Hei nyt oikeesti!

Kello on 10.46. Puolisen tuntia sitten istuin luokassa odottamassa koulutuspolitiikan seminaarin alkua. Olin tästä tuntia aikaisemmin vääntänyt itseni väkisin ylös vällyjen välistä ja jättänyt sohvalleni eilen kuukahtaneen neiti Ällän tuhisemaan tyytyväiyenä. Olin hieman katkera. Katkeruuttani ei ainakaan vähentänyt se seikka, että päästyäni yliopistolle istuin luokassa muiden oppilaiden kanssa odottamassa turhaan opettajaa saapuvaksi paikalle. Ilmeisesti myöskään perjantain kurssit eivät alakaan vielä tällä viikolla. Olen menettänyt toivoni lopullisesti.

Lukujärjestys alkaa kuitenkin pikkuhiljaa muodostua. Olen kokeillut kursseja laidasta laitaan ja löytänyt muutamia vierailemisen arvoisiakin. Virheitäkin on joukkoon mahtunut, kuten tutkimusseminaari, jonka luulin olevan metodologian kurssi. Kävi ilmi, että kaikki muut paikalle saapuneet tekevät toista tai kolmatta vuotta väitöskirjaansa ja ovat nyt ajautuneet tutkimusmenetelmälliseen kriisiin ja kaipaavat lisäohjausta. Minulle kurssin ohjaajat ehdottivat, että voisin esitellä graduaihettani ja muut anatsivat ohjeita tai kommentteja. Lisäksi he ehdottivat, että voisin tehdä tämän jo ensi viikolla. Kurssi ei muuten kuulostaisi yhtään hullummalta, jos minulla vain olisi jo se selkeä graduaihe mielessä. Näin ei kuitenkaan ole. Tehtäisiin nyt vaan se kandikin ensin pois alta... Pitänee jotenkin yrittää kiemurrella pois siltä kurssilta.

Näin perjantaina katse on tietysti jo vakaasti seuraavassa viikonlopussa, mutta vielä enemmän odotan ensi viikon alkua, sillä rakkahin neiti Äl (niitä taitaa muuten jo olla aika monta tässä blogissa. Pitäisiköhän niitä alkaa numeroimaan?) saapuu vieraakseni maanantaina ja seuraamme sulostuttavan lisänsä tuo vielä neiti Äm torstaina. Vanhojen puheenjohtajien pre-Vappu -piknik on jo suunnitteilla. Saattaa tulla kosteahko viikko, eli nyt viikonloppuna pitää käyttäytyä ihmisiksi. Se on vain näillä keleillä niin kovin vaikeaa. Nyt kuljen jo toista viikkoa ilman sukkahousuja hameessa. Buhahahahaaaa, hajotkaa pakkaseen ;) Noh ei saa olla ilkeä. Kyllä se kesä vielä ihanaiseen Helsinkiinkin saapuu. Keep strong my brothers!

Tschüssi,
LKK

Saksalaisesta järjestelmästä päivää...

Kello on 8.49. Istun luokkahuoneesssa yhdessä muiden kurssin opiskelijoiden kanssa. Kurssin piti alkaa varttia yli, mutta opettajaa ei näy eikä kuulu. Ilmeisesti tänään ei järjestetä lainkaan opetusta aamulla. Kukaan ei vain ole jaksanut ilmoitaa siitä opiskelijoille, sillä koko talo on täynnä huoneesta toiseen harhailevia opinhimoisia sieluja. Täällä kiertää villi huhu, että koulu alkaisi vasta huomenna...

Lukukautta on kulunut puoli tuntia ja olen jo taas menettäyt toivoni tämän maan opiskelujärjestelmän suhteen...

LKK

Idän Synkkä Eksotiikka.

