhteen...

LKK

Idän Synkkä Eksotiikka.

Hallo! Olen palannut turvallisesti kotikolooni Berliiniin raisulta Puolan seikkailultamme. Matkalla käveltiin paljon, syötiin hyvin, maisteltiin hyvin kohtuullisesti paikallisia panimotuotteita, naurettiin ja harjoiteltiin ahkerasti Puolaa. Alkaa muuten jo sujua melkoisen hyvin. Piwoa tänne! Näimme vanhaa kaupunkia ja vierailimme jopa uutukaisessa kauppakeskuksessa ihailemassa Puolalaista muotia (H&M, Promod, C&A, Only…) joten eksotiikkaa todella riitti päivien täytteeksi. Siihen ”oikeaan” puolalaisuuteen törmäsimme lauantai-iltana kun osuimme keskelle uskonnollista vaellusta, joka tunnetaan Puolassa nimellä ”tulen siunaaminen”. Siinä sotilaat kantoivat tuliämpäreitä ja papi saarnasi kulkueen edellä. Kriipeintä oli se, kun tuhatpäinen joukko alkoi papin johdolla laulaa jotain itkuvirttä vanhankaupungin kaduilla vaellellessaan. Nousi kyllä karvat pystyyn kyllä meillä pakanoilla, jäätyämme sen kulkueen keskelle loukkuun. Seuraavana päivänä ihmiset vaelsivat taas kirkolle koristeltujen ruokakorien kanssa. Mekin saimme neiti Een kanssa koristellut kananmunat turisteina kaduilla pyöriessämme. Tunsimme olomme hyvin pääsiäistyneiksi.

Varsova tarjoaa Routalemmen Pekkaa mukaillen jännää synkkää mystiikkaa. Kaupunki oli oikeastaan hyvin paljon vähemmän ”itää” ja hyvin paljon enemmän modernia liikekeskusta, kuin mitä olin aikaisemmin ajatellut. Jopa opaskirjan mukaan ”hapankaalintuoksuinen Praga” oli oikeastaan vain siisti peruslähiö isoilla kolossimaisilla kerrostaloilla. Hieman pettynyt siis oli hän. Näkyy vanha itämeininki kuitenkin vielä jotenkin tämänkin nykyisen länkkärikaupungin kaduilla. Seuraavassa lyhyt lista huomioistani: 1) Raitiovaunuista todella iso prosentti on vanhaa 60-luvun kalustoa. Kaltaiselleni spora-diggarille hunajata, 2) Vokuhilat! Vanhat kunnon takatukat, mallia ”puolalainen mäkihyppääjä”, ovat edelleen voimissaan miesten muodissa 3) Hapankaali on halpaa ja helposti saatavilla 4) Lasiin ei syljetä, edes aamulla 5) Lepardikuosi on edelleen todella pop naisten vaatetuksessa. Nuorten ja vanhojen leidien päitä ja raajoja peittää harvinaisen usein ko. kuolematon eläinkuosi. Kunnon itänostalgiamatkailuun suosittelen kuitenkin valitsemaan toisen kaupungin tai jopa toisen maan. Ukraina on kuulemma kova mesta, mutta salaisen perimätiedon mukaan todellinen Euroopan musta aukko löytyy kuitenkin Valko-Venäjältä. Ehkä suuntaankin vielä syvemmälle itään ennen lopullista paluutani vain vähäisesti suomettuneeseen kaupunkiini. Varsova oli mukavan helppo ensiaskel itämatkailussani.

Loma on nyt takana ja edessä häämöttää pelottavan lähellä kova paluu arkeen. Koulu alkaa tällä viikolla ja kurssitkin on, uskokaa tai älkää, jo valittuina. Kesälukukaudella aion opiskella vähän lisää migraatio-teoriaa ja löysinpä oikein kiinnostavan kuuloisen kurssin eurooppalaisesta identiteetistä. Saapa sitten nähdä kuinka paljon saan näistäkään kursseista lopulta hyväksiluettua Helsingissä, mutta sivistänpähän sentään itseäni muutenkin kuin vain halpaa punaviiniä kapakoissa kittaamalla. Ainakin miljardit saksankurssini pitäisi jotenkin saada plakariin myös Suomessa… Kuten aina lukukauden alussa, tavoitteet ovat korkealla, mutta jos aikaisemmat merkit pitävät paikkansa, niin kursseista suoritetuiksi päätyy lopulta puolet aloitetuista. Eipä sitä nyt pidä mennä itseään liikaa rasittamaan. Ehtii sitä sitten vanhana työelämässäkin raataa. Noh, ehkä ei meidän alalla.

Jees,
LKK

Puolaa aloittelijoille.

Leute terveiset Puolasta, kasittamattoman kielen ja halpain hintain maasta.
Enpa olekaan pitkaan aikaan matkannut maassa, jonka kielesta ei saa yksinkeraisesti mitaan tolkkua. Lattareissa sentaan saattoi arvata, mita sanat voisivat mahdollisesti tarkoittaa, mutta taalla ei mistaan voi paatella yhtaan mitaan... Varmaa on vain se, etta sanassa esiintyvat seuraavat kirjaimet WZCS yleensa viela tassa jarjestyksessa. Varsovassa onneksi lahes kaikki puhuvat englantia ja vielapa erittain hyvin. Voisivat berliininkin asiakaspalvelijat ottaa puolalaisista kollegoistaan hieman mallia.

Saavuimme neiti Een kanssa siis Varsovaan eilen ja arvasimme (vielapa oikein) milla pysakilla meidan tulisi jaada pois. Pienen eksymisen ja pitkan kavelylenkin jalkeen saavuimme hostellillemme, joka on takuulla siistein koskaa nakemistani. Harmillisesti kyllakin oinen melutaso oli aikamoinen. Varsova on kuulemma uusi Berliini (siinahan yrittavat) biletystietoisten nuorten joukossa ja kaikki ranskalaiset, italialaiset ja tietysti pakolliset jenkit ovatkin selvasti kaupungin jo keksineet. Eipa siina muuten mitaan, mutta kun heratys oli lahtoaamunamme neljan jalkeen ja korvatulpatkin unohtuivat kotiin, niin hotellissa yritti epatoivoisesti huudon keskella silmiaan ummistaa yksi helevetin tyytyvainen LKK. Ensi yona aion kostaa ja riehua oikein olan takaa kannissa.

