Back to Business.

Ystävät joulu tuli ja meni ja venytettyäni nyt viikon vatsaani mamman soppakattiloiden ääressä on aika palata laihemman leivän kylkeen: Erasmus-opiskelijan arkeen, jossa ruokavalio koostuu lähinnä nuudeleista ja halvasta bissestä. Olin ilmeisesti ollut tänä(kin) vuonna äärettömän kiltti, sillä sain aivan uskomattoman määrän hyviä lahjuksia. Kiitos vaan kaikille ;) Kyllä nyt kelpaa tepastella asuntoni jääkylmillä lattioilla uusissa tohveleissa, uusista kaiuttimista musiikkia huudattaen. Saatuani vihdoin myös Berliinin kartan kätevässä koossa, olen vastaisuudessa ehkä hieman paremmin perillä siitä, esim. missä kaupunginosassa olen. Ehkä.

Lentoni lähtee siis parin tunnin kuluttua ja tässä istun koneen ääressä yöpuvussa erittäin kivoja voivattunytmäkyllämyöhästynkoneesta-unien täyttämän yön vietettyäni. Pitäisi ehkä hiljalleen alkaa pakkailemaan... Onneksi kotonaa odottaa siisti asunto (kyllä siivosin ennen lähtöäni) ja illalla berliiniläisiä hemmotellaan Batman Begins -elokuvan TV-ensi-illalla. Saatanpa hakea myös lähithaikusta sapuskaa vaihteluksi jouluruoille. Eipä siis muuta, kuin kunnon koti-ilta ensimmäiseen vierailijaani valmistautuessa. Ystäväni neiti Cee sulkeutuu seitsemän vuoden tauon jälkeen suosiooni ja viettää Silvester-bileensä kanssamme Berliinin humussa. Nyt kun vielä keksisi jotain tekemistä...

LKK

Terveiset Tegeliltä!

Ystävät maailmassa on monta pahaa paikkaa, mutta myös onneksi monta hyvää sellaista. Istun juuri Tegelin lähtöaulassa (aivan liian aikaisin kuten aina) ja päätin aikani kuluksi pelata hieman Spindel-pasianssia. On muuten koukuttava peli. Yht'äkkiä ruutuun ilmestyy ilmoitus maksuttomasta langattomasta verkosta. Tegel ick liebe dir!

Tässä siis naputtelen blogipostausta vihdoin omalta koneeltani Biothermin uudelta hajuvedeltä tuoksuen. On tämä maailmannaisena olo aikamoista ;) Koska minulla on vihdoin oma kone, niin minulla on myöskin silloin omat kuvatiedostot. Tässä siis muutamia sattumanvaraisesti valittuja otoksia kuluneiden kuukausien varrelta. Olkaapa hyvä:

Brandenburgin Torin yksityiskohta.


Joulutorttuni onnistui hyvin.


Die Gefundenen Fressenin keikalta.


Kuuluisaa Berliner Weißia. Makuna tällä kertaa vadelma.


Välillä tuntuu siltä, kun asuisi Venäjällä. Huomaa pikku lippu.


Humboldtin mielenosoituksen jälkipyykkiä.

Joulun odotusta kaikille. Minä ahtaudun nyt Air Berliinoksen sillipurkkiin ja suuntaan nokkani kohti Helsingin valkoisia lakeuksia.

LKK

Hörst du wie das Ghetto klingt klingt?!?

Rakkaat ystävät. Luulin löytäneeni saksalaisuuden ytimen Scootteria kuunnellessani. Luulin paljastaneeni berliiniläisen sielun salat kun luukutin David Hasselhoffia täysillä sunnuntaina krapulassa. Olin väärässä, oi niin väärässä. Monikulttuurisen ja värikkään kaupungin ja samalla modernin saksalaisuuden tiivistää parhaiten Tempelhofin semighetosta ponnistava Saksan kruunaamaton rap-kuningas ja vankilan todellisuuden nähnyt ex-diileri Bushido.

http://de.wikipedia.org/wiki/Bushido_(Rapper)

Sanoituksissa välittyy gheton karheus ja loisto niin ymmärrettävästi, että jopa kaltaiseni luterilaisessa puritaanisuudessa kasvanut kansankodon lellitty lapsi ymmärtää elämän kierron Kottbusser Torin huumepiireissä. Jos ette usko, niin tässä ovat todisteet Bushidon uskomattomasta kyvystä tiivistää puoliksi tunisialaisen berliiniläispojan kasvutarina muutamaan albumiin. Seuraavassa suosikkilainaukseni sanoituksista vapaine suomennoksineen. Niin syvällistä, niin kaunista, niin.... niin Bushidoa.

