Musiikkia kansalle.

Hallöchen! Blogissani olen tullut maininneeksi muutamia Saksan lahjoja musiikkimaailmalle. Bushido (Ghetto bling bling), Sasha (muistatteko se ysäritähti, joka tekee muuten vieläkin musiikkia), Die Toten Hosen (saksankirjoista tuttu ja oikeastaan ihan helvetin kova) ja tietysti David Hasselhoff (kyllä se on ihan tarpeeksi saksalainen) eivät kuitenkaan tarjoa kattavaa kokonaiskuvaa tämän kansan musiikkimausta. Täytyyhän nyt 80 miljoonan ihmisen kansasta löytyä myös lahjakkuuksia. Tässä muutama, joihin olen itse täällä ollessani tykästynyt.

Polarkreis 18
Englanninkielistä konepitoista poppia, jota höystetään aina silloin tällöin saksankielisillä osuuksilla. Kepeää kuunneltavaa arki-iltoihin, kun viikonloppuna tampattu elektro ei uppoa ja huono taiderokki nostaa palan kurkkuun. Bändin uudelta albumilta lohkaistu sinkku ”Allein, allein” on noussut nopeasti listojen kärkeen. Itsehän ostin molemmat albumit jo ennen tätä. Tietty! Daah!

Deichkind
Saksankielistä osastoa edustaa aivan hullun kova poppoo, jonka jäsenillä on outo maku vaatteiden, videoiden ja oikeastaan musiikinkin suhteen. Ei mitään käsitystä mitä tyylilajia tämä edustaa. Luultavasti ei mitään. Tätä voi kuitenkin hyvällä omallatunnolla tankata lauantai-iltana ennen baareihin iskemistä. Saa takuuvarmasti bileissä WG:n tanssilattian notkumaan. Kaikki yhes koos: Jippi jippi jee jippi jee….

Peter Fox
Pakollista älykköosastoa edustaa lahjakas herra Fox, jonka saksankielisistä sanoituksista löytyy jopa ideaa, jos a) jaksaa kuunnella b) tajuaa jotain. Leppoisat rytmit tarjoavat kuitenkin mukavan ympäristön sunnuntaiselle hengailulle. Alan ilmeisesti pikkuhiljaa lämmetä myös tämän tyylilajin musiikille. Mitä seuraavaksi…?

Näiden lisäksi on tietysti vanhoja tuttavuuksia/suosikkeja: De/vision, joka on viihdttänyt maailmaa jo piiitkään vaikeahkolla syntikkapopillaan; Ich+Ich, jonka stadionrock-biisit vetävät saksalaiset teinitytöt (ja hieman vanhemmatkin kyyneliin) ja tietysti kammottava Rosenstolz, josta kieltäydyn sanomasta mitään hyvää. Jotkut siitäkin tykkää.

Postauksen opetuksena on muistuttaa, että myös englanninkielisen alueen ulkopuolella tehdään oikeasti kuuntelemisen arvoista musiikkia. Saksasta tulee muitakin bändejä kun Scooter tai se iänikuinen Rammstein.

LKK