Varsova on kaupunkina oikein vastaanottavainen turistikaupunki ja voinkin sita hyvilla mielin suositella ensiaskeleeksi Puolaan. Hinnatkaan eivat paata huimaa. kalja (0,5l) maksaa siina kaksi euroa ja sehan onkin sitten tytot ja pojat astetta vahvempaa bishofshofenia. Kylla kelpaa. Nyt menen laittamaan naaman kuntoon, silla suuntaamme illaksi Varsovan skenen ytimeen. Kuinkas muutenkaan. Myohemmin lisaa uutisia.

LKK

Kesä!

Hullu tahti nyt näissä postauksissa.... Mutta joo, Leute! Arvatkaa mitä? Tänne on saapunut kevään sijasta suoraan kesä. Kauan kärsimäni saksalainen suoruus on osoittanut hyvät puolensa ja hypännyt suoraan tuon koirankakalta haisevan ja täysin turhan välivuodenajan yli. Viime viikon alussa avasin terassikauden ja jäätelökauden samassa, kun kaupunkiin saapuneen neiti Ällän kanssa herkuttelimme Hägen Dazin terassilla. Voi tätä elämää. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja takkiin meinasi tukehtua. Varsinainen kesäkausi saatiin kuitenkin käyntiin lauantaina, kun olimme suurella porukalla Friedrichshainin Volksparkissa grillailemassa. Shortseissa ja T-paidassa kelpaa kalkkista ihoaan kärvennellä näin jo huhtikuun alussa, kun asteita on mittarissa parikymmentä. Alkuviikolla oli rapiat 22 astetta. Saksassa tapahtuu muuten sama ilmiö, kuin Suomessa kesän tehdessä tuloaan. Ihmiset kärvistelevät heti kun kykenevät terassilla vaikka sitten vilttien suojassa ja lapaset kädessä. Selkeä asennemuutos on myös nähtävissä. Ihmiset hymyilevät enemmän ja vaikuttavat kaikin puolin muutenkin helpottuneilta siitä, että pitkä talvi on vihdoin jätetty historian hämäriin. Kummallista kuinka talven olemassaolo ikään kuin unohtuu auringon mollottaessa siniseltä taivaalta. Ai mikä kaulaliina?

Berliini on muuten erittäin hyvä pussukkakaupunki. Sen lisäksi, että julkijuopottelu on laillista, on se myös kaupungin tukemaa toimintaa, sillä ihan keskustastakin löytyy useita puistoalueita, jotka nuori väki valtaa omikseen heti kesän kynnyksellä. Lisäksi tietysti jokaisen puiston nurkalla on pari kolme kilpailevaa spätkaufia tarjoamassa ravinteita janoisille auringonpalvojille. Erityisesti Rosenthaler Platzin liepeillä olevassa puistossa on bileet käynnissä perjantaista sunnuntaihin. Oikeastaan varmaan koko viikon…

Tänä viikonloppuna sain myös ensimmäisen kerran aikaiseksi käydä Mauerparkin kirpputorilla sitä roinan määrää ihmettelemässä. Seasta löytää kyllä helmiäkin, jos on aikaa ja ennen kaikkea, jos hermot kestävät sitä ihmispaljouden määrää. Mukaan tarttui vanha musta nahkalaukku bilekäyttöön (3e!) ja Barbien-kengistä tehdyt korvikset, jollaisia olen himoinnut jo jonkin aikaa. Eniten tarjolla oli jos jonkun näköisiä ja kokoisia vintage-aurinkolaseja. Löysimme myös kaupan, joka myy vanhoja ja kunnostettuja pokia, mutta hinnat olivat pikkuisen turhan korkeita. En ajatellut maksaa imagolaseistani reippaasti päälle sataa euroa. Täytyy sitä nyt pystyä näyttämään älykkäältä halvemmallakin. Hitto soikoon, sillä hinnallahan sitä jo oikeastikin sivistäisi itseään ja nostaisi ÄO:n sille tasolle, että sen täytyisi jo loistaa uloskin päin.

Älykkyydestä puheen ollen, olen vihdoin saanut Hausarbeittini valmiiksi. Se sujui lopulta kivuttomammin kuin olin kuivitellut, mutta oli siinä silti ihan tarpeeksi pukertamista tällaiselle perilaiskalle Erasmukselle. Saa nähdä kuinka paljon muutoksia joudun vielä tekemään, kun paperi palautuu onnelliselta avustajaltani, joka kaikessa ihanuudessaan suostui tarkastamaan tekeleeni kieliasun. Varmaan olisi ollut nopeampaa kääntää teksti suomesta, kuin napsia paikoilleen kaikkia miljoonia puuttuvia datiiveja ja akkusatiivejani. Eikä edes aloiteta prepositioista. Olen sitä mieltä, että onnellisia ovat ne kansat, joilla ei niitä ole! Katsokaa nyt vaikka kiinalaisia. Koska niiden ei ole tarvinnut opetella miljardeja prepositioita, niin niille on jäänyt aikaa kaikkeen kätevämpään kuten: paperin, ruudin, pastan ja tietysti jäätelön keksimiseen (kyllä, pasta ja jäde on alun perin kiinalaisia innovaatioita. Rakkaani Marco Polo vain rahtasi ne seikkailuiltaan mukanaan Italiaan). Ja kuinka kiinalaisille onkaan jäänyt aikaa lisääntymiseen! Mamma! Suomessa tosin tämä prepositioilta jäljelle jäänyt aika onkin sitten kulutettu kotipolttoisen täydellistämiseen…

No niin. Vähän asiaa ja paljon roskaa. Palattuani Puolasta jaan jännittävät seikkailuni kanssanne niin pian kuin suinkin kulttuurishokiltani kykenen. Koittakaahan hunajaiset jaksaa sen aikaa ilman älyllistä ilotulitustani.

