Uu Mamacita!

Ystävät. Maailmassa on paljon turhia julkkiksia (Tuksu Tukiainen), oikeita julkkiksia (Litti Litmanen), tähtiä (Tila Tequila) ja supertähtiä (Pittin Bradi). Maailmassa on kuitenkin vain yksi ja ainoa, ihan oikea tähtien supernova: Tom Cruise. Ihmettelette varmaankin miksi näin pitkän tauon jälkeen blogia päivittäessäni käytän aikaa tämän istukoita syövän skientologien superjumalan pohdiskeluun, mutta malttia, syy selviää kyllä kunhan maltatte lukea eteenpäin.

Elokuvateattereihin on tulossa Saksan histroriaa käsittelevä elokuva ja fiksuimmat varmaan jo arvaavatkin mistä Hollywoodin suurtuotannosta on kyse. Operation Walküre - Die Stauffenberg Attentat kertoo Hitleriä vastaan suunnitellusta murhayrityksestä, joka ei valitettavasti tainnut mennä ihan putkeen. Tämän varmasti täysin autenttisesti kuvatun tarinan pääroolissa loistaa siis maailman suurin (tai oikeastaan pienin) tähti Cruisen Tomppaliini. Jamppa nähdään elokuvan pääroolissa ja koska kyseisen herran näyttelijänlahjat ovat kiltisti sanottuna jokseenkin heikot, niin kaikki keinot ovat elokuvaa tehdessä olleet selvästikin sallittuja: kuvataan isolla rahalla maailman kovimmassa kaupungissa kaikkien mahdollisten jäljelläolevien Natsi-rakennusten edessä (niitä ei muuten Berliinissä ole montaa jäljellä. Olympiastadion, Luftwaffen talo ja Tempelhof. Voitte leffasta varmasti ne bongata), laitetaan taustalle vähän mahtipontista musiikkia, valitaan Tompan rinnalle oikeasti kovan luokan näyttelijälahjakkuus (Kenneth Branagh) ja mitäs vielä keksisi... noh Tomppaliinillehän voisi laittaa vaikka silmälapun niin tulee koko tää "pahanatsijuttu" hyvin esille. Tom esittää kylläkin kai ihan hyvistä... noh mene ja tiedä.

Näin trailerin ensimmäistä kertaa jo ennen joulua ja siitä saakka meillä on kaveripiirissä ollut vain yksi tavoite: Nähdä leffa mahd. pian!!! Koska Tomppis on niin IHQ! Ainoana kiistakysymyksenä on ollut tuo kieli. Neiti Äl haluaa ehdottomasti nähdä mestariteoksen yhtä mestarillisesti saksaksi dubattuna, koska häntä lainaten: "Mikä voisi tehdä näin paskasta leffasta vielä paskemman? Noh se, että Tom puhuu saksaa". Itse haluan kuitenkin ehdottomasti nähdä leffan alkuperäisversiossaan, koska haluan kuulla kuinka kaikki leffaan palkatut saksalaiset näyttelijät (lue: statistit) joutuvat puhumaan englantia korostetun hirveällä saksalaisella aksentilla "Was ar juu sinking?"... Koska muutenhan yleisö ei varmastikaan ymmärtäisi, että he näyttelevät saksalaisia...

No niin, mutta se miksi tästä aiheesta nyt niin kiihkeästi jauhan on siis elokuvan tänään vihdoin koittava ensi-ilta. Kyseessä on kuitenkin joku VIP-superpremiär, eli tavallisilla pulliaisilla ei ole katsomoon mitään asiaa. Kiinnostavaksi tämän maailmanensi-illan kuitenkin tekee se (nyt tytöt pidätelkää hengitystänne...) , että itse TOM CRUISE SAAPUU POTSDAMER PLATZILLE TÄNÄÄN! Arvatkaa vaan ollaanko niin menossa katsomaan, kun se kääpiö hiipii punaisella matolla. Ei saleen kyllä nähdä mitään, kun kaikki viisikymppiset naisfanit tulvii meidän edessä. Se herra kun ei tosissaan oikein väkijoukon yli nouse. Pakko on kuitenkin yrittää.