"Und es geht ching ching - sag mir hörst du wie das ghetto klingt klingt - was ich mache bleibt ein ghetto- ding ding"
-> Näin se menee ching ching - sano mulle kuuletko miltä ghetto kuulostaa - se mitä mä teen pysyyy ghetto juttuna (Juuri näin, todella valaisevaa)

"Los Frau Merkel, ich mach jetzt den Neuanfang stell mich auf zum ghettopräsident"
-> Frau Merkel pois, teen uuden alun, teen itsestäni ghettopresidentin (Kaikki 12v fanit varmaan äänestää)

"Sag mir endlich wann kommt Ali aus'm Knast"
-> Sano mulle vihdoin, koska Ali pääsee linnasta (Ali?!?)

"Mama bitte es tut mir so leid- Mama bitte es ist Blut wenn Du weinst"
-> Ei jumalauta, ei pysty edes liikutukselta kääntämään. Mitä tähän voi sanoa, niin herkkää että itseäkin ihan itkettää...

"Ich wollte immer nur, immer wieder Scheisse bauen - Nicht zur Schule gehen, immer wieder Scheisse bauen"
-> Halusin aina vaan järjestää itseni paskaan tilanteeseen - En käydä koulussa, vaan rakentaa paskoja tilanteita" (Lapset älkää tehkö niin kuin Bushido-setä teki)

Ja lopuksi henkilökohtainen suosikkini. Bushido ottaa kantaa maailmaan tapahtumiin herkässä viisussaan "11. September":

"Wenn ich will seit ihr alle Tod ich bin ein Taliban - Ihr Missgeburten habt nur Kugeln aus Marzipan"
-> Kun minä haluan olette kaikki kuolleita, olen Taliban - Teillä sekasikiöillä on vain marsipaanikuulia (Siis marsipaanikuulia?!?)

Lopuksi suosittelen vain kuuntelemaan tämän kuningasajattelijan tuotantoa avoimin mielin. Tätä on ystävät 2000-luvun saksalaisuus. Suosittelen aloittamaan tuotannon kuuntelun juuri ilmestyneestä sinkusta "Für immer Jung". Se on yhdessä Tsekkien tähtilaulaja Karel Gottin (sama tyyppi lauloi muuten Maija Mehiläisen tunnarin saksaksi) kanssa väsätty versio vanhasta kunnon Alphaville-hitistä "Forever Young". Kuinka moni muuten tiesi, että sekin oli saksalainen bändi.

http://www.youtube.com/watch?v=-jPHPdV3MI4

Näillä eväin kelpaa odotella joulua. Nauttikaa!



LKK

Kiiltää jo jää...

Nopea postaus ennen torstai-illan puuduttavaa migraatio-kurssia. Opetus illalla kuuden jälkeen pitäisi kyllä kieltää lailla. Ei silloin jaksa enää keskittyä yhtään mihinkään. Varsinkaan torstaina, joka on universaalisti tunnustettu toiseksi paskimmaksi päiväksi viikossa, siis heti sunnuntain jälkeen. Torstai on melkein perjantai, mutta ei sitten ihan kuitenkaan. Kärvistelyä sanon minä!

Juu, mutta siis otsikkoon viitaten tällä viikolla on tapahtunut seuraavaa: Allekirjoittanut kävi jäällä ensimmäistä kertaa vuoteen tai pariin. Bebelplatzille on rakennettu pikkuruinen Eisbahn ja olihan sitä käytävä hieman Erasmus-voimin testailemassa. Luistimet olivat upeimmat, jotka olen koskaan jalkaani vetäissyt. Yllättävän hyvin sitä kuitenkin pääsi vielä eteenpäin, jopa niiden sinisten muovihirviöiden siivittämin jaloin. Kaunista meno ei varmastikaan ollut, mutta italialaisten ja ranskalaisten tovereitteni seassa en kuitenkaan luultavasti ollut aivan häpeäksi suomalaisten luistelutaidoille. Rataa hetken kierreltyämme päädyimme viereiseen telttaan nauttimaan baijerilaisten setien tarjoilemaa hehkuviiniä. Siinä yhdessä istuskellessamme totesimme talviurheilun olevan oikeastaan aika hauskaa. Jopa Suomessa liikuntatunneilla luistelusta trauman saanut Neiti Pee, myönsi jäällä liitelyn olevan sittenkin ihan hauskaa.