LKK

PS: Kuka muuten oikeastaan oli tämä Erasmus Rotterdamilainen, jonka ansiosta ja nimissä kasa EU:n lapsia voi juoda maksansa pinkeiksi Euroopan yliopistoissa?

Touri kuvina!

Tässä siis päivän postaus vol. 2. Edellisestä voitte lukea, mitä matkallamme tapahtui, mutta kiireinen kaupunkilainen sisäistää asian tietysti nopeammin ja tehokkaammin kuvien välityksellä. Kuvissa esiintyy seuraavaa: 1) Erikoinen heppainstallaatio kerrostalon parvekkeella Kölnissä, 2) Kölnin vanhankaupungin lumoa, 3) Tuomiokirkko, 4)Miten niin München on uskonnollinen? Keskustan Maria-patsas, 5) Raatitalo Münchenin keskustassa 6) Trenditietoinen müncheniläinen ajaa ensin Hummerillaan keskusta-alueelle ja vikat 20m pyörällä, 7) Baijerilaisuuden ytimessä, 8)Neuschwanstein, 9) Kukapa ei menisi sekaisin asuessaan näissä maisemissa.



















LKK

Tour de Deutschland!

Heihei kaikki ihanaiset. Olen saanut kuulla hälyttäviä huhuja siitä, että tätä blogia itse asiassa lukee joku. Pitänee siis tiivistää (reippaasti) julkaisutahtia ja laatua. Ensimmäiseen lupaukseen kykenen varmasti, toisesta en mene vannomaan. Tämän innoittamana julkaisen kaksi postausta samana päivänä. Aikamoista, eikö! No niin, se matka. Varautukaa pitkään tekstiin. Tourimme kulki siis Essenin kautta Kölniin ja sieltä lopulta Baijerin sydämeen Müncheniin. Lisäksi teimme ekskursion himmeään Neuschwansteinin linnaan. Seurueeseen kuului lisäkseni ystäväni neiti Pee ja Baijerin osuudelle olimme onnekkaita saadessamme vahvistukseksemme Italian kiertomatkaltaan palanneen neiti Aan. Essenin osuudesta laitoinkin jo paikan päältä selvennyksen, joten ei siitä sen enempää, paitsi että hulvatonta oli ja nyt odotamme kauhunsekaisin tuntein vastavierailua, josta koituu takuuvarmasti täysin räävitöntä menoa Berliinin yössä.

Köln
Kuten Ultra Bra laulaa: olen ”nähnyt Kölnin tuomiokirkon”. Ja näkemistä siinä tosiaan olikin! Moista laitosta tuskin tulen kovin montaa elämäni aikana katsastamaan. Koko on aivan älytön suorastaan naurettava ja koristeellisuudessa hörhelön ja ulokkeiden vetää pohjat jopa Riitta Väisäsen nenän edestä. Montakohan ihmishenkeä senkin pytingin ulkoseinien kaivertamisessa on kuollut? Taivaspaikka ollut liene näin taattu… Sisältä kirkko ei ollut aivan yhtä über, muuten kuin kooltaan. Reippaina matkaajina päätimme kiivetä kirkon torniin, joka ainakin omalta osaltani oli suuri virhe. Meinasin jättää leikin kesken siinä vaiheessa, kun kiivettävänä oli metalliset ”varaportaat”, joista näki totta kai mukavasti läpi. Taju oli mennä, mutta kattoon tuijotellen, onnistuin kuitenkin rahtaamaan ruhoni kaikki 550 porrasta kohti taivaita. Juoksentelevat ja rappusia heiluttelevat teinit saivat kyllä aika pahaa pasia osaltamme ja jopa aina kohtelias neiti Pee joutui hieman niille älähtämään. Hah. Mutta siis juu Vuokko, Kerkko ja kumppanit tietävät mistä puhuvat: Kirkko on ehdottomasti näkemisen arvoinen!

Muutenkin Köln pääsi suosikkikaupunkieni listalle lähes välittömästi. On vaikea sanoa johtuiko se hostelliamme vastapäätä sijainneen talon parvekkeelle sijoitetusta life size –kokoisestä hevospatsaasta, all you can eat –sushi-buffetista vai kaupungin käsittämättömistä ostosmahdollisuuksista. Luulen että pihkaantumiseni muuttui vakavammanlaatuiseksi ihastukseksi viimeistään Kölnin opiskelijakaupunginosan vilkkaissa ravintoloissa ja suoranaiseksi rakkaudeksi tunteeni sulivatkin sitten aivan valtavassa American Apparellin –liikkeessä. Miksei meillä Berliinissä? Monen vuoden hiljaiselon jälkeen The Material Girl on taas täällä!

München
Mir san aus Bayern! Joo ja mitään muuta ei sitten baijerista tajuttukaan. Yhdeksän tunnin öisen junamatkan jälkeen (jossa mukana melkein kolmen tunnin vaihto jääkylmällä ja suljetulla Stuttgartin asemalla) emme olleet varsinaisesti vastaanottavaisimmalla tuulella mitä tulee baijerilaiseen mongerrukseen. Ei siitä voi oikeasti tajuta sanaakaan. Olen melko varma, ettei ne edes itse tajua mitä puhuvat. Saksaa se ei kyllä ainakaan ole. Väsyneinä matkasta ja kahdesta vaihdosta, rojahdimme ihanaisen emäntämme lattialle ihmeteltyämme ensin kaikkialla leijuvaa hentoista kakan hajua. Lanta luo kai rahaa…