Hallo! Olen palannut turvallisesti kotikolooni Berliiniin raisulta Puolan seikkailultamme. Matkalla käveltiin paljon, syötiin hyvin, maisteltiin hyvin kohtuullisesti paikallisia panimotuotteita, naurettiin ja harjoiteltiin ahkerasti Puolaa. Alkaa muuten jo sujua melkoisen hyvin. Piwoa tänne! Näimme vanhaa kaupunkia ja vierailimme jopa uutukaisessa kauppakeskuksessa ihailemassa Puolalaista muotia (H&M, Promod, C&A, Only…) joten eksotiikkaa todella riitti päivien täytteeksi. Siihen ”oikeaan” puolalaisuuteen törmäsimme lauantai-iltana kun osuimme keskelle uskonnollista vaellusta, joka tunnetaan Puolassa nimellä ”tulen siunaaminen”. Siinä sotilaat kantoivat tuliämpäreitä ja papi saarnasi kulkueen edellä. Kriipeintä oli se, kun tuhatpäinen joukko alkoi papin johdolla laulaa jotain itkuvirttä vanhankaupungin kaduilla vaellellessaan. Nousi kyllä karvat pystyyn kyllä meillä pakanoilla, jäätyämme sen kulkueen keskelle loukkuun. Seuraavana päivänä ihmiset vaelsivat taas kirkolle koristeltujen ruokakorien kanssa. Mekin saimme neiti Een kanssa koristellut kananmunat turisteina kaduilla pyöriessämme. Tunsimme olomme hyvin pääsiäistyneiksi.

Varsova tarjoaa Routalemmen Pekkaa mukaillen jännää synkkää mystiikkaa. Kaupunki oli oikeastaan hyvin paljon vähemmän ”itää” ja hyvin paljon enemmän modernia liikekeskusta, kuin mitä olin aikaisemmin ajatellut. Jopa opaskirjan mukaan ”hapankaalintuoksuinen Praga” oli oikeastaan vain siisti peruslähiö isoilla kolossimaisilla kerrostaloilla. Hieman pettynyt siis oli hän. Näkyy vanha itämeininki kuitenkin vielä jotenkin tämänkin nykyisen länkkärikaupungin kaduilla. Seuraavassa lyhyt lista huomioistani: 1) Raitiovaunuista todella iso prosentti on vanhaa 60-luvun kalustoa. Kaltaiselleni spora-diggarille hunajata, 2) Vokuhilat! Vanhat kunnon takatukat, mallia ”puolalainen mäkihyppääjä”, ovat edelleen voimissaan miesten muodissa 3) Hapankaali on halpaa ja helposti saatavilla 4) Lasiin ei syljetä, edes aamulla 5) Lepardikuosi on edelleen todella pop naisten vaatetuksessa. Nuorten ja vanhojen leidien päitä ja raajoja peittää harvinaisen usein ko. kuolematon eläinkuosi. Kunnon itänostalgiamatkailuun suosittelen kuitenkin valitsemaan toisen kaupungin tai jopa toisen maan. Ukraina on kuulemma kova mesta, mutta salaisen perimätiedon mukaan todellinen Euroopan musta aukko löytyy kuitenkin Valko-Venäjältä. Ehkä suuntaankin vielä syvemmälle itään ennen lopullista paluutani vain vähäisesti suomettuneeseen kaupunkiini. Varsova oli mukavan helppo ensiaskel itämatkailussani.

Loma on nyt takana ja edessä häämöttää pelottavan lähellä kova paluu arkeen. Koulu alkaa tällä viikolla ja kurssitkin on, uskokaa tai älkää, jo valittuina. Kesälukukaudella aion opiskella vähän lisää migraatio-teoriaa ja löysinpä oikein kiinnostavan kuuloisen kurssin eurooppalaisesta identiteetistä. Saapa sitten nähdä kuinka paljon saan näistäkään kursseista lopulta hyväksiluettua Helsingissä, mutta sivistänpähän sentään itseäni muutenkin kuin vain halpaa punaviiniä kapakoissa kittaamalla. Ainakin miljardit saksankurssini pitäisi jotenkin saada plakariin myös Suomessa… Kuten aina lukukauden alussa, tavoitteet ovat korkealla, mutta jos aikaisemmat merkit pitävät paikkansa, niin kursseista suoritetuiksi päätyy lopulta puolet aloitetuista. Eipä sitä nyt pidä mennä itseään liikaa rasittamaan. Ehtii sitä sitten vanhana työelämässäkin raataa. Noh, ehkä ei meidän alalla.