Jos tähtibongaukseni ei onnistu ja jään ilan valokuvaa tai nimmaria (IIK!) , niin voin aina katsoa koneelta patkiä ajoista kun Tomppa oli vielä nuori ja ah niin hetero...

Tässä suosikkiotokseni teille rakkahat. Enjoy!


LKK

Selluloidia Saksassa.

Rakkaat ystävät. Kuten tiedätte elämääni mahtuu ihastuksia ja fanituksen kohteita enemmän kuin tarpeeksi: Helsinki, Metzelder, fudis, valokuvaus, roskaromaanit.... Yksi kovimmista on kuitenkin tietysti leffat! Ja kuulkaa kun täällä Berliinissä se elävissä kuvissa käyminen on vielä niin paljon halvempaakin. Täällä kun opiskelijoille annetaan alennusta moisesta huvista. Jääpä sitten hieman rahaa vielä ostaa se bisse mukaan sinne teatteriinkin. Voisi Helsinkikin harkita moista käytäntöä. 11 euroa lipusta kun on vaan naurettavan paljon, yleensä vielä luvattoman heikosta tekeleestä.

Mutta siis asiaan: Silverscreen in Germany!

Berliinistä löytyy luonnollisesti pieniä independent-teattereita (kuten ihana Friedrichshainin Intimes) vaikka muille jakaa. Niissä pyörii pienempään levitykseen päässeitä indi-pätkiä ja joskus myös originaaliversioita suuremmista elokuvista. Myös saksalainen elokuva on yleensä hyvin edustettuna. Mahtuupa kaupunkiin kuitenkin myös useita valtavia elokuvakeskuksia a la Tennispalatsi, joissa pääsee nauttimaan uusimmista Hollywood-pläjäyksistä, luonnollisesti saksaksi dubattuina. Mahtuupa multipleksi-kokemukseen Berliinissä muitakin erikoisuuksia, joista aion nyt pahaa-aavistamattomia elokuvakävijöitä varoittaa.

Kuten siis jo ylempänä mainitsin, saavat opiskelijat alennusta kai kolmisenkymmentä prosenttia ja tämän lisäksi jokainen tiistai on niin sanottu Kino-päivä, jolloin kaikki tavallisetkin pulliaiset saavat ko. alennuksen. Lippuja ostettaessa on hyvä kuitenkin huomata, että takarivien paikat ovat euron eturivejä kalliimmat. Köyhemmät saavat siis lähteä aina teatterista niska kipeänä, valkokangasta liian läheltä tuijotettuaan.

Kuten Suomessa myös täällä kuuluu popcorn erottamattomana osana elokuvakokemukseen. Mutta Achtung! Noin 95% kaikesta tarjotusta popcornista on makeaa! Siis sitä kammottavaa toffeehöystöistä shittiä, jota myös Suomessa on yritetty vaivihkaa ruveta syöttämään sen oikean ja alkuperäisen, siis sen suolaisen, sijasta. Onneksi sekä suolan että sokerin maun voi huuhtoa alas kurkustaan oluen pehmoisella pelastuksella. Bisseä saa siis täällä juoda ihan joka paikassa. Myös leffassa. Kaljaa myös mainostetaan ennen jokaisen elokuvan alkua, jotta jano varmasti iskisi. Olutta ei sentään myydä leffasalissa sisällä, toisin kuin jäätelöä. Ennen jokaista elokuvaa tulee myös jäätelömainos, jonka jälkeen verhot menevät kiinni ja valot syttyvät. Saliin saapuu kannettavaa pakastinta mukanaan raahaava tyyppi, joka huutaa aina saman lauseen: "Olisikohan kellään täällä halua ostaa hieman jäätelöä?" Ja tokihan on, kun on juuri nähnyt jättimäiseltä valkokankaalta kuinka Eva Longorian täyteläiset huulet haukkaavat palasen Magnumin paksuakin paksummasta suklaakuoresta. Nam! Erikoisuutena salissa myydään suklaakonfetteja, eli pieniä suklaakonvehteja, joissa on täytteenä vaniljajäätelöä. Lecker!