München on kaikkea mitä sanotaan ja vielä enemmän. Tämä miljoonan ihmisen kokooma onnistuu henkimään samanaikaisesti modernia suurkaupunkia ja perinteistä baijerilaista pikkukylää. Kaupunki itsessään on kaunis kuin mikä ja upeita taloja pienine yksityiskohtineen kohoaa hämmentyneen matkaajan ympärillä niin tiheään, että kokeneempikin reissaaja alkaa jo epäillä joutuneensa postikorttiin vangiksi. Kauneus on viehättävä ominaisuus kaupungissa, mutta se tekee siitä myös aavistuksen tylsän ja ennalta arvattavan. München kaikkine nähtävyyksineen on enemmän kuin sopiva matkailukohteeksi, mutta ainakaan itse en siellä haluaisi asua. Paikka on varsinkin Berliinin jälkeen todella konservatiivinen ja hyvinvointia pursuava. Niitä hintoja katsellessa ei voinut kyllä kuin ihmetellä kuinka hyvin voivat kaikki alueen pienituloiset? Tuskin kovin kaksisesti. Turistina on tosin siitä onnellisessa asemassa, että köyhäilyä ei juurikaan Münchenissä joudu todistamaan, pyöriessään keskustan kalliilla kauppa-/nähtävyysalueella.

Sievyyden, kovien hintojen, nähtävyyksien ja konservatiivisuuden lisäksi silmään pisti ihmisten pukeutuminen. Müncheniläiset ovat selvästikin muotitietoista kansaa ja pukeutumiseen kiinnitetään paljon huomiota ja käytetään myös selvästi enemmän rahaa kuin muualla Saksassa. Itselle tuli hyvin nopeasti kovin nuhruinen olo, mitä ei kyllä Berliinissä pääse takuulla koskaan tapahtumaan. Kaduilla kulki ihan ilokseen ihmisiä katsellen. Erikoisuutena on mainittava myös tietysti se, että baijerilaiset todella pukeutuvat Trachteihin ihan vapaa-ajalla ja arkisin. Miehillä asuun kuuluu: pehmeänahkaiset polvihousut ja paksut pellavanväriset polvisukat sekä Harmaa huopakankaan oloisesta matskusta tehty harmaa takki. Naiset pukeutuvat niihin kuuluisiin dirndleihin, eli kansallispuvun näköisiin avokaulaisiin mekkoihin, jonka alle kuuluu pellavainen valkoinen paita. Ja mitä enemmän on tissit tiskillä, sen parempi. Näitä asusteita näkyi siis koko ajan niin kapakoissa kuin kaduillakin. Suosikeikseni nousivat kaksi parikymppistä poikaa, jotka Hochbräuhausissa litran tuopeilla aloiteltuaan suuntasivat luultavasti klubille nahkahousuihin ja hyvin Brokeback Mountain –henkisiin ruutupaitoihin pukeutuneina. Olisittepa vain nähneet sen geelin määrän hiuksissa… Muuten jännittävää oli huomata, että oikeastaan kaikki ne mitä ulkomailla pidetään saksalaisuuden perinteisinä tunnuksina, kuten lederhosenit, blondit Hanneloret, suuret oluttuopit, Dirdln-mekot ja Weißwurstit, ovat oikeamminkin tyypillisesti baijerilaisia asioita. Yritäpä ehdottaa jollekin Berliinissä Lederhosenien pukemista. Ei onnistuisi.

München ei noussut yhtä kovaksi suosikiksi kuin Köln, mutta on sekin silti ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Pari päivää lisää kaupungissa ja poissa keskustan alueelta ja olisin kukaties valmis muuttamaan sinne välittömästi. Ehdottomasti elämäni ykköskokemuksiin sen sijaan nousi Münchenin lähellä sijainnut Neuschwansteinin linna! Tiedättehän se hulppea prinsessanlinna vuorilla, joka on ollut esikuvana Disneyn linnalogolle. Disneylandissa käyneenä voin sanoa, että kopio kalpenee alkuperäisen rinnalla. Tuskin voisin kuvitella kauniimpaa paikkaa rakentaa talo. Samoin ajatteli onneksi myös Baijerin silloinen kruununprinssi, myöhemmin kuningas Ludwig II, joka viereisen vuoren linnassa kasvaneena tunsi maiseman hyvin ja päätti rakennuttaa unelmiensa palatsin kauneimmalle paikalle. Ludwig onnistui sijoittelussaan, mutta ei juuri muussa. Linna on siältä keskeneräinen, koska kuningas ehti kuolla ennen sen lopullista valmistumista. Tarkemmin sanoen tyyppi löydettiin hukkuneena psykiatrinsa kanssa järvestä päivä sen jälkeen, kun kuningas oli todettu kyvyttömäksi hallitsemaan mielisairautensa takia. Linnan valmiiksi saadut huoneet on sisustettu ja seinät kuvitettu kuninkaan suuresti rakastaman Wagnerin oopperoiden mukaan. Wagner myös itse oleili linnassa kirjoittamassa oopperoitaan kuninkaan pyynnöstä. Linnan huoneista löytyy mm. Lohengrin-Sali ja ilsejatyyppi huone. Kaikkialla on joutsensymboliikkaa ja talon erikoisuutena on Kivinen Venus Grotte, eli luola, jossa on vesiputous. Ai miten niin Ludwigista saattoi jo aika aikaisin huomata, että se oli täysin sekaisin päästään? Linnassa vierailu on ollut unelmani jo lapsesta saakka ja olen vieläkin hieman ihastuksissani tuosta maagisesta näystä. Aikamoista, ei voi muuta todeta.

Matkan jälkeen on todettava, että kaikessa köyhyydessään, rumuudessaan ja anarkiassaan Berliini on kyllä kaunis paikka kasvaa ja olla! Borta bra, men hemma bäst! Olipas diippii shittii… No joo mutta torstaina menokenkä sojottaa sitten Varsovaan päin. Puolan synkkä eksotiikka! Jännää.

LKK

Still Alive!

