Pseudo-skandinaavi.

Hellenin tarinasta innoittautuneena kerronpa vielä yhden anekdootin: Itsehän olen siis yrittänyt opettaa lähes koko Berliinille ja siinä sivussa hieman Saksallekin, että Suomi ei ole osa Skandinaviaa vaan ihan oma pirunsa. Enää en kyllä tiedä jaksanko, sillä eräs ei niin herttainen tanskalainen misukka vaan totesi tuossa männäpäivänä seuraavaa:

"Oikeasti kaikki suomalaiset kuvittelee olevansa skandinaaveja, vaikka ne ei todellakaan ole. Ne vaan haluaisi kaikki olla."

Ajattelin tästä huvittuneena olla korjaamatta enää yhtään berliiniläistä. Annan sen sijaan tämän neitosen ojentaa maailman kansoja tästä vääryydestä, kuinka kaiken maailman semi-venäläiset alkoholistit (kyllä, tämäkin kävi ilmi keskustelussa) pilaavat kunnollisten ja ehtojen skandinaavien maineen maailmalla.

Olisitte ystäväni olleet kyllä ylpeitä diplomaatin taidoistani tässä keskustelussa. Poissa olivat vanhat kiukunpurkaukseni ja ei niin harkitut takaisinheitot. Keskityin lähinnä vain nauramaan sisäisesti. Olen toverit muuttunut mies!

Kohtaamisia Berliinissä.

Berliinissä, ihmisten kaupungissa tapahtuu hyvässä ja pahassa...

Illalla kevellessämme kotiin läheisen spätkaufin ohi:
Junnu: "Oh, Good evening ladies!" (päälle pieni kumarrus ja lippis pois päästä)
Me: Hämmentyneitä katseita. Naurua ja mutinaa siitä, miten kaiken maailman hullut päästetäänkin kaduille riehumaan.

Lähithaikussani:
- "Moi, ottaisin ton numeron 67.".
- "Ai minkä? 76?"
- "Eikun 67"
- "Jaa jaa 73"
- "Eikun 67"
- "Ai 67? Miksette heti sanonut..."
Mä vannon, ne tyypit vihaa mua siellä.

Ystävän luona Pankow´ssa hänen ensimmäisenä iltanaan Berliinissä:
Alakerran mies valittaa metelistä, joka syntyy siitä, että istun lattialla ja kaksi muuta asunnossa oleilevaa lukevat itsekseen akkainlehteä. Kymmenen minuutin kuluttua valituksesta oveen hakataan nyrkillä. Paikalle on soitettu poliisit metelöintimme takia. Poliisit vaativat papereita ja ovat heittämessä meitä kaikkia (siis myös kotonaan ollutta ystävääni) ulos asunnosta, jossa heidän mukaansa laittomasti oleskelemme. Raivostuneena huudan saksaksi (kielitaito syntyy aggressiosta) poliiseille näiden olevan paikalla vain, koska alakerran hullu (jolla on vauva, kuten poliist minulle totesivat. Ai jaa, no sittenhän se ei voi olla hullu) huomasi meidän olevan ulkomaalaisia. Virhe. Meinasin lähteä virkavallan loukkaamisesta kamarille. Onnekseni en käyttänyt saksalaisten ruton tavoin kammoamaa N-sanaa. Huomio: Älä kerro natsisialle sen olevan natsisika. Saattaa loukata sen herkkää sielua.

Fudismatsissa:
Edessämme istuva herrashenkilö kääntyy kysymään mitä kieltä puhumme. Herra näet luuli meidän puhuvan espanjaa. Vastaamme. Kuultuaan vastauksemme miehen kasvoille leviää tietävä ilme ja tiedämme mitä on tulossa: "Tiesittekö, että suomi ja unkari ovat sukulaiskieliä?" Tiedettiinhän me. Oltiinhan juuri jälleen kerran kuultu se stdionin ulkopuolella eräältä fudisfanilta. Mitä nää on oikeen oppineet koulussa?

Samaisessa spätkaufissa klo 02.30:
- "Joo vaan tää pullo schorlea."
- "Muistitteko jo kääntää kellot?"
- "Ai tänäänkö se on?"
- "Juu, tänään. Kello onkin siis jo 03.30. Aika mennä nukumaan!"
- "Menenhän minä..."

Matkalla lasilliselle läheiseen trendikapakkaan:
Keski-ikäinen humaltunut henkilö röyhtäisee kuuluvasti kadun toisella puolella. Huomattuaan minut hämmentyy ja pyytää vuolaasti anteeksi käytöstään. Totean siihen, että "Eipä mitään". Vastauksena kommentiini saan palasen saksalaisten uskomatonta kohteliaisuusrepertuaaria: "Ah, niin kilttiä teiltä, junge Frau!"

Luennolla:
- "Onko kellään tietokonetta mukana? Tarvitsisin lainaan luentokalvoja varten."
- "Joo, on mulla"
- "Mitä kieltä tää kone puhuu? Ruotsia vai?"
- "Eikun suomea"
- "Ahaa!" Luennon jälkeen: "Kiitos luennon pelastamisesta."
- "Joo, ei kestä."
- "Tulen aina muistamaan sinut sinä avuliaana oppilaana Ruotsista."
Selvä. Yritä nyt näitä sitten kouluttaa. Ihan sama.

