Heute Lernen Wir Klingonisch!

Leute! Ensimmäinen tentti ohi, elämä edessä. Ainakin tämän viikon loputtua… Paras tapa valmistautua eiliseen tenttiin oli tietysti riekkua kylillä kaiket yöt. Luonnollisesti.

Perjantaina oli siis erään Erasmus-ystävämme yllätysläksiäiset ja pirskeisiin oli kutsuttu takuulla Berliinin joka ainoa ulkkariopiskelija. Itse (vastuuni tuntevana opiskelijana) poistuin paikalta jo pian puolenyön jälkeen. Ok, saattoi se olla hieman myöhemminkin. Tiesin nimittäin lauantaina edessäni olevan muutama sata sivua politiikan teoriaa. Miksi tehdä sen nyt, minkä voi jättää huomiseen. Viimeinen väläys bileistä oli se kun drinkkejä tehokkaasti keräillyt juhlakalu bondaili vieraidensa kanssa XL-kokoinen kokinhattu päässään. Tarina kertoo, että loput vieraista olivat päätyneen nukkumatin maille vasta selvästi aamun jo sarastettua.

Lauantaina edessä olikin rankka lukutuokio, johon sisältyi odotetusti aimo annos tiskausta ja MTV:n laadukkaita sarjoja. Tuskin muuten maltan odottaa kuka pääsee Parisin parhaaksi ystäväksi, tai kuka lopulta voittaa Flavor Flav'n sydämen omakseen (jälleen). Illalla vuorossa oli kuitenkin aivan ihka oikeaa kulttuuria, sillä Berliinissä järjestettiin nyt 24:nen kerran ”Lange Nacht der Museen” – tapahtuma. Tämä kaksi kertaa vuodessa järjestettävä ilta, avaa museoiden ovet kansalle iltakahdeksasta aina aamukahteen. Tapahtumia, workshopeja ja ties mitä muuta on aina mistä valita. Suoranainen runsaudenpula! Seuraavalla kerralla tiedämme ainakin suunnitella aikeemme tarkasti etukäteen. Tällä kertaa päädyimme musiikki-instrumenttimuseoon, kommunikaatiomuseoon ja loppuillasta eksoottisen Neuköllnin kotiseutumuseoon. Paikasta toiseen huristimme kätevästi iltaa varten varatuilla busseilla.

Soitinmuseossa työntekijät esittelivät erinäköisten ja – kokoisten vempaimien riekuntaa, mutta sokerina pohjalla eräs herra demonstroi mykkäelokuvien ajalta periytyvän erikoistehosteurkujen toimintaa. Haluaa sellaiset! Museossa voi muuten tiettyinä päivinä käydä katsomassa vanhoja mykkäleffoja paikanpäällä säestettynä. Toll! Sinänsä hieman ankean musamuseon jälkeen vuorossa olikin illan todellinen herkkupala: Kommunikaatiomuseo. Nimi saattaa kuulostaa tylsältä, mutta sen ei pidä antaa hämätä. Kyseessä on yksi Berliinin kovimmista museoista. Siellä on robotteja ja kaikkea! Olisittepa vain nähneet kaikki ne sadat pikkupojat ja heidän tasollensa taantuneet aikuiset miehet.

Museoon on kerätty kamaa aina postilaitoksen keksimisestä moderniin teknologiaan. Suomalaiseen teki vaikutuksen erityisesti puhelinhuone, jossa saattoi myös katsella vanhoja kännykkämainoksia. Tiesittekö että, silloin vielä yhdessä onnelliset, Erja ja Mika Häkkinen ovat mainostaneen Saksan televisiossa Motorolaa suomeksi. Mika: ”Lomaterveiset on nyt lähetetty (tekstarilla tietty)”, Erja: ”Hyvä! Sittenhän sulla on aikaa hoitaa puutarha.” Kuten tiedämme, Mika on sitten tuon mainoksen siirtynyt ihan toisiin puutarhoihin. Buhahahahaaa. Ike on kuolematon!