Tässä nopea postaus vain osoittaakseni, että olen vielä hengissä. Teen enimmäkseen himassa mun Hausarbeittia, joten en ole nettiyhteyden lähettyvillä ollut pitkään aikaan. Nyt tulin nopsasti vain PC-pooliin näpyttelemään varmennuksen huolestuneille sukulaisilleni. Kyllä Sisko, olen elossa! Tällä hetkellä etusijan vain vie kohta kaksi kuukautta kalenterin TO DO -osastoilla roikkunut kirjoitustyöni. Sivu saksankielistä tekstiä syntyy muuten noin kahdessa ja puolessa tunnissa. Ei huono...

Kirjoittelen kotonani tässä joku päivä, kun minulla on aikaa, tekemästämme (neiti Pee und Ich) matkasta tarkemman ja pitemmän postauksen ja latailen sen nettiin heti ensimmäisen mahdollisuuden iskiessä. Valokuviakin matkalta kertyi lähemmäs 700, joten saatan muutaman ehkä tännekin postata. Suurin osa niistä kyllä on ihan skeidoja, koska säät oli vähän mitä oli (tekosyitä, tekosyitä!!). Neuschwanstein kyllä oli iiiihana!

Tänään pidän kirjoittelusta en niin ansaitun vapaapäivän viettääkseni sen maahan juuri saapuneen neiti Ällän kanssa. Saattaapi ilta kulua kapakassa... Onneksi meillä on kesään saakka yhteistä aikaa remuta ja ennen kaikkea koluta Berliinin satoja kirppareita yhdessä. Jetzt muss ich gehen!

Tschüssi,
LKK

I Wanna Take You to a gay Bar!

Hallo ja terveiset Essenista. Teksti on kirjoitettu kanadalaisella koneella, joten pahoittelen kotomaisten kirjainmerkkiemme puuttumista. Olemme siis neiti Peen kanssa Tour de Deutschlandin ensimmaisessa kohteessa tapaamassa ystavaani vuosien takaa. Kummalllista, etta useiden ihmisten kanssa muutaman kuukauden ero aiheuttaa jo pahemmanlaatuista vieraantumista (teista Suomen ihanaisista ei tietenkaan ;), mutta joidenkin kanssa voi vuosienkin tauon jalkeen jatkaa siita mihin jaatiin. Englannin vaihto-oppilasvuoteni paras ystava neiti Cee pitaa siis nykyisin majaa taalla Lansi-Saksassa ja mikapas sen mukavampaa kuin matkustaa kahdeksan tuntia bussilla (heratys 5.30) toiselle puolelle Saksaa, kun on kerran lomakin ja kaikkea.

Kuten yleensakin brittein seurassa, oli meilla tallakin kertaa uskomaton meno paalla. Lauantaina sattui olemaan alueen suurin homoklubi-ilta, joten tanssikenkamme suuntasivat luonnollisesti tuohon saavuttamattomien miesten pesakkeeseen. Ilta sujui kotoisasti komeiden poppihittien parissa pomppien ja varikkaita koktaileja naukkaillen. Kunnon lihatiski siis mutta ilman hairioita. Ihan kun olisi kotona ollut. Demaria onkin jo hieman ikava. Vannon muuten, etta jos kuulen Lady Gagan Pokerfacen viela kerran, niin aivoni rajahtavat.

Huomenna matkamme jatkuu kohti kolnia, jossa vietamme kaksi paivaa mukavasti sekadormiin majoittuneena. Jos olette kiltisti, saatte kolninvetta tuliaisiksi.

LKK

Oh Mann!

Kaksi viikkoa "lomaa" takana ja saldona aika vähän toimintaa. Oikeastihan meillä on meneillään lukukausien välinen tauko, jolloin kaikki ahkerat pikku opiskelijat kirjoittavat hiki hatussa Hausarbaittejaan. Kaikki paitsi Erasmus-ystävämme. Suurin osa maisteriopintoja tekevistä saksalaisista vääntää tällä hetkellä kahta tai kolmea 10-25 sivuista kirjoitustyötä erinäisistä aiheista. Itselläni on yksi edessä ja aloitetuksi en vain saa. Lisäksi saksa on aivan tarpeettoman vaikeaksi tehty kieli. Ärsyttää, ahdistaa, mutta eniten *ituttaa tämä oma saamattomuus. Onneksi löydän helpotuksen tuskaan oluesta ja televison laatusarjoista. Harmillisesti tämä toiminta ei kuitenkaan edistä kirjoitettujen sivujen määrää...

No mutta, olen minä myös jotain ehtinyt tekemään. Muistatteko vielä ysäritähti Robynin? En minäkään muistanut ko. laulajatarta ennen kuin ystäväni Herra Ee latasi sitä podilleni joululomalla. Uusi tuotanto on rajattomasti parempaa kuin vanha ja tästä innostuneena olimme neiti Peen kanssa Robynin keikalla Postbahnhofilla viime perjantaina. Keikkaa lykättiin viikolla sairasrtumisen vuoksi, mutta hyvää kannattaa odottaa. Saksalainen fanikanta oli yllätävät innostunutta ja vannoutunutta, mutta todellinen pohjoismaalainen pitkän linjan fanitus pääsi oikeuksiinsa vanhan kunnon "Show Me Love" hitin pärähtäesä soimaan uutena ja jokseenkin modernisoituna versiona. Laulun äänenvoimakkuudesta päätellen, emme olleet ainoat Suomi-Ruotsi -akselilta paikalle saapuneet katsojat. Saksalaiset nyt eivät tämän päälle ymmärtäneet yhtään mitään.

Hullujen urheilulajien kehittelyssä sen sijaan saksalaiset yltävät lähes eukonkannon tasolle. Ehkä hieman ylikin. Täällä on viime päivinä pauhattu kaikkialla Wokin MM-kisoista . Kyse ei siis todellakaan ole kokkauksesta, vaan saksalaisten innovaatiosta laskea pimpatuilla wokkipannuilla kelkkarataa alas. Lajissa kilpaillaan sekä yksilötasolla, että joukkueina. Tapahtuma kerää vuosittain käsittämättömän määrän katsojia ja vielä käsittämättömämmän määrän kilpailijoita. Parhaat laskijat ovat tunnettuja hahmoja ja ilmeisesti kisaan ei todellakaan valmistauduta kieli poskessa vasemmalla kädellä, vaan tuotekehittelyyn ja treenaukseen käytetään paljon aikaa ja vielä enemmän rahaa. Kännykän heitto on tämän toiminnan rinnalla aika tylsä laji.