Suunnitelmana ensi vuoden varalle on luistelukoulu Erasmus-opiskelijoille. Pitänee ottaa omat skrinnarit Suomesta mukaan joululomalla...

Joulun odotusta toivotellen,
LKK

Huvittelua alle femmalla.

Kävipä ilmi, että Berliinissä voi pitää hauskaa halvalla. Lähes ilmaiseksi. Nyt en edes viittaa siihen, että paria euroa vilauttamalla saa eteensä kylmää hohkaavan tuopillisen kuningasten nektaria, vaan siihen kuinka hullun halpoja kaikki kulttuuririennot ovat, jos hieman kikkailee. Ja sehän me osataan...

Annan esimerkkeinä kaksi tapausta, joita voitte sitten itsekin käyttää hyväksenne kun tulette tänne maksanrippeitänne tuhoamaan.

1) Museot:
Kaikki kaupungin omistuksessa olevat museot (joita on muuten muutama) ovat tortaisin ilmaisia; osa kahdestatoista kuuteen ja osa vastaavasti kuudesta kymmeneen. Tostaisin museoissa on myös ilmaispäivän takia pidennetyt aukioloajat, että kaikki varmasti ehtivät kulttuuriaarteista nauttimaan. Kaikissa museoissa, siis myös yksityisissä, on lisäksi muina päivinä reippaat opiskelija-alennukset, joten huvin hinnaksi kertyy pahimmillaan neljä-viisi euroa. Parasta kuitenkin on se, että opiskelijatodistukseksi kelpaavat niin kansainväliset ISIC:it kuin ihan kotomaiset, suomeksi opiskelijastatusta julistavat kortit. Oikeastaan varmaan riittää se, että näyttää alle viisikymppiseltä, koska museon kassan tätejä ja setiä ei taida kauheasti kiinnostaa.

Toinen vinkkini räjäyttää takuulla kaikkien pikkuporvareiden sielut... Huveja rahvaalle!

2) Ooppera, baletti, konsertit ja teatterit:
Berliinissä on kolme oopperaa, pari balettia, muutama kova klassinen orkesteri ja lukemattomia teattereita. Kaikkiin näihin saa etukäteen ostettua suhteellisen kovahintaisia (ok, ehkä ei Suomen hintoihin verrattuna) lippuja, että voi sitten hyvällä omalla tunnolla vetää sen iltapuvun päälle ja esittää koko illan hienoa ihmistä. Toinen vaihtoehto on kuitenkin huomattavasti kukkaroystävällisempi ja tarjoaa oikein kilpailukykyisen illanviettovaihtoehdon esimerkiksi paskaan Hollywood-leffaan verrattuna. Tuntia tai puolta ennen näytöksen alkua myydään halvempia paikkoja opiskelijoille tai erityisen Classic Cardin omistajille. Kortti maksaa 15 euroa ja on voimassa vuoden. Sillä saa sitten aina tuntia ennen h-hetkeä ostettua kaikkia jäljellä olevia paikkoja kympillä. Opiskelijapaikat myydään puoli tuntia ennen esiripun aukeamista ja hinta on samaiset kymmenen euroa. Varsinkin arki-iltaisin tikettejä saattaa saada todella hyvillekin paikoille.

Todelliselle sniiduilijalle tarjoaa unelmaratkaisun kuitenkin Staatsoper Unter den Lindenillä. Niin sanottuja kuuntelupaikkoja myydään kahdeksalla eurolla, mutta opiskelijoille hinta on vaivaiset neljä (4) euroa. Paikat ovat luonnollisesti kehnohkoja ja kolmannen parven reunassa, mutta hieman kikkailemalla lavasta näkee helposti 80-90%. Ja ääntähän sinne on menty kuuntelemaan. Cosi fan Tutten näin perjantina nähtyäni, voin suositella tätä rahvaan ratkaisua lämpimästi. Kyllä esityksestä nauttii kaksin verroin kuin tietää säästäneensä kymppejä. Maistuu se väliajan viinikin näin makoisammalle.

Huomaatte varmaan, että rahat alkaa olla sankarimatkaajalla lopussa. Onneksi on veronpalautukset ;)

Lieben Gruß,
LKK

Einz, Zwei Polizei!

Hallo Freunde!