Mutta siis juu, mahtava museo tuo kommunikaatiolle omistettu. Jotta keskustelut eivät jäisi tylsästi vain maan päällisten ihmisten ominaisuudeksi, niin paikka tarjosi myös kursseja (nyt nörtit henkäiskää) Klingonien kielessä. Arvatkaa kuka oli eturivissä ja taisteli tiensä puolentunnin opetukseen: ”Klingonisch für Anfänger”! Se oli uskomatonta. Tunsi itseni supernörttien supernörtiksi, ja uskokaa pois, niitä siihen saliin mahtui lisäkseni muitakin samaa rotua edustavia. Opettelimme mm. hieman perusteita ääntämisestä ja kieliopista. Tiesittekö muuten, että Klingonissa ei ole artikkeleita, prepositioita tai sukuja ’hän’ sanalle. Lisäksi sanan perään voi lisätä merkitystä muuttavia liitteitä paljonkin. Saksalaisten mielestä tämä oli mielettömän hauskaa ja outoa. Suomea äidinkielenään puhuvalle ei niinkään. Opettajanamme toiminut (sinänsä ihan normaali[, jos mahdollista]) tyyppi järjestää muuten kerran vuodessa kansainvälisen Klingon-kielen jättiseminaarin Saarbrückenissä, jos kiinnostaa. Klingonin opettelu ei kuulemma ole sen kummoisempi harrastus kuin esperantonkaan. Yeah right! Sano se kaikille Vulcania tai Borgia opetteleville. Eiku venaa, Borgit ei taida pahemmin puhua. (Miksi mä tiedän tämän!?!)

Taas harhailee ajatus… Mutta siis palatakseni museoiltaan. Viimeisenä matkasimme siis syvälle mystisen Neuköllnin sydämeen, jossa saimme kahden euron pizzan lisäksi kulttuuripläjäyksen kotiseutumuseossa. Monikulttuurinen Neukölln oli valittu näyttämöksi rauhaa edistäville elokuville ja teeman mukaisesti saimme seurata tarinaa Nelson Mandelasta ja häntä vankilassa vuosikymmeniä vartioineesta sotilaasta. ”Goodbye Bafana” ei ollut hullumpi pätkä ja olihan sinä lisäksi Joseph Fiennes. Tyyppi muuten todistaa elokuvassa oikeaksi väitteeni siitä, että mies ei ole mitään, jos se ei pysty pelkkiä sporttaamaan. (Vai mitä Isä?) Päästäksenne jyvälle siitä mistä puhun, katsokaapa tämä kuva.

Megaposauksensa viimein lopettaen,

LKK

Koulua. Was?

On käynyt niin, että laiskuuteni on saanut minut vihdoin kiinni ja minun täytyy nyt korvata aikaisempi vetelyyteni muutaman päivän rankalla opiskelulla. Tähän sisältyy luonnollisesti paljon siivousta kotona, Facebookkia, blogien kirjoittelua, MTV Deutschlandin seuraamista ja hieman tiskausta. Helsingissä saan yleensä luettua todella hyvin kirjastolla, mutta täälläpä se ei olekaan niin yksinkertaista. Koska minulla ei ole kotona nettiä, niin aina on tottakai pakko raahata läppäri mukaan koulun w-lanin piiriin... Tämä tarkoittaa, että kirjastolla käytän kaiken aikani youtubessa lukemisen sijaan. Tehokasta.

Ensi viikolla on siis kaksi isohkoa tenttiä ja motivaatio opiskeluun on nollassa. Sinänsä ei mitään uutta, mutta Suomessa olen aina saanut puristettua itsestäni sen verran irti, että olen selviytynyt tehtävistäni kunnialla. Täällä Berliinin houkutusten keskellä en olisi niinkään varma. Lukemiseen varattuna viikonloppuna esimerkiksi on: Swing-party Potsdamissa, Herra Jiin yllätysjuhlat, museoiden yö... Lue tässä nyt sitten politiikan teoriaa. Onneksi yhteistyö oppilaiden kesken toimii täällä todella hyvin ja kaikki lähettelevät toisilleen muistiinpanojaan koealueen eri osioista. Voisi kotonakin ottaa oppia tästä!