Tämän viikon postauksen jälkeen saattaa muuten seuraavassa päivityksessä kestää hieman. Olen lähdössä lauantaina Saksaa kiertämään ja palaan Berliiniin kotitehtäväni pariin vasta puolentoista viikon kuluttua. Matka suuntaa ensin vanhan ystäväni neiti Ceen luokse Esseniin ja sieltä Kölnin kautta Baijerin helmeen Müncheniin. Matkalla olisi tarkoitus piipahtaa myös mahtavassa Neuschwansteinin linnassa. Hurraa!

Matkan tarkoitushan on oikeasti yksinomaan paronin metsästäminen aviomieheksi. Kreivikin käy. Pääasia, että saan vain metsästyshaukkaharrastukseni aloitetuksi. Sen takiahan oikeastaan Saksaan lähdinkin vaihtoon. Berliinissä näitä jalosukuisia linnan omistajia vaan on harmittavan vähän likenteessä... Pitää siis mennä merta edemmäs kalaan.

Tschüssie,
LKK

Musiikkia kansalle.

Hallöchen! Blogissani olen tullut maininneeksi muutamia Saksan lahjoja musiikkimaailmalle. Bushido (Ghetto bling bling), Sasha (muistatteko se ysäritähti, joka tekee muuten vieläkin musiikkia), Die Toten Hosen (saksankirjoista tuttu ja oikeastaan ihan helvetin kova) ja tietysti David Hasselhoff (kyllä se on ihan tarpeeksi saksalainen) eivät kuitenkaan tarjoa kattavaa kokonaiskuvaa tämän kansan musiikkimausta. Täytyyhän nyt 80 miljoonan ihmisen kansasta löytyä myös lahjakkuuksia. Tässä muutama, joihin olen itse täällä ollessani tykästynyt.

Polarkreis 18
Englanninkielistä konepitoista poppia, jota höystetään aina silloin tällöin saksankielisillä osuuksilla. Kepeää kuunneltavaa arki-iltoihin, kun viikonloppuna tampattu elektro ei uppoa ja huono taiderokki nostaa palan kurkkuun. Bändin uudelta albumilta lohkaistu sinkku ”Allein, allein” on noussut nopeasti listojen kärkeen. Itsehän ostin molemmat albumit jo ennen tätä. Tietty! Daah!

Deichkind
Saksankielistä osastoa edustaa aivan hullun kova poppoo, jonka jäsenillä on outo maku vaatteiden, videoiden ja oikeastaan musiikinkin suhteen. Ei mitään käsitystä mitä tyylilajia tämä edustaa. Luultavasti ei mitään. Tätä voi kuitenkin hyvällä omallatunnolla tankata lauantai-iltana ennen baareihin iskemistä. Saa takuuvarmasti bileissä WG:n tanssilattian notkumaan. Kaikki yhes koos: Jippi jippi jee jippi jee….

Peter Fox
Pakollista älykköosastoa edustaa lahjakas herra Fox, jonka saksankielisistä sanoituksista löytyy jopa ideaa, jos a) jaksaa kuunnella b) tajuaa jotain. Leppoisat rytmit tarjoavat kuitenkin mukavan ympäristön sunnuntaiselle hengailulle. Alan ilmeisesti pikkuhiljaa lämmetä myös tämän tyylilajin musiikille. Mitä seuraavaksi…?

Näiden lisäksi on tietysti vanhoja tuttavuuksia/suosikkeja: De/vision, joka on viihdttänyt maailmaa jo piiitkään vaikeahkolla syntikkapopillaan; Ich+Ich, jonka stadionrock-biisit vetävät saksalaiset teinitytöt (ja hieman vanhemmatkin kyyneliin) ja tietysti kammottava Rosenstolz, josta kieltäydyn sanomasta mitään hyvää. Jotkut siitäkin tykkää.

Postauksen opetuksena on muistuttaa, että myös englanninkielisen alueen ulkopuolella tehdään oikeasti kuuntelemisen arvoista musiikkia. Saksasta tulee muitakin bändejä kun Scooter tai se iänikuinen Rammstein.

LKK

Berlinale.

Rakkahat. Kuten tiedätte olen elämässäni ehtinyt innostua melkomoisen monesta alasta. Yksi harrastus on kuitenkin säilynyt matkan varrella menossa mukana ja otsikosta arvannettekin mistä puhun. Elokuviin ja yleisestikin kulttuuriin hurahtaneelle Berliini on taivas! Vastikään päättyneen Berlinalen tarjonta esimerkiksi jättää monet muut elokuvafestivaalit kauas taakseen. Festarit kestävät noin puolitoista viikkoa ja sen aikana lähes kaikki Berliinin elokuvateatterit on varattu vain festarielokuvien esittelyyn. Olin etukäteen kuullut useita varoituksia ja kauhukertomuksia siitä, kuinka elokuviin lähestulkoon mahdotonta saada lippuja ilman tuntien jonotusta aamuyön kaatosateessa, mutta todellisuudessa piletit irtoavat varsin helposti, jos on valmis näkemään muutakin kuin kilpailusarjan elokuvia ensi-illassa. Ilmestymällä teatterille paria tuntia aikaisemmin (aina ei tarvitse vaivautua niinkään aikaisin) lippukassalle pitäisi lipun ostaminen olla lasten leikkiä. Hintakaan ei päätä huimaa. Opiskelijoille lippu irtoaa kolmella ja puolella eurolla ja myös ulkomaiset opiskelijakortit hyväksytään.