Seikkailut virkavallan valvovien silmien alla jatkuvat. Osa teistä jo lienee kuullutkin tarinan siitä, kuinka olen takuulla koko Berliinin ainoa ihminen, joka on melkein saanut sakot punaisia päin kävelemisestä. Toistettakoon se vielä uudestaan, koska viime viikonloppuna sain lisää syitä inhota hieman lisää näitä kaduilla maleksivia viiksekkäitä ja aivan liian vähän komeita vihreitä miehiä. Tiedän mitä ajattelette: Kyllä! Poliisit pukeutuu täällä vihreään. Pervoa! Ainoastaan kovat jätkät (mellakkapoliisi) pukeutuu mustaan. Uu, kyllä pelottaa!

Joka tapauksessa... Kotini nurkalla on autotie (kato perkele!) ja siinä suojatiellä liikennevalot. Valoilla on hurmaava taipumus palaa punaisena sekä autoille että jalankulkijoille yhtäaikaa. Tämä "varmistusaika" (ettei pikku Jürgen-Günther vaan nyt juokse sen bemarin alle) on sellaisen minuutin mittainen, joten kaikki, siis KAIKKI normaalit ihmiset ylittävät katua jo ennen kuin se pikkuinen Ampelman muuttuu vihreäksi. Näin myös minä. Olisi vaan pitänyt vilkaista taakseni, sillä sielä vaani myös yksi vihreä mies. Viekas ketku sanon minä! Poliisi odotti kunnes valo oli oikeasti vihreä (juntti!) ja juoksi perääni. En tietenkään osannut sanaakaan saksaa. Keskustelu kulki seuraavasti:

Poliisi: Henkilöllisyystodistus kiitos!
Minä: Kun ei nyt ole mukana, ja millä oikeudella ja minkä takia.
P: Kävelitte päin punaisia.
M: Anteeksi vain herra Poliisi, mutta kyllä se oli vihreä (Ok tiesin kyllä ettei ollut, mutta milläs se sen todistaa?)
P: Ei ollut. Kirkkaanpunainen oli! Tästä saa sakot, eikä ole niin halpaa kun luulette!
M: Eipä ole nyt mitään syytä huutaa tai puhua noin epäkohteliaalla sävyllä. Kuulossani ei ole mitään vikaa eikä ymmärryksessäni. Ja valo oli vihreä.
P: (Huomattavasti kohteliaammalla sävylllä) Ei ollut, mutta tällä kertaa selviätte varoituksella. Älkää tehkö sitä enää! Toivotan oikein hyvää päivänjatkoa Teille.
M: Sitä samaa kiitos!

Poliisille propsit siitä, että keskustelu käytiin englanniksi. Pääsinpähän jo siinä vähän tasoihin! No niin mutta sitten viime viikonlopusta. Perjantaina oli siis berliiniläisen bilekulttuurin erikoisin esiintymä: S-Bahn -bileet. Tarkoittaa sitä, että joukko ihmisiä valtaa kaupunkia kiertävästä lähijunasta muutaman vaunun, laittaa musiikin soimaan, korkkaa bisset ja bileet ovat valmiit. Berliinissä tämä ei ole laitonta, sillä musiikkia saa kuunnella ja alkoholiakin juoda kulkuvälineissä. Poliiseilla on vain ikävä tapa lopettaa bileet melko lyhyeen "liian kovan melun takia". Kateellisia ovat! Perjantaina bileet lopetettiin harvinaisen lyhyeen vain puolen tunnin kuluttua, koska massaa oli siinä 300-400 henkeä. Harmiksemme emme ehtineet paikalle ajoissa ja missasimme bileet totaalisesti. Onneksi näitä tulee ja menee.

Epäonnisten junapartyjen jälkeen suuntasimme Charlottenburgiin jättimäisiin WG-bileisiin, joihin oli vain muutamaa minuuttia ennen meitä "kutsuttu" myös virkavalta. Asunnossa oli siinä sata tyyppiä ja meteli kieltämättä aikamoinen. Mysteeriksi jää se kuka oli poliisit paikalle kutsunut, sillä koko talo oli bileissä mukana. Joku katkera sielu kadulta tietysti. Yläkertaan oli pieneen huoneeseen piiloutunut ihmisiä, jotta juhlat olisivat voineet jatkua poliisisetien ja -tätien lähdettyä. Pieleen meni, kun kaikki huoneet tarkastettiin. Hieman naureskellen ja päätään puistellen vanhuspoliisit meidät asunnosta ulos ohjasivat. Jäivätpähän tupakallekin siihen meille nauramaan. Tuskinpa olisivat meillä kotona yhtä rennosti tehtäväänsä suhtautuneet, tosin Berliinissä on varmaan aika muutamat jättipirskeet viikossa hajotettavana melun takia ;)