LKK

Sosiologialla kylläst(yt)etty.

Rakkahat. Kävi niin kuin arvelinkin ja innokas päivitystahtini hiipui viikon ahkeran postaamisen jälkeen minimiin. Viime aikoina olen ollut lähinnä koulussa tai humalassa. Toistaiseksi en kyllä vielä yhtä aikaa, vaikka myönnettäköön, että tekisi kovin mieli. Kurssit ovat olleet jälleen täyttä sontaa, johtuen siitä, etä olen tyhmyyksissäni valinnut lähes pelkästään puhdasta sosiologiaa. Siis voi jeesus mitä hiusten halkomista. Mikä on yhteisö? Onko niitä olemassa? Onko naapurusto yhteisö? Onko yhteisö naapurusto? Onko naapurustoja lainkaan olemassa? Entä jos kaikki onkin vaan kuvitelmaa ja elämme matrixissa.... Ok, lopun saatoin keksiä, mutta pikkuriikkiset soliaalipoliitikon aivoni ovat yleensä tiistain jälkeen täysin lukossa ja sekaisin. Tarvitsen tauon! Antakaa mulle vaikka elämänpolitiikkaa tai jotain. Jotain! Apua!

Onneksi sosiologisen käsityksen mukaan määriteltyä elämääni pääsee pakoon kunnon vanhakantaisella eskapismilla. Tämähän tunnetaan siis yleensä alkoholin liikakäyttönä. Neidit Äl (anteeksi siis Aa) ja Hoo olivat täällä pikavisiitillä ja heidän mukanaan saapui myös tuulahdus vanhaa kunnon PJ-elämää. Puuttui vain haalarit ja Roomis, kun kolmisin tuhosimme tuliais-Gousanderin puistossa yömyöhään loikoillen. Aika hyvin tuli myös illan aikana ilmi, että A-P Nikkola ei taida asua täällä Friedrichshainissa päin. Ällällä on tästä empiiristä todistusaineistoa... Seuraavana päivänä olo olikin sen verran hapokas, että muistin taas erittäin hyvin miksi olin alunperin päättänyt siirtyä lopullisesti täällä omaksumiini sivistyneisiin eurooppalaisiin juomatapoihin. Joita tietysti kunniakkaasti noudatin seuraavan viikon vappupiknikillä. (johtuen siitä, että edellinen ilta oli venynyt pitkäksi. Tiedättekö muuten mikä on maailman ylimielisin, mutta silti niin kiehtova olento? No, se on norjalainen...)

Kammottava alkoholipostaus tästä tuli. Asiaan: Olen siis oikeasti tehnyt muutakin kuin vain katsellut pullon pohjaa. Oikeasti Äiti! Pari viikkoa sitten täällä järjestettiin ensimmäisen kerran Lange Nacht der Opern und Theater -tapahtuma. Siinä eri kulttuurilaitokset esittelivät pieniä pätkiä tuotannoistaan ja eri teatterien välillä liikuttiin vain tarkoitusta varten varatuilla busseilla. Näimme hieman oopperaa, epämääräisiä taidesekoiluja ja tietysti vanhaa kunnon Shakespearea, johon oli muuten kiinnostavaa kyllä yhdistetty paljon alastomuutta. Turkalle tiedoksi, että osaavat ne tämän lavalla riisumisen ja "shokeeramisen" täällä Saksassakin. Jäykkis-saksalaiset kikattivat kippurassa ja me saunan karaisemat suomalaiset pyörittelimme silmiämme. Olipas se kokeellista... hoh hoijaa. Saldona siis oikein mukava sekametelisoppa kulttuuria. Sitä korkeinta laatua. Parasta illassa oli kyllä ehkä sittenkin oopperan pihalla sijainnut Mumm-sampanjapiste. Lasi ehtaa kamaa eurolla... Pakkohan sitä oli maistaa. Sehän on kun laittaisi rahaa pankkiin. Elämä oli sen pienen hetken niin glamourillista! Nyt ymmärrän mistä Tuksu puhuu.

Seuraavat viikot meneekin muuten aika varmasti tiukasti kouluhommien parissa, koska haluan lomailla sitten heinäkuussa, kun hiekka tiimalasissa käy silloin jo todella vähiin. Voitte siis odottaa paljon postauksia blogiin ja erittäin paljon Facebookissa maleksimista. Seuraavana ohjelmanumeron tarjoaakin sitten Sisko pesueineen. Samalla tapaan myös perheemme uusimman jäsenen. Lapsesta tulee muuten varmasti tavallista normaalimpi, koska häntä on suojeltu vaikutukseltani kehityksen ensimmäiset kriittiset kuusi kuukautta... Heidän jälkeensä saapuukin sitten vuorostaan Herra Aa, ja sen vierailun tuhoisaa vaikutusta psyykelle korjataankin sitten terapiassa vielä vuosia vaihtariajan päättymisen jälkeen. Alakerran ukrainalaiset ovat kyllä luvanneet ottaa Herran hoteisiinsa muutamaksi päiväksi. Aalla ei liene vastaansanomista? Vai miten on?

Nyt tää lähtis kaupan kautta kotiin katsomaan illan laadukasta saksalaista tv-elokuvaa. Jawohl!

Tschüssi,
LKK