Ilmaista huvia sen sijaan on näyttelijöiden ja tuomariston julkkisjäsenten (tänä vuonna Tilda Swinton) bongaus. Itse en jaksanut pahemmin punaisen maton liepeillä roikkua, mutta onnekkaimmat saattoivat bongata ainakin Keanu Reevesin, Demi Mooren ja sen siipan Ashton Kutcherin. Keanun missasin vahingossa (snif) ja Demiä en kylmässä jaksanut odotella. Olen nähnyt Malibu Barbieita aikaisemminkin. Itse leffoja en etukäteen juurikaan tutkiskellut vaan marssin vain suoraan läheiselle teatterille ja ostin lipun elokuvan nimen perusteella. Tällä taktiikalla näin monentasoisia elokuvia moninaisista maista. Osa oli erinomaisia ja osa… noh sanotaan nyt vaikka erilaisia. Kultaisen karhun nappasi muuten tänä vuonna perulais-espanjalainen "La teta asustada". Itse en sitä tietenkään nähnyt, mutta elokuva tulee varmasti ns. normaalilevitykseen piakkoin. Seuraavassa lyhyt katsaus itse näkemiini pätkiin. Luvassa siis pisin postaus tähänastisista…

Double Take
Tämä Johan Grimonprezin jokseenkin kokeellinen elokuva yhdisti vanhoja arkistopätkiä, Hitchcockin elokuvia ja dokumenttia kokonaisuudeksi, joka peilasi kylmän sodan vastakkainasettelua vanhan jännityksen mestarin elokuvien kautta. Päästyäni sisään leffaan se osoittautui oikeastaan oikein kelvolliseksi elokuvaksi. Elokuvan päätteeksi ohjaaja oli paikalla vastaamassa yleisön kysymyksiin ja niitähän tästä monisyisestä elokuvasta riitti esitettäväksi. Selitysten jälkeen teki mieli marssia lippukassalle ja ostaa lippu elokuvan iltanäytökseen. Sen verran jäi vielä hampaankoloon…

Fucking Different Tel Aviv
Tämä israelilainen hepreaksi puhuttu elokuva edusti festivaalien pakollista vähemmistöelokuvaa. Pätkä koostui kahdestatoista eri ohjaajan tarinasta Tel Avivin homoyhteisössä. Mukaan mahtui hyvin eritasoisia pätkiä aina loistavista täysin tekotaiteellisiin Taikin pääsykoetöihin asti. Sääli sinänsä, koska osasta tarinoista olisi voinut irrota paljon enemmänkin. Varsinkin naisten välisiin suhteisiin keskittyneet pätkät olivat todella yliseksualisoituja ja vaikuttivat välillä enemmän kouluikäisen fantasioilta kuin elokuvafestivaalien teokselta. Osin siis aivan kamalaa scheissea.

Katalin Varga
Tämä Peter Stricklandin unkarialais-romanialainen elokuva oli ainoa näkemäni kilpailusarjassa mitellyt teos. Kyseessä oli melko perinteinen tarina naisen taistosta oikeuden puolesta maskuliinisessa yhteisössä. Ei sinänsä mitään uutta, mutta kauniit maisemat ja sen mukainen kuvaus jaksoivat ainakin allekirjoittanutta viihdyttää. Ei mikään Feel good –pätkä, mutta niitäpä meidän eurooppalaisten leffat harvoin ovat. Onneksi.

An Englishman in New York
Tiedätteko Quentin Crispin? En minäkään tiennyt ennen tätä elokuvaa. Tositapahtumiin perustuva leffa seuraa englantilaisen Quentinin elämää tämän muutettua vanhalla iällä tähdeksi keskelle New Yorkin värikästä homoyhteisöä. Leffa ei olisi ollut muuta kuin jälleen yksi elämäkertaelokuva ilman John Hurtin suoritusta Quentininä. Voitte uskoak, että yleisö oli taivaassa, kun näytöksen jälkeen sekä Herra Hurt, että ohjaaja Richard Laxton marssivat lavalle vastaamaan yleisön kysymyksiin. Tietenkään en silloin keksinyt mitään järkevää… Berlinalessa esitettiin myös Crispin elämään perustuva dokumenttti ”Resident Alien” sekä Quentinin aikoinaan maineeseen nostanut ”The Naked Civil Servant”. Tutustukaa!

Laskar Pelangi (Rainbow Troops)
Tämä Riri Rizan ohjaama indonesialainen elokuva osoittautui oikein söpöksi ilmestykseksi. Taistelu pienen kyläkoulun puolesta ei sinänsä ole mitenkään omaperäinen kuvaus, mutta kauniissa ympäristössä kauniisti kuvattuna tarina jaksoi kuitenkin kantaa leffan läpi. Kerrankin lahjakkaiden lapsinäyttelijöiden ansiosta pieni pateettisuuskin annettakoon anteeksi. Enpä ihmettelisi, vaikka leffa tulisi Suomeenkin asti.

Snijek (Snow)
Aida Begićin ohjaus oli draamallinen kuvaus pienestä olemassaolostaan taistelevasta kylästä (kuulostaako tutulta?), jonka asukkaat pyrkivät jatkamaan normaalia elämää, vaikka kylä onkin menettänyt kaikki miehensä taisteluissa. Melko perinteinen kuvaus yhteisöstä ja vahvoista naisista sodan aiheuttamien traumojen keskellä. Toinen luultavasti myös Helsinkiin rantautuva elokuva.

Hans im Glück
Ainoa näkemäni saksalainen elokuva oli Claudia Lehmanin hullunkurinen dokumentti punklaulaja Hansin värikkäästä elämästä DDR-ajoista aina nykypäivään asti. Jos ei muuta, niin leffa toimi mainiona perehdytyskurssina itäberliiniläiseen aksenttiin. Englanninkielisen tekstityksen avulla, elokuvan kuiva huumori upposi kuitenkin ulkomaalaiseenkin.