Jees,
LKK

Puolaa aloittelijoille.

Leute terveiset Puolasta, kasittamattoman kielen ja halpain hintain maasta.
Enpa olekaan pitkaan aikaan matkannut maassa, jonka kielesta ei saa yksinkeraisesti mitaan tolkkua. Lattareissa sentaan saattoi arvata, mita sanat voisivat mahdollisesti tarkoittaa, mutta taalla ei mistaan voi paatella yhtaan mitaan... Varmaa on vain se, etta sanassa esiintyvat seuraavat kirjaimet WZCS yleensa viela tassa jarjestyksessa. Varsovassa onneksi lahes kaikki puhuvat englantia ja vielapa erittain hyvin. Voisivat berliininkin asiakaspalvelijat ottaa puolalaisista kollegoistaan hieman mallia.

Saavuimme neiti Een kanssa siis Varsovaan eilen ja arvasimme (vielapa oikein) milla pysakilla meidan tulisi jaada pois. Pienen eksymisen ja pitkan kavelylenkin jalkeen saavuimme hostellillemme, joka on takuulla siistein koskaa nakemistani. Harmillisesti kyllakin oinen melutaso oli aikamoinen. Varsova on kuulemma uusi Berliini (siinahan yrittavat) biletystietoisten nuorten joukossa ja kaikki ranskalaiset, italialaiset ja tietysti pakolliset jenkit ovatkin selvasti kaupungin jo keksineet. Eipa siina muuten mitaan, mutta kun heratys oli lahtoaamunamme neljan jalkeen ja korvatulpatkin unohtuivat kotiin, niin hotellissa yritti epatoivoisesti huudon keskella silmiaan ummistaa yksi helevetin tyytyvainen LKK. Ensi yona aion kostaa ja riehua oikein olan takaa kannissa.

Varsova on kaupunkina oikein vastaanottavainen turistikaupunki ja voinkin sita hyvilla mielin suositella ensiaskeleeksi Puolaan. Hinnatkaan eivat paata huimaa. kalja (0,5l) maksaa siina kaksi euroa ja sehan onkin sitten tytot ja pojat astetta vahvempaa bishofshofenia. Kylla kelpaa. Nyt menen laittamaan naaman kuntoon, silla suuntaamme illaksi Varsovan skenen ytimeen. Kuinkas muutenkaan. Myohemmin lisaa uutisia.

LKK

Kesä!

Hullu tahti nyt näissä postauksissa.... Mutta joo, Leute! Arvatkaa mitä? Tänne on saapunut kevään sijasta suoraan kesä. Kauan kärsimäni saksalainen suoruus on osoittanut hyvät puolensa ja hypännyt suoraan tuon koirankakalta haisevan ja täysin turhan välivuodenajan yli. Viime viikon alussa avasin terassikauden ja jäätelökauden samassa, kun kaupunkiin saapuneen neiti Ällän kanssa herkuttelimme Hägen Dazin terassilla. Voi tätä elämää. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja takkiin meinasi tukehtua. Varsinainen kesäkausi saatiin kuitenkin käyntiin lauantaina, kun olimme suurella porukalla Friedrichshainin Volksparkissa grillailemassa. Shortseissa ja T-paidassa kelpaa kalkkista ihoaan kärvennellä näin jo huhtikuun alussa, kun asteita on mittarissa parikymmentä. Alkuviikolla oli rapiat 22 astetta. Saksassa tapahtuu muuten sama ilmiö, kuin Suomessa kesän tehdessä tuloaan. Ihmiset kärvistelevät heti kun kykenevät terassilla vaikka sitten vilttien suojassa ja lapaset kädessä. Selkeä asennemuutos on myös nähtävissä. Ihmiset hymyilevät enemmän ja vaikuttavat kaikin puolin muutenkin helpottuneilta siitä, että pitkä talvi on vihdoin jätetty historian hämäriin. Kummallista kuinka talven olemassaolo ikään kuin unohtuu auringon mollottaessa siniseltä taivaalta. Ai mikä kaulaliina?