Mutta juu. Kuuluu tänne muutakin kuin koulua (ylläri). Neiti Koo sai kunnian olla ensimmäinen vieraani Berliinissä ja viikonloppu ja alkuviikko kuluikin rattoisasti turisteillen ja kahviloissa lojuen. Kävimme tietysti myös elokuvissa katsastamassa odotetun Tom Cruise -elokuvan. Se oli juuri niin kova, kun olin odottanutkin. Kaikki hyvät tyypit (including Tomppa) puhuivat tietty täydellistä englantia ja kaikki pahat natsit mitä törkeimmillä saksalaisilla aksenteilla. Priceless!

Ottakaapa muut tästä mallia ja varailkaa niitä lentolippuja tälle puolelle Itämerta. Huhtikuun lopulle saa vielä kohtisedullisia piljettejä.

LG
LKK

Uu Mamacita!

Ystävät. Maailmassa on paljon turhia julkkiksia (Tuksu Tukiainen), oikeita julkkiksia (Litti Litmanen), tähtiä (Tila Tequila) ja supertähtiä (Pittin Bradi). Maailmassa on kuitenkin vain yksi ja ainoa, ihan oikea tähtien supernova: Tom Cruise. Ihmettelette varmaankin miksi näin pitkän tauon jälkeen blogia päivittäessäni käytän aikaa tämän istukoita syövän skientologien superjumalan pohdiskeluun, mutta malttia, syy selviää kyllä kunhan maltatte lukea eteenpäin.

Elokuvateattereihin on tulossa Saksan histroriaa käsittelevä elokuva ja fiksuimmat varmaan jo arvaavatkin mistä Hollywoodin suurtuotannosta on kyse. Operation Walküre - Die Stauffenberg Attentat kertoo Hitleriä vastaan suunnitellusta murhayrityksestä, joka ei valitettavasti tainnut mennä ihan putkeen. Tämän varmasti täysin autenttisesti kuvatun tarinan pääroolissa loistaa siis maailman suurin (tai oikeastaan pienin) tähti Cruisen Tomppaliini. Jamppa nähdään elokuvan pääroolissa ja koska kyseisen herran näyttelijänlahjat ovat kiltisti sanottuna jokseenkin heikot, niin kaikki keinot ovat elokuvaa tehdessä olleet selvästikin sallittuja: kuvataan isolla rahalla maailman kovimmassa kaupungissa kaikkien mahdollisten jäljelläolevien Natsi-rakennusten edessä (niitä ei muuten Berliinissä ole montaa jäljellä. Olympiastadion, Luftwaffen talo ja Tempelhof. Voitte leffasta varmasti ne bongata), laitetaan taustalle vähän mahtipontista musiikkia, valitaan Tompan rinnalle oikeasti kovan luokan näyttelijälahjakkuus (Kenneth Branagh) ja mitäs vielä keksisi... noh Tomppaliinillehän voisi laittaa vaikka silmälapun niin tulee koko tää "pahanatsijuttu" hyvin esille. Tom esittää kylläkin kai ihan hyvistä... noh mene ja tiedä.