Itse elokuvan katsominen ei sinänsä poikkea suomalaisesta tujotuksesta, varsinkin jos on sattunut valitsemaan teatterin, jossa kaikki pätkät näytetään alkuperäisversioina. Potsdamer Platzin valtava Sony-Center näyttää kaikki leffat, oikealla kielellä ja pienemmät teatterikeskukset pyörittävät originaalia yhdestä tietystä elokuvasta aina viikon kerrallaan. Mutta varoituksen sana tässä liene paikallaan, sillä saksassa pidemmissä elokuvissa on keskellä tauko! Siis kymmenen minuutin paussi keskellä leffaa, kesken elokuvakokemuksen, juuri kun on uppoutunut selluloidin maailmaan. Kammottavaa, mutta minkäs teet. Pääseepähän vessaan.

Toinen erikoisuus on muuten niin sanottu "überraschungspremiär". Lippu maksaa vain neljä euroa, mutta katsoja saa tietää elokuvan nimen vasta kun se pamahtaa ruutuun. Yllätysensi-ilta siis. Itselläni kävi suunnaton tuuri viime viikolla. Esityksessä oli ehkä yksi kehnoimmista elokuvista koskaan: Warlords. Lihonnut ja rupsahtanut Jet Li riehuu muinaisessa Kiinassa tehden jotain. Elokuvassa oli (jos mahdollista) vielä vähemmän juonta, kuin Jean-Claude van Dammen "Muukalaislegioonalaisessa". Asiaa ei myöskään auttanut se, että pätkä oli tottahan toki dubattu ihanaiselle saksan kielelle. Oijoi! Tämän lisäksi jäin myös palkinnoitta elokuvaa ennen pidetyssä yllätystietovisassa. Tasan eivät käy onnen lahjat. Tämä oli elämäni toinen elokuva, josta meinasin kävellä kesken kaiken ulos. Se ensimmäinen oli muuten suosikkinäyttelijälläni Jim Carreyllä varustettu "Me, myself and Irene", eli päätelkääpä tämän Kung-fu -pätkän taso tästä.

Tschüssi!

LKK

Back to Business.

Ystävät joulu tuli ja meni ja venytettyäni nyt viikon vatsaani mamman soppakattiloiden ääressä on aika palata laihemman leivän kylkeen: Erasmus-opiskelijan arkeen, jossa ruokavalio koostuu lähinnä nuudeleista ja halvasta bissestä. Olin ilmeisesti ollut tänä(kin) vuonna äärettömän kiltti, sillä sain aivan uskomattoman määrän hyviä lahjuksia. Kiitos vaan kaikille ;) Kyllä nyt kelpaa tepastella asuntoni jääkylmillä lattioilla uusissa tohveleissa, uusista kaiuttimista musiikkia huudattaen. Saatuani vihdoin myös Berliinin kartan kätevässä koossa, olen vastaisuudessa ehkä hieman paremmin perillä siitä, esim. missä kaupunginosassa olen. Ehkä.

Lentoni lähtee siis parin tunnin kuluttua ja tässä istun koneen ääressä yöpuvussa erittäin kivoja voivattunytmäkyllämyöhästynkoneesta-unien täyttämän yön vietettyäni. Pitäisi ehkä hiljalleen alkaa pakkailemaan... Onneksi kotonaa odottaa siisti asunto (kyllä siivosin ennen lähtöäni) ja illalla berliiniläisiä hemmotellaan Batman Begins -elokuvan TV-ensi-illalla. Saatanpa hakea myös lähithaikusta sapuskaa vaihteluksi jouluruoille. Eipä siis muuta, kuin kunnon koti-ilta ensimmäiseen vierailijaani valmistautuessa. Ystäväni neiti Cee sulkeutuu seitsemän vuoden tauon jälkeen suosiooni ja viettää Silvester-bileensä kanssamme Berliinin humussa. Nyt kun vielä keksisi jotain tekemistä...

