Tilinpäätös.

Rakkaat. Vaikka olen luonnolleni ominaisesti vaan kitissyt tässäkin blogissa, niin nyt aion tehdä poikkeuksen. Sen sijaan, että surisin sitä mitä kaikkea on jäänyt tekemättä, niin aion tarkastella kulunutta vuottani sen kautta mitä olen ehtinyt tekemään. Lasini on kerrankin puoliksi täynnä. Lisäksi katson että on hyvä jättää jotain Berliinistä myös seuraavaan kertaan suoritettavaksi, sillä kaupunkiin palaan varmasti. Kuten ystäväni neiti Ee totesi: ”Berliini on maailman mahtavin kaupunki”. Helsinki on aina ykkössijalla, mutta varoituksen sanana Itämeren helmelleni, että Saksan muotopuoli arvokivi(väärennös) kirii kovasti rinnalle. Että jos hieman sitä hintatasoa laskisi ja ihmisten valvontaa vähentäisi…

Tämä postaus toimii a) tiivistyksenä vuodesta tai b) oikotienä onneen niille, jotka eivät ole jaksaneet juttujani vuoden aikana lukea. Tähän mennessä on tapahtunut seuraavaa…

Olen saanut uusia tuttavia ja ystäviä eri puolilta maailmaa. Tunnen nykyisin ihmisiä Ruotsista, Norjasta, Ranskasta, Tanskasta, Belgiasta, Hollannista, Luxemburgista, Ranskasta, Espanjasta, Englannista, Irlannista, puolasta, Kreikasta, Italiasta, Sloveniasta, Tsekeistä, Venäjältä, Virosta, Jenkeistä, Japanista, Etelä-Koreasta (eräs ystäväni tapasi tyyppejä Pohjois-Koreasta!), Australiasta, Kiinasta, Israelista, Kirgistanista, Sveitsistä, Itävallasta. Olen jopa tavannut pari saksalaista. Olen ottanut tavakseni hankkia ystäviä. Olen reissannut ympäri Saksaa ja käynyt kahdeksassa eri kaupungissa ja kuullut kahdeksaa eri versiota saksankielestä. Olen yrittänyt ymmärtää näitä kahdeksaa eri versiota. Joskus paremmalla menestyksellä, joskus heikommalla.

Olen uinut kolmessa eri järvessä ja yrittänyt kiinnostuneesti kurkistella FKK-puolelle. Mitäköhän nähtävää silleäkään kyllä olisi. Olen nähnyt tusinoittain alastomia miehiä bussin ikkunasta Siegesseulin ympärillä ja hämmentynyt. Olen katsonut saksalaista televisiota ja myös hämmentynyt siitä. Olen katsonut saksalaista tositeeveetä ja hämmentynyt vielä enemmän. Bauer sucht Frau anyone? Olen katsonut liikaa MTV:n laatuohjelmia ja tuhonnut liikaa aivosoluja.

Olen käynyt Robynin, Morrisseyn ja Depeche Moden keikalla omasta tahdostani. Tämän lisäksi olen nähnyt erinäisiä pienempiä keikkoja puolivahingossa. Ismo Alanko, Cats of Fire ja Damned Seagulls nyt vain muutaman mainitakseni. Olen myös ollut Finntrollin keikalla. Älkää kysykö miksi. Olen kuunnellut ruotsalaista elektroa ja saksalaista räppiä. Olen löytänyt uusia saksalaisia bändejä ja nauranut itseni kuoliaaksi verratessani Bushidon syvällistä sanomaa Janos Valmusen vastaavaan. Olen oppinut ymmärtämään mitä radiossa puhutaan. Olen käynyt elokuvafestareilla ja useissa eri ulkoilmaelokuvateattereissa. Olen nähnyt viisi eri oopperaa ja yhden tanssiesityksen. Olen käynyt taidenäyttelyn avajaisissa ja kymmenissä eri museoissa. Olen ottanut tavakseni harrastaa kulttuuria.

Olen ollut katsomassa kahta paraatia ja osallistunut itse yhteen mielenosoitukseen. Osallistunut koulutuslakkoon ja kertonut mielipiteeni Granowetterin vekostointiteoriasta megafoniin Friedrichstraßen aseman ulkopuolella. Olen pitänyt esitelmän nurmikolla istuen ja boikotoinut koululuokkia. Olen pitänyt esitelmän taulusta taidemuseossa koko ryhmälle. Olen taistellut kahta opettajaa vastaan ja tämän lisäksi joutunut yhden silmätikuksi. Olen ollut kuuntelemassa Joschka Fisherin keskustelutilaisuutta ja skipannut Martti Ahtisaaren vastaavan saksantuntien takia. Tämä jos mikä osoittaa sitoutumiseni kielen oppimiseen. Olen suorittanut 58 opintopistettä. Aika paljon enemmän kuin keskiverto Erasmus-opiskelija.