Näin trailerin ensimmäistä kertaa jo ennen joulua ja siitä saakka meillä on kaveripiirissä ollut vain yksi tavoite: Nähdä leffa mahd. pian!!! Koska Tomppis on niin IHQ! Ainoana kiistakysymyksenä on ollut tuo kieli. Neiti Äl haluaa ehdottomasti nähdä mestariteoksen yhtä mestarillisesti saksaksi dubattuna, koska häntä lainaten: "Mikä voisi tehdä näin paskasta leffasta vielä paskemman? Noh se, että Tom puhuu saksaa". Itse haluan kuitenkin ehdottomasti nähdä leffan alkuperäisversiossaan, koska haluan kuulla kuinka kaikki leffaan palkatut saksalaiset näyttelijät (lue: statistit) joutuvat puhumaan englantia korostetun hirveällä saksalaisella aksentilla "Was ar juu sinking?"... Koska muutenhan yleisö ei varmastikaan ymmärtäisi, että he näyttelevät saksalaisia...

No niin, mutta se miksi tästä aiheesta nyt niin kiihkeästi jauhan on siis elokuvan tänään vihdoin koittava ensi-ilta. Kyseessä on kuitenkin joku VIP-superpremiär, eli tavallisilla pulliaisilla ei ole katsomoon mitään asiaa. Kiinnostavaksi tämän maailmanensi-illan kuitenkin tekee se (nyt tytöt pidätelkää hengitystänne...) , että itse TOM CRUISE SAAPUU POTSDAMER PLATZILLE TÄNÄÄN! Arvatkaa vaan ollaanko niin menossa katsomaan, kun se kääpiö hiipii punaisella matolla. Ei saleen kyllä nähdä mitään, kun kaikki viisikymppiset naisfanit tulvii meidän edessä. Se herra kun ei tosissaan oikein väkijoukon yli nouse. Pakko on kuitenkin yrittää.

Jos tähtibongaukseni ei onnistu ja jään ilan valokuvaa tai nimmaria (IIK!) , niin voin aina katsoa koneelta patkiä ajoista kun Tomppa oli vielä nuori ja ah niin hetero...

Tässä suosikkiotokseni teille rakkahat. Enjoy!


LKK

Selluloidia Saksassa.

Rakkaat ystävät. Kuten tiedätte elämääni mahtuu ihastuksia ja fanituksen kohteita enemmän kuin tarpeeksi: Helsinki, Metzelder, fudis, valokuvaus, roskaromaanit.... Yksi kovimmista on kuitenkin tietysti leffat! Ja kuulkaa kun täällä Berliinissä se elävissä kuvissa käyminen on vielä niin paljon halvempaakin. Täällä kun opiskelijoille annetaan alennusta moisesta huvista. Jääpä sitten hieman rahaa vielä ostaa se bisse mukaan sinne teatteriinkin. Voisi Helsinkikin harkita moista käytäntöä. 11 euroa lipusta kun on vaan naurettavan paljon, yleensä vielä luvattoman heikosta tekeleestä.

Mutta siis asiaan: Silverscreen in Germany!

Berliinistä löytyy luonnollisesti pieniä independent-teattereita (kuten ihana Friedrichshainin Intimes) vaikka muille jakaa. Niissä pyörii pienempään levitykseen päässeitä indi-pätkiä ja joskus myös originaaliversioita suuremmista elokuvista. Myös saksalainen elokuva on yleensä hyvin edustettuna. Mahtuupa kaupunkiin kuitenkin myös useita valtavia elokuvakeskuksia a la Tennispalatsi, joissa pääsee nauttimaan uusimmista Hollywood-pläjäyksistä, luonnollisesti saksaksi dubattuina. Mahtuupa multipleksi-kokemukseen Berliinissä muitakin erikoisuuksia, joista aion nyt pahaa-aavistamattomia elokuvakävijöitä varoittaa.

Kuten siis jo ylempänä mainitsin, saavat opiskelijat alennusta kai kolmisenkymmentä prosenttia ja tämän lisäksi jokainen tiistai on niin sanottu Kino-päivä, jolloin kaikki tavallisetkin pulliaiset saavat ko. alennuksen. Lippuja ostettaessa on hyvä kuitenkin huomata, että takarivien paikat ovat euron eturivejä kalliimmat. Köyhemmät saavat siis lähteä aina teatterista niska kipeänä, valkokangasta liian läheltä tuijotettuaan.