LKK

Terveiset Tegeliltä!

Ystävät maailmassa on monta pahaa paikkaa, mutta myös onneksi monta hyvää sellaista. Istun juuri Tegelin lähtöaulassa (aivan liian aikaisin kuten aina) ja päätin aikani kuluksi pelata hieman Spindel-pasianssia. On muuten koukuttava peli. Yht'äkkiä ruutuun ilmestyy ilmoitus maksuttomasta langattomasta verkosta. Tegel ick liebe dir!

Tässä siis naputtelen blogipostausta vihdoin omalta koneeltani Biothermin uudelta hajuvedeltä tuoksuen. On tämä maailmannaisena olo aikamoista ;) Koska minulla on vihdoin oma kone, niin minulla on myöskin silloin omat kuvatiedostot. Tässä siis muutamia sattumanvaraisesti valittuja otoksia kuluneiden kuukausien varrelta. Olkaapa hyvä:

Brandenburgin Torin yksityiskohta.


Joulutorttuni onnistui hyvin.


Die Gefundenen Fressenin keikalta.


Kuuluisaa Berliner Weißia. Makuna tällä kertaa vadelma.


Välillä tuntuu siltä, kun asuisi Venäjällä. Huomaa pikku lippu.


Humboldtin mielenosoituksen jälkipyykkiä.

Joulun odotusta kaikille. Minä ahtaudun nyt Air Berliinoksen sillipurkkiin ja suuntaan nokkani kohti Helsingin valkoisia lakeuksia.

LKK

Hörst du wie das Ghetto klingt klingt?!?

Rakkaat ystävät. Luulin löytäneeni saksalaisuuden ytimen Scootteria kuunnellessani. Luulin paljastaneeni berliiniläisen sielun salat kun luukutin David Hasselhoffia täysillä sunnuntaina krapulassa. Olin väärässä, oi niin väärässä. Monikulttuurisen ja värikkään kaupungin ja samalla modernin saksalaisuuden tiivistää parhaiten Tempelhofin semighetosta ponnistava Saksan kruunaamaton rap-kuningas ja vankilan todellisuuden nähnyt ex-diileri Bushido.

http://de.wikipedia.org/wiki/Bushido_(Rapper)

Sanoituksissa välittyy gheton karheus ja loisto niin ymmärrettävästi, että jopa kaltaiseni luterilaisessa puritaanisuudessa kasvanut kansankodon lellitty lapsi ymmärtää elämän kierron Kottbusser Torin huumepiireissä. Jos ette usko, niin tässä ovat todisteet Bushidon uskomattomasta kyvystä tiivistää puoliksi tunisialaisen berliiniläispojan kasvutarina muutamaan albumiin. Seuraavassa suosikkilainaukseni sanoituksista vapaine suomennoksineen. Niin syvällistä, niin kaunista, niin.... niin Bushidoa.

"Und es geht ching ching - sag mir hörst du wie das ghetto klingt klingt - was ich mache bleibt ein ghetto- ding ding"
-> Näin se menee ching ching - sano mulle kuuletko miltä ghetto kuulostaa - se mitä mä teen pysyyy ghetto juttuna (Juuri näin, todella valaisevaa)

"Los Frau Merkel, ich mach jetzt den Neuanfang stell mich auf zum ghettopräsident"
-> Frau Merkel pois, teen uuden alun, teen itsestäni ghettopresidentin (Kaikki 12v fanit varmaan äänestää)

"Sag mir endlich wann kommt Ali aus'm Knast"
-> Sano mulle vihdoin, koska Ali pääsee linnasta (Ali?!?)