Voitte olla varmoja, että allekirjoittanut varaa itselleen ensi vuoden helmikuussa viikon lomaa, jonka aikoo viettää elokuvan ihmemaassa. Festariviikko hurahti ainakin nyt kuin siivillä ja jäljelle jäi vain hirvittävä nälkä nähdä lisää. Samalla normaalia elokuvavalikoimaa tutkaillessa en voi kun surra leffateattereissa normaalisti näytettävien pätkien tasoa. Ei tekisi varmaan pahaa isoille teattereillekaan hankkia välillä muitakin kuin Hollywoodin tai Saksalaisten ”supertähtien” tuotantoa. Itse juuri Benjamin Buttonin nähneenä, en voi todeta kuin ”voi jeesus”. Onneksi täältä Berliinistä löytyy hieman ”vaihtoehtoisempiakin” teattereita ja kotona Helsingissä odottaa iki-ihana ja rakas Orion.

Leffaelitistin terveiset,
LKK

Dresden.

Hallo Leute!

Parisen viikkoa sitten olin parin päivän minilomalla Dresdenissä ja tässä kuva-aineistoa kyseiseltä matkalta. Mahtuupa sekaan otos myös viikonloppuisesta Hertha BSC vs. Bayern München pelistä. Stadionilla oli päälle 60.000 ihmistä ja meteli sen mukainen...

Aivan takuulla maailman pisin spora. Pakko olla. Hervoton mato.

Vanhaa Dresdeniä. Tällaisia taloja on siellä vaikka muille jakaa.

Yksi tuhansista kellotapuleista tai muista epämääräisistä torneista.

Tyyppejä katoilla. Koko kaupunki on täynnä valvovia silmiä. Hui!

Joku talo tai jotain. Kuitenkin siis todella vanhaa keskustaa.

Kaupungin kuuluisin nähtävyys. Kirkko. Kuinka yllättävää.

Vanha kunnon Martti, joka on nostettu jälleen takaisin jalustalleen.

Sodassa lähes ehjänä säilynyt lasikupu kultaisine tyyppeineen.

Kirkko paljastui sisältä aivan kammottavaksi pastellihelvetiksi.

Buhahahaaa. Siitäs saat Bayern! peli päättyi Hethalle 2-1. Sääli ;)

Nyt tää lähtis Leipzigiin.

LKK

Das Studium in Berlin.

Lukukauden lopussa on syytä itsetarkasteluun. Kuten olen aikaisemmissa bloggauksissani useasti saattanutkin mainita, Erasmus-opiskelijan elämään mahtuu niin paljon aktiviteetteja, että opiskelulle on aina silloin tällöin vaikeahkoa löytää tarpeeksi aikaa. Kurssit ovat toki kiinnostavia, mutta kun olisi niin paljon muutakin. Karu totuus kuitenkin on se, että ellei yliopisto niin vähintäänkin Kela vaatii myös jonkinnäköisiä suorituksia todisteeksi siitä, että kallisarvoiset opintotuet eivät ole vain kadonneet berliiniläisten kapakanpitäjien pohjattomiin taskuihin vailla minkään näköisiä oppimistuloksia. Kuinka rankan elämänopiskelun ja ah niin ankaran kurssiohjelman saisi tehokkaimmin yhdistettyä? Miten olisi seuraava opinto-ohjelma Berliinissä aikaansa ja stipendirahojaan kuluttavalle opiskelijalle:

Johdatus saksalaisen oluen maailmaan: 5op
Intensiivikurssi suoritetaan missä tahansa läheisessä ravitsemusliikkeessä valvonnan alaisena. Kurssin suorittamiseksi opiskelijan on maisteltava kaikkien Bundeslandien tuotteita ja pystyttävä lopulta myös erottamaan ne toisistaan. Kurssin lopuksi järjestetään sokkokoe.

Tutustuminen klassiseen saksalaiseen kulttuuriin: 10op
Kurssin suorittamiseksi opiskelijan on todistettavasti käytävä konserteissa, oopperassa, teatterissa, elokuvissa ja näyttelyissä tutustumassa saksalaisen taiteen saloihin. Suositellaan Classic Cardin hankkimista ja hyviä unenlahjoja.

Jatkokurssi saksalaiseen kulttuuriin: 3op
Opiskelijan on tutustuttava saksalaisuuden ytimeen opettelemalla tilaamaan Döner-kebab oikein. (Ja, ein Döner mit alles und Salat komplet, bitte) Kurssin haastavana kokeena on reaalielämän tilanteeseen istutettu käytännön koe: Oppilaan tulee lauantaiyönä klo 05.30 tilata Döna ja syödä se ilman sotkua. Ei suositella vasta-alkajille.



Saksalainen kirjallisuus: 5op
Kattava otos saksalaisesta kirjallisuudesta aina Goethesta – das Bildiin. Kurssin läpäistäkseen opiskelijan on valvotussa tilanteessa kyettävä kirjoittamaan Niets... eiku Niezen... eiku Niitsch... No sen filosofityypin nimi oikein.

Luonnollisestikaan kieliopintoja ei tule unohtaa:

Ick warte auf dir –kielikurssi: 3op
Opiskelija tutustutetaan perinteisen kulma-Kneipen vakioasiakaskuntaan ja jätetään heidän raastavan berliininsä armoille koko illaksi. (Jos ei ne datiivit ala tippua paikoilleen, niin jo on kumma.) Kurssin suorittaa, jos ymmärtää illan aikana vähintään kymmenen lausuttua lausetta.

Johdatus turkinsaksan saloihin: 3op
Kurssi suoritetaan seuraamalla aktiivisesti ”Was guckst du” – televisiosarjan jaksoja. Loppukoe suoritetaan suullisena kokeena läheisen Spätkaufin myyjän kanssa.

Elämäähän tänne vaihtoon on kuitenkin tultu opettelemaan. Eikö niin rakkaan Helsingin yliopiston väki? Saattaa näiden lisäksi pari muutakin pistettä irrota…

LKK