Olen syönyt vietnamilaista, kiinalaista, japanilaista, ranskalaista, italialaista, amerikkalaista, ”meksikolaista”, puolalaista, venäläistä, norjalaista, syyrialaista, libanonilaista, karibialaista, turkkilaista, ruotsalaista, kreikkalaista ja thai-ruokaa. Olen maistanut myös saksalaisia erikoisuuksia, kuten bratwurstia (joka sivumennen sanoen on Saksassa mitä tahansa paistettavaa makkaraa…) ja döneriä. Olen havainnut Lahmacumin dönaa huomattavasti paremmaksi. Olen syönyt makkaraa kunnolla ensi kerran viiteentoista vuoteen, mutta päätin kuitenkin tietoisesti olla kokeilematta Currywurstia. Makkaran lisäksi olen napsinut luvattoman määrän kakkua. Olen syönyt kiloittain Haribon nallekarkkeja erotellen sipulinallet muiden syötäviksi. Olen tilannut elokuvateatterissa jäätelösedältä jädekonvehteja. Olen juonut kaljaa metrossa, bussissa, S-Bahnissa, sporassa, leffassa ja kadulla. Olen addiktoitunut Apfelschorleen, seljanmarja-Bionadeen ja Berliner Kindlin punaiseen versioon. Flammkuchen uppoaa siinä missä pitsakin ja LeCroBackin Käse Finlandaise on aloittanut monet aamuni onnellisesti. Olen syönyt Mensan ”herkkuja” ja yllättynyt joka kerta. Joskus myös positiivisesti.

Olen ollut Mojito-bileissä ja juhlissa, jossa lisäkseni oli vain japanilaisia ja tyyppi Guadalupelta, espanjalaisissa grillijuhlissa ja suomalaisten itsenäisyyspäiväkarkeloissa. Olen tehnyt simaa vappupiknikkiä varten ja juhlinut juhannusta juomalaulujen säestyksellä. Olen yrittänyt ehtiä bileisiin, jotka järjestettiin junassa. Olen ollut naamiaisissa dirndliin pukeutuneena ja mennyt sieltä baariin tavatakseni seitsemänkymppisen kanssajuhlijan. Minut on käännytetty kolme kertaa klubin ovelta. Olen käynyt Saksan sedulassa. Olen käynyt varmasti sadassa eri baarissa/kahvilassa/ravintolassa. Olen mennyt tuntemattomien ihmisten kotibileisiin ja kymmeniin tuttujen pitämiin bileisiin. Olen ollut etkoilla ja jatkoilla. Olen eräänkin kerran poistunut bileistä poliisin saavuttua paikalle. Olen kerran saapunut bileisiin samalla ovenavauksella poliisin kanssa. Olen tämän lisäksi ollut kaksi kertaa kahnauksissa poliisin kanssa ja jäänyt kerran kiinni tarkastajalle metrossa saaden torut. Olen tilannut sanomalehden kerran ja perunut sen neljästi. Olen ilmoittautunut viallisesti kaupungin asukkaaksi ja perunut lopulta senkin. Olen aloittanut toivottoman yrityksen listata vuoden tapahtumat yhdessä blogipostauksessa ja olen jättänyt sen monilta osin vajaaksi lukijoita säästääkseni. Olen aloittanut monta asiaa, päättänyt niistä joitain ja jättänyt monta kesken.

Olen vihannut saksaa ja pitänyt saksasta. Olen vihannut Saksaa ja pitänyt Saksasta. Olen vihannut berliiniläisiä ja pitänyt heistä. Olen elänyt vuoden sissisotaa Berliinin byrokratiaa vastaan. Olen käynyt hyviä ja kiinnostavia keskusteluja saksaksi (jopa natiivien kanssa) ja minua on julkisesti nöyryytetty kielitaitoni takia. Olen oppinut kiroilemaan saksaksi ja vastaamaan spontaanisti kadulla heitettyyn herjaukseen. Ainakin suomeksi. Olen turhautunut ja kokenut pieniä erävoittoja. Olen elänyt ihmisten kaupungissa (jossa on ihmisten baareja!).

Poden varmasti seuraavat viikot normaalia Erasmus-krapulaa, mutta onneksi voin sentään kärsiä maailmantuskaani Istanbulin sykkeessä ja Turkin rannikon vilvoittavissa tuulissa. Eipähän teidän muiden tarvitse olla sitten sitä todistamassa. Luulenpa vielä lisäksi, että osa Turkista muistuttaa hyvinkin paljon Neukölniä tai Kreuzbergia. Vähän kuin menisi lomalle Saksan siirtomaahan (tai oikeastaan Berliinihän on Turkin siirtomaa), joten tämä toiminee pehmeänä laskuna arkeen….

Kiitos lukijoilleni. Viimeisen kerran: Lieben Gruß,

Raikulipoikanne LKK