"Mama bitte es tut mir so leid- Mama bitte es ist Blut wenn Du weinst"
-> Ei jumalauta, ei pysty edes liikutukselta kääntämään. Mitä tähän voi sanoa, niin herkkää että itseäkin ihan itkettää...

"Ich wollte immer nur, immer wieder Scheisse bauen - Nicht zur Schule gehen, immer wieder Scheisse bauen"
-> Halusin aina vaan järjestää itseni paskaan tilanteeseen - En käydä koulussa, vaan rakentaa paskoja tilanteita" (Lapset älkää tehkö niin kuin Bushido-setä teki)

Ja lopuksi henkilökohtainen suosikkini. Bushido ottaa kantaa maailmaan tapahtumiin herkässä viisussaan "11. September":

"Wenn ich will seit ihr alle Tod ich bin ein Taliban - Ihr Missgeburten habt nur Kugeln aus Marzipan"
-> Kun minä haluan olette kaikki kuolleita, olen Taliban - Teillä sekasikiöillä on vain marsipaanikuulia (Siis marsipaanikuulia?!?)

Lopuksi suosittelen vain kuuntelemaan tämän kuningasajattelijan tuotantoa avoimin mielin. Tätä on ystävät 2000-luvun saksalaisuus. Suosittelen aloittamaan tuotannon kuuntelun juuri ilmestyneestä sinkusta "Für immer Jung". Se on yhdessä Tsekkien tähtilaulaja Karel Gottin (sama tyyppi lauloi muuten Maija Mehiläisen tunnarin saksaksi) kanssa väsätty versio vanhasta kunnon Alphaville-hitistä "Forever Young". Kuinka moni muuten tiesi, että sekin oli saksalainen bändi.

http://www.youtube.com/watch?v=-jPHPdV3MI4

Näillä eväin kelpaa odotella joulua. Nauttikaa!



LKK

Kiiltää jo jää...

Nopea postaus ennen torstai-illan puuduttavaa migraatio-kurssia. Opetus illalla kuuden jälkeen pitäisi kyllä kieltää lailla. Ei silloin jaksa enää keskittyä yhtään mihinkään. Varsinkaan torstaina, joka on universaalisti tunnustettu toiseksi paskimmaksi päiväksi viikossa, siis heti sunnuntain jälkeen. Torstai on melkein perjantai, mutta ei sitten ihan kuitenkaan. Kärvistelyä sanon minä!

Juu, mutta siis otsikkoon viitaten tällä viikolla on tapahtunut seuraavaa: Allekirjoittanut kävi jäällä ensimmäistä kertaa vuoteen tai pariin. Bebelplatzille on rakennettu pikkuruinen Eisbahn ja olihan sitä käytävä hieman Erasmus-voimin testailemassa. Luistimet olivat upeimmat, jotka olen koskaan jalkaani vetäissyt. Yllättävän hyvin sitä kuitenkin pääsi vielä eteenpäin, jopa niiden sinisten muovihirviöiden siivittämin jaloin. Kaunista meno ei varmastikaan ollut, mutta italialaisten ja ranskalaisten tovereitteni seassa en kuitenkaan luultavasti ollut aivan häpeäksi suomalaisten luistelutaidoille. Rataa hetken kierreltyämme päädyimme viereiseen telttaan nauttimaan baijerilaisten setien tarjoilemaa hehkuviiniä. Siinä yhdessä istuskellessamme totesimme talviurheilun olevan oikeastaan aika hauskaa. Jopa Suomessa liikuntatunneilla luistelusta trauman saanut Neiti Pee, myönsi jäällä liitelyn olevan sittenkin ihan hauskaa.

Suunnitelmana ensi vuoden varalle on luistelukoulu Erasmus-opiskelijoille. Pitänee ottaa omat skrinnarit Suomesta mukaan joululomalla...

Joulun odotusta toivotellen,
LKK

Huvittelua alle femmalla.