Berliini on muuten erittäin hyvä pussukkakaupunki. Sen lisäksi, että julkijuopottelu on laillista, on se myös kaupungin tukemaa toimintaa, sillä ihan keskustastakin löytyy useita puistoalueita, jotka nuori väki valtaa omikseen heti kesän kynnyksellä. Lisäksi tietysti jokaisen puiston nurkalla on pari kolme kilpailevaa spätkaufia tarjoamassa ravinteita janoisille auringonpalvojille. Erityisesti Rosenthaler Platzin liepeillä olevassa puistossa on bileet käynnissä perjantaista sunnuntaihin. Oikeastaan varmaan koko viikon…

Tänä viikonloppuna sain myös ensimmäisen kerran aikaiseksi käydä Mauerparkin kirpputorilla sitä roinan määrää ihmettelemässä. Seasta löytää kyllä helmiäkin, jos on aikaa ja ennen kaikkea, jos hermot kestävät sitä ihmispaljouden määrää. Mukaan tarttui vanha musta nahkalaukku bilekäyttöön (3e!) ja Barbien-kengistä tehdyt korvikset, jollaisia olen himoinnut jo jonkin aikaa. Eniten tarjolla oli jos jonkun näköisiä ja kokoisia vintage-aurinkolaseja. Löysimme myös kaupan, joka myy vanhoja ja kunnostettuja pokia, mutta hinnat olivat pikkuisen turhan korkeita. En ajatellut maksaa imagolaseistani reippaasti päälle sataa euroa. Täytyy sitä nyt pystyä näyttämään älykkäältä halvemmallakin. Hitto soikoon, sillä hinnallahan sitä jo oikeastikin sivistäisi itseään ja nostaisi ÄO:n sille tasolle, että sen täytyisi jo loistaa uloskin päin.

Älykkyydestä puheen ollen, olen vihdoin saanut Hausarbeittini valmiiksi. Se sujui lopulta kivuttomammin kuin olin kuivitellut, mutta oli siinä silti ihan tarpeeksi pukertamista tällaiselle perilaiskalle Erasmukselle. Saa nähdä kuinka paljon muutoksia joudun vielä tekemään, kun paperi palautuu onnelliselta avustajaltani, joka kaikessa ihanuudessaan suostui tarkastamaan tekeleeni kieliasun. Varmaan olisi ollut nopeampaa kääntää teksti suomesta, kuin napsia paikoilleen kaikkia miljoonia puuttuvia datiiveja ja akkusatiivejani. Eikä edes aloiteta prepositioista. Olen sitä mieltä, että onnellisia ovat ne kansat, joilla ei niitä ole! Katsokaa nyt vaikka kiinalaisia. Koska niiden ei ole tarvinnut opetella miljardeja prepositioita, niin niille on jäänyt aikaa kaikkeen kätevämpään kuten: paperin, ruudin, pastan ja tietysti jäätelön keksimiseen (kyllä, pasta ja jäde on alun perin kiinalaisia innovaatioita. Rakkaani Marco Polo vain rahtasi ne seikkailuiltaan mukanaan Italiaan). Ja kuinka kiinalaisille onkaan jäänyt aikaa lisääntymiseen! Mamma! Suomessa tosin tämä prepositioilta jäljelle jäänyt aika onkin sitten kulutettu kotipolttoisen täydellistämiseen…

No niin. Vähän asiaa ja paljon roskaa. Palattuani Puolasta jaan jännittävät seikkailuni kanssanne niin pian kuin suinkin kulttuurishokiltani kykenen. Koittakaahan hunajaiset jaksaa sen aikaa ilman älyllistä ilotulitustani.