Kuten Suomessa myös täällä kuuluu popcorn erottamattomana osana elokuvakokemukseen. Mutta Achtung! Noin 95% kaikesta tarjotusta popcornista on makeaa! Siis sitä kammottavaa toffeehöystöistä shittiä, jota myös Suomessa on yritetty vaivihkaa ruveta syöttämään sen oikean ja alkuperäisen, siis sen suolaisen, sijasta. Onneksi sekä suolan että sokerin maun voi huuhtoa alas kurkustaan oluen pehmoisella pelastuksella. Bisseä saa siis täällä juoda ihan joka paikassa. Myös leffassa. Kaljaa myös mainostetaan ennen jokaisen elokuvan alkua, jotta jano varmasti iskisi. Olutta ei sentään myydä leffasalissa sisällä, toisin kuin jäätelöä. Ennen jokaista elokuvaa tulee myös jäätelömainos, jonka jälkeen verhot menevät kiinni ja valot syttyvät. Saliin saapuu kannettavaa pakastinta mukanaan raahaava tyyppi, joka huutaa aina saman lauseen: "Olisikohan kellään täällä halua ostaa hieman jäätelöä?" Ja tokihan on, kun on juuri nähnyt jättimäiseltä valkokankaalta kuinka Eva Longorian täyteläiset huulet haukkaavat palasen Magnumin paksuakin paksummasta suklaakuoresta. Nam! Erikoisuutena salissa myydään suklaakonfetteja, eli pieniä suklaakonvehteja, joissa on täytteenä vaniljajäätelöä. Lecker!

Itse elokuvan katsominen ei sinänsä poikkea suomalaisesta tujotuksesta, varsinkin jos on sattunut valitsemaan teatterin, jossa kaikki pätkät näytetään alkuperäisversioina. Potsdamer Platzin valtava Sony-Center näyttää kaikki leffat, oikealla kielellä ja pienemmät teatterikeskukset pyörittävät originaalia yhdestä tietystä elokuvasta aina viikon kerrallaan. Mutta varoituksen sana tässä liene paikallaan, sillä saksassa pidemmissä elokuvissa on keskellä tauko! Siis kymmenen minuutin paussi keskellä leffaa, kesken elokuvakokemuksen, juuri kun on uppoutunut selluloidin maailmaan. Kammottavaa, mutta minkäs teet. Pääseepähän vessaan.

Toinen erikoisuus on muuten niin sanottu "überraschungspremiär". Lippu maksaa vain neljä euroa, mutta katsoja saa tietää elokuvan nimen vasta kun se pamahtaa ruutuun. Yllätysensi-ilta siis. Itselläni kävi suunnaton tuuri viime viikolla. Esityksessä oli ehkä yksi kehnoimmista elokuvista koskaan: Warlords. Lihonnut ja rupsahtanut Jet Li riehuu muinaisessa Kiinassa tehden jotain. Elokuvassa oli (jos mahdollista) vielä vähemmän juonta, kuin Jean-Claude van Dammen "Muukalaislegioonalaisessa". Asiaa ei myöskään auttanut se, että pätkä oli tottahan toki dubattu ihanaiselle saksan kielelle. Oijoi! Tämän lisäksi jäin myös palkinnoitta elokuvaa ennen pidetyssä yllätystietovisassa. Tasan eivät käy onnen lahjat. Tämä oli elämäni toinen elokuva, josta meinasin kävellä kesken kaiken ulos. Se ensimmäinen oli muuten suosikkinäyttelijälläni Jim Carreyllä varustettu "Me, myself and Irene", eli päätelkääpä tämän Kung-fu -pätkän taso tästä.

Tschüssi!

LKK

Back to Business.

