Soittakaa Paranoid! Jos löydätte nuotit.

Hei ystävät ja pahoitteluni hiljaiselosta. Olen ollut tuhansien yhteyksien maassa Suomessa, mutta en saanut itseäni kirjoittamaan edes yhtä vaivaista blogipostausta. Ainejärjestön vuosia värkätyt bileet olivat tosiaan lauanataina ja eihän niitä nyt voinut jättää väliin. Kallis paukku siitä tuli, mutta lämpimät kiitokset sponsoreilleni. Bileet olivat mahtavat ja oli enemmän kuin huippua nähdä kavereita tämän valtaisan pitkän eron (öhöm 2kk...) jälkeen.

Viikonlopun kohokohtiin täytyy lukeutua tietysti myös ihkauuden Bondin fiilistely. Kyllä se Daniel vaan on HEIß! Tunnustan myös tankanneeni aika tehokkaasti suomalaista maitoa, kahvia ja mamman lihapullia. Tuliaisiksi tuoduista suklaalevyistäkin on jäljellä enää yksi... Jakakoot ulkkarit sen toisen! Takaisin tänne Berliiniin saavuin siis maananatai-iltana ja juoksi tietysti lähestulkoon suoraan kentältä Simon-Dach-Straßelle ja Dachkammeriin kavereita tapaamaan. Pikkuisessa yhteisössämme oli ollut suurta draamaa viikonloppuna ja halusin toki heti kuulla kaiken likaisimpiakin yksityiskohtia unohtamatta.

Tiistaina Neiti Pee houkutteli mukaansa konserttiin länteen (kyllä olen käynyt myös siellä). Berliinin taidekorkeakoulun orkesteri soitti yhdessä Berliinin sinfoniaorkesterin kanssa parin tunnin ilmaiskonsertin koulun tiloissa. Tilaisuuden keski-ikä lähenteli seitsemääkymmentä, joten tunsin olevani kuin kala vedessä, varsinkin kun saavuin paikalle kiireessä, shorle kädessä ja suu täynnä BK:n Whopperia. Konsertti oli kuitenkin erinomainen eikä sisältänyt liian vaikeaselkoisia kappaleita sivistymättömälle maulleni. Neiti Pee oli kuullut konsertista taannoisissa yrttikauppabileissä unkarilaiselta Erasmus-opiskelijalta, joka opiskelee tämän vuoden kyseisessä taidekorkeakoulussa. Hämmästyksemme olikin melkoinen, kun samainen pikkumies marssi konsertin aluksi kapelimestarin paikalle johtamaan konsertin ensimmäisen osan. Oli sitten unohtanut mainita oman roolinsa tuotannossa. Eipä siinä mitään, hyvinhän tuo meni, vaikka hieman erilaisissa tunnelmissa tällä kertaa hänet näimmekin ;) Konsertin lopuksi saimme kuulla vielä encorenkin. Ei kylläkään Sabbathia...

Loppuviikko on mennyt/menee artikkelien lukemisessa ja ennen kaikkea niiden etsimisessä. Eilen käytin 2,5 tuntia etsiessäni yliopiston kirjastoista (saksalainen kirjastointijärjestelmä on aivan hanurista) yhtä vaivaista opusta. Omassa kirjastossamme se oli paikalla, mutta koska saksalaisissa kirjastoissa jokaista teosta on maksimissaan se yksi ainokainen kappale, niin sitäpä ei paikaltaan löytynyt. Täällä kirjoja saa lainata korkeintaan yhdeksi yöksi ja tämä johtaa siihen, että kirjastossa on epämääräinen hyllyllinen kirjoja, joita opiskelijat varaavat omaan käyttöönsä. Kirjat ovat hyllyssä aivan sekaisin ja jokaisen välissä on Frau sen tai Herr tämän kirjoittama lappunen "Tarvitsen tätä ensi viikon loppuun. Ei saa ottaa". Lopputuloksena kukaan ei löydä kirjastoista mitään ja vaikka onnella löytäisikin niin se on takuulla "varattu" jollekin toiselle.

Noh, lopulta löysin oman kirjani juristien talosta, jossa luonnollisesti sijaitsee myös kasvatustieteellisen kirjasto. Oikeustieteellinen tiedekunta sijaitsee myös luonnollisesti täysin eri puolella kampusta. Luonnollisesti. Ongelmana oli vain aluksi sisäänkäynnin löytäminen ja tämän jälkeen kyseisen teoksen kopioiminen sivu sivulta. Kopioida voi ainoastaan kyseisen tiedekunnan kopiokortilla, jonka saa ostettua ainoastaan automaatista, joita on ainoastaan yksi kappale koko talossa. Teknologian kehityksen kukkasena automaatti hyväksyy ainoastaan tasan viiden euron maksun ja ainoastaan vain yhden tai kahden euron kolikoina. Joustavaa. Tässä vaiheessa meinasi raivo puskea pintaan, varsinkin kun olin ensi joutunut jättämään käsilaukkuni (20x30 cm) lukolliseen kaappiin ja lainaamaan kirjan ulos kirjastosta tunnin kestävällä lainalla, koska kopiokone sijaitsee kirjaston viereisessä huoneessa eikä samoissa tiloissa. Lainaa varten jouduin luonnollisesti täyttämään lapun nimineen, opiskelijanumeroineen ja luonnollisesti myös kirjan koodilla varustettuna. LUONNOLLISESTI!

Minulla on aika ikävä omaa opiskelijakirjastoamme ja samalla myös omaa opiskelujärjestelmäämme. Täällä opiskelijat lukevat todella harvoin kokonaisia teoksia, vaan lähes kaikki opetusmateriaali on koostettu artikkeleista. Suurin osa opettajista kerää täällä kurssin materiaalin pinoon, jonka saa sitten läheisestä kopiokaupasta lunastaa itselleen 10-30 euron hintaan. Toiset tekevät kansion valmiiksi kirjastoon, missä sen voi itselleen sitten kopioida edulliseen hintaan 5cnt/kopio (ryöstöä!). Torstain kurssin opettajani ei kuitenkaan ole tehnyt kumpaakaan, sillä seurauksella että viime viikon artikkelia ei ollut löytänyt kukaan. Käytän siis saman verran aikaa tekstien hakemiseen kuin niiden lukemiseen. Erittäin tehokasta! Onneksi Berliini on muuten niin ihana kaupunki. Ilman sen viehätystä ja kaikkia tapaamiani ihania ihmisiä saattaisin menettää uskoni siihen, että lopulta asiat järjestyvät.

Tästä postauksesta tuli nyt kunnon avautumista, mutta tämä on ollut huono viikko. Kaikki asiat tökkivät ja minulla on kamala ikävä ihmisiä, jotka eivät ole täällä tai jotka ovat jo lähteneet. Onneksi tänään oli kaunis ilma ja BVG:n täti oli herttainen. Muistin miksi olen rakastunut tähän kaupunkiin.

LKK