LKK

PS: Kuka muuten oikeastaan oli tämä Erasmus Rotterdamilainen, jonka ansiosta ja nimissä kasa EU:n lapsia voi juoda maksansa pinkeiksi Euroopan yliopistoissa?

Touri kuvina!

Tässä siis päivän postaus vol. 2. Edellisestä voitte lukea, mitä matkallamme tapahtui, mutta kiireinen kaupunkilainen sisäistää asian tietysti nopeammin ja tehokkaammin kuvien välityksellä. Kuvissa esiintyy seuraavaa: 1) Erikoinen heppainstallaatio kerrostalon parvekkeella Kölnissä, 2) Kölnin vanhankaupungin lumoa, 3) Tuomiokirkko, 4)Miten niin München on uskonnollinen? Keskustan Maria-patsas, 5) Raatitalo Münchenin keskustassa 6) Trenditietoinen müncheniläinen ajaa ensin Hummerillaan keskusta-alueelle ja vikat 20m pyörällä, 7) Baijerilaisuuden ytimessä, 8)Neuschwanstein, 9) Kukapa ei menisi sekaisin asuessaan näissä maisemissa.



















LKK

Tour de Deutschland!

Heihei kaikki ihanaiset. Olen saanut kuulla hälyttäviä huhuja siitä, että tätä blogia itse asiassa lukee joku. Pitänee siis tiivistää (reippaasti) julkaisutahtia ja laatua. Ensimmäiseen lupaukseen kykenen varmasti, toisesta en mene vannomaan. Tämän innoittamana julkaisen kaksi postausta samana päivänä. Aikamoista, eikö! No niin, se matka. Varautukaa pitkään tekstiin. Tourimme kulki siis Essenin kautta Kölniin ja sieltä lopulta Baijerin sydämeen Müncheniin. Lisäksi teimme ekskursion himmeään Neuschwansteinin linnaan. Seurueeseen kuului lisäkseni ystäväni neiti Pee ja Baijerin osuudelle olimme onnekkaita saadessamme vahvistukseksemme Italian kiertomatkaltaan palanneen neiti Aan. Essenin osuudesta laitoinkin jo paikan päältä selvennyksen, joten ei siitä sen enempää, paitsi että hulvatonta oli ja nyt odotamme kauhunsekaisin tuntein vastavierailua, josta koituu takuuvarmasti täysin räävitöntä menoa Berliinin yössä.

Köln
Kuten Ultra Bra laulaa: olen ”nähnyt Kölnin tuomiokirkon”. Ja näkemistä siinä tosiaan olikin! Moista laitosta tuskin tulen kovin montaa elämäni aikana katsastamaan. Koko on aivan älytön suorastaan naurettava ja koristeellisuudessa hörhelön ja ulokkeiden vetää pohjat jopa Riitta Väisäsen nenän edestä. Montakohan ihmishenkeä senkin pytingin ulkoseinien kaivertamisessa on kuollut? Taivaspaikka ollut liene näin taattu… Sisältä kirkko ei ollut aivan yhtä über, muuten kuin kooltaan. Reippaina matkaajina päätimme kiivetä kirkon torniin, joka ainakin omalta osaltani oli suuri virhe. Meinasin jättää leikin kesken siinä vaiheessa, kun kiivettävänä oli metalliset ”varaportaat”, joista näki totta kai mukavasti läpi. Taju oli mennä, mutta kattoon tuijotellen, onnistuin kuitenkin rahtaamaan ruhoni kaikki 550 porrasta kohti taivaita. Juoksentelevat ja rappusia heiluttelevat teinit saivat kyllä aika pahaa pasia osaltamme ja jopa aina kohtelias neiti Pee joutui hieman niille älähtämään. Hah. Mutta siis juu Vuokko, Kerkko ja kumppanit tietävät mistä puhuvat: Kirkko on ehdottomasti näkemisen arvoinen!