Näin tämä katkera postaus on kirjoitettu vain osoituksena siitä kuinka virkavalta säännönmukaisesti häiritsee opiskelijoiden (ja muidenkin) bile-elämää. Lähes kaikkiin bileisiin kuulemma vihertäjät jossain vaiheessa tekevät vierailukäynnin. Tänä tarinan samaisena perjantai-iltana näkemääni prosujen katutappeluun eivät kuitenkaan puuttuneet ja Kottbusserilla saa diilata vaikka mummoaan ilman että virkavalta kohauttaa edes kulmiaan. Onko tämä oikeusvaltio!?! Ei, tämä on Berliini.

LKK

Helmi!

Pikainen postaus osoittaakseni, että olen hengissä viikonlopun jännittävän Länsi-ekskursion jälkeen. On se KaDeWe vaan aikamoinen paikka. Aikamoinen! Ruokaosastolla pystyin suunnistamaan kaikissa käymissäni maissa kaljapullojen perusteella. Surullista, tai sitten ei. "Haa, Mythosta! Sitä join Kreikassa. Ihanaa Baltikaa, se oli se villi ainejärjestöreissu. Nam, Windhoekia! Sitä nautiskeltiin Etelä-Afrikassa." Löytyipä hyllyjen uumenista jopa viimekeväiseltä Etelä-Amerikan -turneeltakin jälkiä. Länsi-Berliinin helmi tarjoilee asiakaskunnalleen myös Kuubalaista Cristallia. Kyllä ihmisten lännessä kelpaa. Toista se on meillä idässä, kun pitää tyytyä pelkkään Berliineriin ja pahimmassa tapauksessa sen vaaleampaan serkkuun Berliner Weißiin (makusiirapilla tai ilman. Molempi pahempi). Hyh!

Olutkulttuurin selvä harrastuneisuuteni tulikin tuossa jo ilmi, mutta olen jälleen kunnostautunut myös muun korkeakulttuurin aloilla. Sunnuntaina kävin ihastelemassa maalia kankailla Alte Nationalgalleriessa ja tänään tutustuin Suomi-instituutin kirjaston valikoimaan. Se se vasta todellinen helmi onkin! Koti-ikävästä ei ole vielä ainkaan kyse, vaan himo saada suomenkielistä luettavaa kasvoi ylivoimaiseksi. Instituutilla on ilmainen kirkjasto, josta saa kuka tahansa käydä lainaamassa suomenkielistä ja Suomesta kertovaa kirjallisuutta. Omaan säkkiini päätyi kirja Pirjo Hassiselta ja lisäksi kokoelma pieniä anekdootteja rakkaasta, rakkaasta Helsingistäni. Olen tähän asti lukenut romsuja enimmäkseen englanniksi, mutta huomaan sen sotkevan saksaani entisestään (tosin olen jo huomannut saksan turmelevan vaikutuksen englantiini. Eräänä päivänä totesin englanniksi. You have right! vrt. saksan Du hast recht! Surullista) . Saksalaiset kaunokirjallisuuden helmet taasen ovat vielä hieman liian vaikeaselkoisia ja ajatustyötä vaativia. Lisäksi kun olen ensin lukenut 30-40 sivua tieteellista dadaa saksaksi, kaipaavat aivoni jotain kaunista ja helppotajuista; toisin sanoen Suomen kieltä mustana valkoisella. Tänään on kyllä parasta jättää lukeminen vielä väliin, koska huomenna on jälleen pieni koe tästä rakkauden kielestä. Nämä rakastavat pieniä testejä ja kokeita. Minä en.

Jauhan loppuviikosta taas lisää skeidaa jos jaksan. Elämä Berliinissä on löytänyt uomansa ja tuntuu siltä, että jännittävää kerrottavaa ei enää helposti löydy. Tämä on tietysti harhaa, sillä koko ajan täällä on jotain menossa. Se ei vaan enää tunnu niin eksoottiselta. Luulen, että kuherruskuukauteni on ohi ja avioliiton arki on alkanut. Mukavaahan tämäkin tuntuu tosin olevan. Nyt kun vielä pientä sutinaa liiton ulkopuolella... "Ja laita tuoppiin sitä punkkua!"

Lieben Gruß,
LKK