Ich bin eine Berlinerin!

Hallo ystävät!

Kyllä olen hengissä ja täysin vahingoittumaton, vaikka olenkin viimeisen viikon ajan vietellyt hieman hiljaisempaa eloa mitä sähköisiin viestimiin tulee. Kiitos myös runsaista synttärionnitteluista. Niitä juhlittiin pienimuotoisesti syömällä intialaista ruokaa mahtavasti nimetyssä Yogi-Snack -ravintolassa. Arvatkaa kuka sai valita ravintolan... Keskiviikkona olikin sitten mukavan freesi olo kannustaa Suomi mahtavaan 3-3 tasapeliin. Vain Suomi voi johtaa kolme kertaa ja silti päätyä tasatulokseen. Hyvä peli silti, vaikka paikallisen baarimme saksalaiset hieman epätoivollemme hihittelivätkin. Eipä niitä kyllä sitten lopputulos hirveästi enää naurattanutkaan, Suomea kun kuitenkin verrattiin koko pelin ajan Lichtensteiniin. Ei kovin imartelevaa.

Eilen juhlimme ryhmämme erään toisen jäsenen synttäreitä hieman vähemmän hillitysti ja löysimme itsemme tanssimasta punkia kuuden aikaan aamulla vanhaan halliin tehdysta baarista. Ulkona paloi nuotio ja sinne oli raahattu kymmeniä vanhoja sohvia ja nojatuoleja terassiksi. Sisällä oli vahvasti tägättyä harmaata betonia, hyvin varustettuja baaritiskejä ja liian trendikkäitä ihmisiä, itsemme mukaan lukien natürlich! ;)

Kielikurssi alkoi maanantaina ja tavallisella tuurillani opettajaksi osui eläkkeen partaalla roikkuva herrashenkilö, jonka opetusmetodit ovat suoraan kuusikymmentäluvulta. Tekee muuten allekirjoittaneelle aika tiukkaa istua 4,5h päivässä hiljaa ja kuunnella kuinka valkohapsinen setämme lukee ääneen konjuktiivejä, kausuksia, tempuksia... Pian puhun muuten saksaa täydellisellä puolalaisella/ranskalaisella/italialaisella/norjalaisella tai tsekkiaksentilla. Kurssimme osaanottajien kirjo on aikamoinen.

Tiesittekö muuten että saksassa imperfekti on präteritum? Minä en, ja kestikin jonkun aikaa ennen kun tajusin mistä tunnilla puhuttiin. Kielitaito kuitenkin taitaa salakavalasti karttua ja alkujärkytyksen jälkeen aivoni ovat jo sopeutuneet saksankieliseen ympäristöönsä. Hyvin suuri osa puhutusta menee tietysti vielä täysin yli hilseen, mutta en enää joudu englanninsönkötyspaniikkiin kun kahvilan myyjä kysyy otanko cappuccinoni päälle kanelia tai suklaata tai kun täti Alexin metroasemalla kysyy tietä Kaufhoff Galleriaan. Nykyisin pystyn jo toteamaan hämillisesti hymyillen, että josko setä/täti voisi nyt toistaa kysymyksen ottaen huomioon sen, että toinen osapuoli on täysin pindellä oleva ulkkari.

Pindellä olevista ulkkareista tulikin mieleeni, että meikäläinen on nyt sitten ihan oikea Legal Alien. Pitäisikö minun nyt tietää, miltä Stingistä tuntui? Edellinen tahtoo tarkoitta sitä, että olen vihdoin saanut kirjattua itsen Berliinin asukkaaksi. Kaiken hoidin tietysti tyylikkäästi ilman vaadittavia dokumentteja, koska vuokranantajani ovat Meksikossa ja minulla ei ole viralliset mitat täyttävää vuokrasopimusta. Keittiöni pöydällä kun on vain suomeksi kirjoitettu sopimus, jossa on myös perheen vauvan allekirjoitus. Herätti muuten hieman hilpeyttä Bürgeramtin tädissä ;) Kaiken tämän sotkun hoidin kuitenkin tyylikkäästi kotiin ja vielä saksaksi! Go Laura!
Eli lopputuloksena: Ich bin eine Berlinerin! Pitäisikö minun nyt tietää miltä JFK:stä tuntui? Paitsi että se oli äijä.

Virallisilla asioilla onkin tullut juostua. Koululla kaikki pitää hoitaa kahdelle tai kolmelle eri tiskille. Loistavana esimerkkinä on koulumme Mensa eli opiskelijaruokala. Sen ulkopuolella on päivän lista ja linjastojen nimet (ei vahingossakaan numerot) ja siitä sitten valitaan mitä syödään. Tähän asti kaikki menee hyvin, mutta sisällä helvetti repeää. Käytännössä "linjastot" saksalaisittain tarkoittavat kasaa epämääräisesti siroteltuja ja vielä epämääräisemmin merkittyjä pisteitä, joilta jokaiselta saa jotain. Käytännössä asia hoituu niin, että menen aina johonkin jonoon ja katson mitä saan. Yleensä se on jotain paneroitua ihmeellisellä kastikkeella. Lisukkeet valitaan tietysti erikseen ja juomille, leiville ja salaateille on toki aivan omat pisteensä eri nurkissa ruokalaa. Ei ole helppoa, ei! Asuntoesittelyitäkin on saanut jo ihan kiitettävästi jahdata. Kävin muuten äsken katsomassa ihanaa kämpää täällä samalla alueella, mutta tietysti noin satatuhatta muutakin haluaa muuttaa juuri siihen aivan selvästi minulle kuuluvaan asuntoon. Noh, pidetään peukut pystyssä!

Olen muuten ottanut aivan hävyttömästi kuvia. Luulen, että Ernonkin kuvaushimo uhkaa pian jäädä kakkoseksi. Että kiitos kovasti isille ja äipälle kamerasta. Olemme erottamattomat! Kuvia ilmestyy tänne ja nassuun, heti kun saan aikaiseksi siirrettyä muutamia kuvia muistitikulle, koska netteily täytyy ainakin toistaiseksi hoitaa vielä koululla tai nettikahvilassa.

Tulipas sekava megapostaus. Eiköhän tämä ala riittää. Huomenna matkaamme pohjoiseen rannikolle kielikurssipossen kanssa, mutta siitä lisää sitten myöhemmin.

Tschüsssss...

PS: Saksalainen näppis on hanurista. Y, Z, Q ja ' on ihan väärissä paikoissa vaikka kirjaston nörttipojat mitä väittäisivät. Kansainvälinen näppisverio in my ass. Missä kansainvälisessä näppiksessä on Ä, Ö, Ü ja sokerina pohjalla ß? Häh, kysynpä vaan.