Muutenkin Köln pääsi suosikkikaupunkieni listalle lähes välittömästi. On vaikea sanoa johtuiko se hostelliamme vastapäätä sijainneen talon parvekkeelle sijoitetusta life size –kokoisestä hevospatsaasta, all you can eat –sushi-buffetista vai kaupungin käsittämättömistä ostosmahdollisuuksista. Luulen että pihkaantumiseni muuttui vakavammanlaatuiseksi ihastukseksi viimeistään Kölnin opiskelijakaupunginosan vilkkaissa ravintoloissa ja suoranaiseksi rakkaudeksi tunteeni sulivatkin sitten aivan valtavassa American Apparellin –liikkeessä. Miksei meillä Berliinissä? Monen vuoden hiljaiselon jälkeen The Material Girl on taas täällä!

München
Mir san aus Bayern! Joo ja mitään muuta ei sitten baijerista tajuttukaan. Yhdeksän tunnin öisen junamatkan jälkeen (jossa mukana melkein kolmen tunnin vaihto jääkylmällä ja suljetulla Stuttgartin asemalla) emme olleet varsinaisesti vastaanottavaisimmalla tuulella mitä tulee baijerilaiseen mongerrukseen. Ei siitä voi oikeasti tajuta sanaakaan. Olen melko varma, ettei ne edes itse tajua mitä puhuvat. Saksaa se ei kyllä ainakaan ole. Väsyneinä matkasta ja kahdesta vaihdosta, rojahdimme ihanaisen emäntämme lattialle ihmeteltyämme ensin kaikkialla leijuvaa hentoista kakan hajua. Lanta luo kai rahaa…

München on kaikkea mitä sanotaan ja vielä enemmän. Tämä miljoonan ihmisen kokooma onnistuu henkimään samanaikaisesti modernia suurkaupunkia ja perinteistä baijerilaista pikkukylää. Kaupunki itsessään on kaunis kuin mikä ja upeita taloja pienine yksityiskohtineen kohoaa hämmentyneen matkaajan ympärillä niin tiheään, että kokeneempikin reissaaja alkaa jo epäillä joutuneensa postikorttiin vangiksi. Kauneus on viehättävä ominaisuus kaupungissa, mutta se tekee siitä myös aavistuksen tylsän ja ennalta arvattavan. München kaikkine nähtävyyksineen on enemmän kuin sopiva matkailukohteeksi, mutta ainakaan itse en siellä haluaisi asua. Paikka on varsinkin Berliinin jälkeen todella konservatiivinen ja hyvinvointia pursuava. Niitä hintoja katsellessa ei voinut kyllä kuin ihmetellä kuinka hyvin voivat kaikki alueen pienituloiset? Tuskin kovin kaksisesti. Turistina on tosin siitä onnellisessa asemassa, että köyhäilyä ei juurikaan Münchenissä joudu todistamaan, pyöriessään keskustan kalliilla kauppa-/nähtävyysalueella.