Kävipä ilmi, että Berliinissä voi pitää hauskaa halvalla. Lähes ilmaiseksi. Nyt en edes viittaa siihen, että paria euroa vilauttamalla saa eteensä kylmää hohkaavan tuopillisen kuningasten nektaria, vaan siihen kuinka hullun halpoja kaikki kulttuuririennot ovat, jos hieman kikkailee. Ja sehän me osataan...

Annan esimerkkeinä kaksi tapausta, joita voitte sitten itsekin käyttää hyväksenne kun tulette tänne maksanrippeitänne tuhoamaan.

1) Museot:
Kaikki kaupungin omistuksessa olevat museot (joita on muuten muutama) ovat tortaisin ilmaisia; osa kahdestatoista kuuteen ja osa vastaavasti kuudesta kymmeneen. Tostaisin museoissa on myös ilmaispäivän takia pidennetyt aukioloajat, että kaikki varmasti ehtivät kulttuuriaarteista nauttimaan. Kaikissa museoissa, siis myös yksityisissä, on lisäksi muina päivinä reippaat opiskelija-alennukset, joten huvin hinnaksi kertyy pahimmillaan neljä-viisi euroa. Parasta kuitenkin on se, että opiskelijatodistukseksi kelpaavat niin kansainväliset ISIC:it kuin ihan kotomaiset, suomeksi opiskelijastatusta julistavat kortit. Oikeastaan varmaan riittää se, että näyttää alle viisikymppiseltä, koska museon kassan tätejä ja setiä ei taida kauheasti kiinnostaa.

Toinen vinkkini räjäyttää takuulla kaikkien pikkuporvareiden sielut... Huveja rahvaalle!

2) Ooppera, baletti, konsertit ja teatterit:
Berliinissä on kolme oopperaa, pari balettia, muutama kova klassinen orkesteri ja lukemattomia teattereita. Kaikkiin näihin saa etukäteen ostettua suhteellisen kovahintaisia (ok, ehkä ei Suomen hintoihin verrattuna) lippuja, että voi sitten hyvällä omalla tunnolla vetää sen iltapuvun päälle ja esittää koko illan hienoa ihmistä. Toinen vaihtoehto on kuitenkin huomattavasti kukkaroystävällisempi ja tarjoaa oikein kilpailukykyisen illanviettovaihtoehdon esimerkiksi paskaan Hollywood-leffaan verrattuna. Tuntia tai puolta ennen näytöksen alkua myydään halvempia paikkoja opiskelijoille tai erityisen Classic Cardin omistajille. Kortti maksaa 15 euroa ja on voimassa vuoden. Sillä saa sitten aina tuntia ennen h-hetkeä ostettua kaikkia jäljellä olevia paikkoja kympillä. Opiskelijapaikat myydään puoli tuntia ennen esiripun aukeamista ja hinta on samaiset kymmenen euroa. Varsinkin arki-iltaisin tikettejä saattaa saada todella hyvillekin paikoille.

Todelliselle sniiduilijalle tarjoaa unelmaratkaisun kuitenkin Staatsoper Unter den Lindenillä. Niin sanottuja kuuntelupaikkoja myydään kahdeksalla eurolla, mutta opiskelijoille hinta on vaivaiset neljä (4) euroa. Paikat ovat luonnollisesti kehnohkoja ja kolmannen parven reunassa, mutta hieman kikkailemalla lavasta näkee helposti 80-90%. Ja ääntähän sinne on menty kuuntelemaan. Cosi fan Tutten näin perjantina nähtyäni, voin suositella tätä rahvaan ratkaisua lämpimästi. Kyllä esityksestä nauttii kaksin verroin kuin tietää säästäneensä kymppejä. Maistuu se väliajan viinikin näin makoisammalle.

Huomaatte varmaan, että rahat alkaa olla sankarimatkaajalla lopussa. Onneksi on veronpalautukset ;)

Lieben Gruß,
LKK