Sievyyden, kovien hintojen, nähtävyyksien ja konservatiivisuuden lisäksi silmään pisti ihmisten pukeutuminen. Müncheniläiset ovat selvästikin muotitietoista kansaa ja pukeutumiseen kiinnitetään paljon huomiota ja käytetään myös selvästi enemmän rahaa kuin muualla Saksassa. Itselle tuli hyvin nopeasti kovin nuhruinen olo, mitä ei kyllä Berliinissä pääse takuulla koskaan tapahtumaan. Kaduilla kulki ihan ilokseen ihmisiä katsellen. Erikoisuutena on mainittava myös tietysti se, että baijerilaiset todella pukeutuvat Trachteihin ihan vapaa-ajalla ja arkisin. Miehillä asuun kuuluu: pehmeänahkaiset polvihousut ja paksut pellavanväriset polvisukat sekä Harmaa huopakankaan oloisesta matskusta tehty harmaa takki. Naiset pukeutuvat niihin kuuluisiin dirndleihin, eli kansallispuvun näköisiin avokaulaisiin mekkoihin, jonka alle kuuluu pellavainen valkoinen paita. Ja mitä enemmän on tissit tiskillä, sen parempi. Näitä asusteita näkyi siis koko ajan niin kapakoissa kuin kaduillakin. Suosikeikseni nousivat kaksi parikymppistä poikaa, jotka Hochbräuhausissa litran tuopeilla aloiteltuaan suuntasivat luultavasti klubille nahkahousuihin ja hyvin Brokeback Mountain –henkisiin ruutupaitoihin pukeutuneina. Olisittepa vain nähneet sen geelin määrän hiuksissa… Muuten jännittävää oli huomata, että oikeastaan kaikki ne mitä ulkomailla pidetään saksalaisuuden perinteisinä tunnuksina, kuten lederhosenit, blondit Hanneloret, suuret oluttuopit, Dirdln-mekot ja Weißwurstit, ovat oikeamminkin tyypillisesti baijerilaisia asioita. Yritäpä ehdottaa jollekin Berliinissä Lederhosenien pukemista. Ei onnistuisi.

München ei noussut yhtä kovaksi suosikiksi kuin Köln, mutta on sekin silti ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Pari päivää lisää kaupungissa ja poissa keskustan alueelta ja olisin kukaties valmis muuttamaan sinne välittömästi. Ehdottomasti elämäni ykköskokemuksiin sen sijaan nousi Münchenin lähellä sijainnut Neuschwansteinin linna! Tiedättehän se hulppea prinsessanlinna vuorilla, joka on ollut esikuvana Disneyn linnalogolle. Disneylandissa käyneenä voin sanoa, että kopio kalpenee alkuperäisen rinnalla. Tuskin voisin kuvitella kauniimpaa paikkaa rakentaa talo. Samoin ajatteli onneksi myös Baijerin silloinen kruununprinssi, myöhemmin kuningas Ludwig II, joka viereisen vuoren linnassa kasvaneena tunsi maiseman hyvin ja päätti rakennuttaa unelmiensa palatsin kauneimmalle paikalle. Ludwig onnistui sijoittelussaan, mutta ei juuri muussa. Linna on siältä keskeneräinen, koska kuningas ehti kuolla ennen sen lopullista valmistumista. Tarkemmin sanoen tyyppi löydettiin hukkuneena psykiatrinsa kanssa järvestä päivä sen jälkeen, kun kuningas oli todettu kyvyttömäksi hallitsemaan mielisairautensa takia. Linnan valmiiksi saadut huoneet on sisustettu ja seinät kuvitettu kuninkaan suuresti rakastaman Wagnerin oopperoiden mukaan. Wagner myös itse oleili linnassa kirjoittamassa oopperoitaan kuninkaan pyynnöstä. Linnan huoneista löytyy mm. Lohengrin-Sali ja ilsejatyyppi huone. Kaikkialla on joutsensymboliikkaa ja talon erikoisuutena on Kivinen Venus Grotte, eli luola, jossa on vesiputous. Ai miten niin Ludwigista saattoi jo aika aikaisin huomata, että se oli täysin sekaisin päästään? Linnassa vierailu on ollut unelmani jo lapsesta saakka ja olen vieläkin hieman ihastuksissani tuosta maagisesta näystä. Aikamoista, ei voi muuta todeta.

Matkan jälkeen on todettava, että kaikessa köyhyydessään, rumuudessaan ja anarkiassaan Berliini on kyllä kaunis paikka kasvaa ja olla! Borta bra, men hemma bäst! Olipas diippii shittii… No joo mutta torstaina menokenkä sojottaa sitten Varsovaan päin. Puolan synkkä eksotiikka! Jännää.

LKK