Ystävät joulu tuli ja meni ja venytettyäni nyt viikon vatsaani mamman soppakattiloiden ääressä on aika palata laihemman leivän kylkeen: Erasmus-opiskelijan arkeen, jossa ruokavalio koostuu lähinnä nuudeleista ja halvasta bissestä. Olin ilmeisesti ollut tänä(kin) vuonna äärettömän kiltti, sillä sain aivan uskomattoman määrän hyviä lahjuksia. Kiitos vaan kaikille ;) Kyllä nyt kelpaa tepastella asuntoni jääkylmillä lattioilla uusissa tohveleissa, uusista kaiuttimista musiikkia huudattaen. Saatuani vihdoin myös Berliinin kartan kätevässä koossa, olen vastaisuudessa ehkä hieman paremmin perillä siitä, esim. missä kaupunginosassa olen. Ehkä.

Lentoni lähtee siis parin tunnin kuluttua ja tässä istun koneen ääressä yöpuvussa erittäin kivoja voivattunytmäkyllämyöhästynkoneesta-unien täyttämän yön vietettyäni. Pitäisi ehkä hiljalleen alkaa pakkailemaan... Onneksi kotonaa odottaa siisti asunto (kyllä siivosin ennen lähtöäni) ja illalla berliiniläisiä hemmotellaan Batman Begins -elokuvan TV-ensi-illalla. Saatanpa hakea myös lähithaikusta sapuskaa vaihteluksi jouluruoille. Eipä siis muuta, kuin kunnon koti-ilta ensimmäiseen vierailijaani valmistautuessa. Ystäväni neiti Cee sulkeutuu seitsemän vuoden tauon jälkeen suosiooni ja viettää Silvester-bileensä kanssamme Berliinin humussa. Nyt kun vielä keksisi jotain tekemistä...

LKK

Terveiset Tegeliltä!

Ystävät maailmassa on monta pahaa paikkaa, mutta myös onneksi monta hyvää sellaista. Istun juuri Tegelin lähtöaulassa (aivan liian aikaisin kuten aina) ja päätin aikani kuluksi pelata hieman Spindel-pasianssia. On muuten koukuttava peli. Yht'äkkiä ruutuun ilmestyy ilmoitus maksuttomasta langattomasta verkosta. Tegel ick liebe dir!

Tässä siis naputtelen blogipostausta vihdoin omalta koneeltani Biothermin uudelta hajuvedeltä tuoksuen. On tämä maailmannaisena olo aikamoista ;) Koska minulla on vihdoin oma kone, niin minulla on myöskin silloin omat kuvatiedostot. Tässä siis muutamia sattumanvaraisesti valittuja otoksia kuluneiden kuukausien varrelta. Olkaapa hyvä:

Brandenburgin Torin yksityiskohta.


Joulutorttuni onnistui hyvin.


Die Gefundenen Fressenin keikalta.


Kuuluisaa Berliner Weißia. Makuna tällä kertaa vadelma.


Välillä tuntuu siltä, kun asuisi Venäjällä. Huomaa pikku lippu.


Humboldtin mielenosoituksen jälkipyykkiä.

Joulun odotusta kaikille. Minä ahtaudun nyt Air Berliinoksen sillipurkkiin ja suuntaan nokkani kohti Helsingin valkoisia lakeuksia.

LKK

Hörst du wie das Ghetto klingt klingt?!?

Rakkaat ystävät. Luulin löytäneeni saksalaisuuden ytimen Scootteria kuunnellessani. Luulin paljastaneeni berliiniläisen sielun salat kun luukutin David Hasselhoffia täysillä sunnuntaina krapulassa. Olin väärässä, oi niin väärässä. Monikulttuurisen ja värikkään kaupungin ja samalla modernin saksalaisuuden tiivistää parhaiten Tempelhofin semighetosta ponnistava Saksan kruunaamaton rap-kuningas ja vankilan todellisuuden nähnyt ex-diileri Bushido.

http://de.wikipedia.org/wiki/Bushido_(Rapper)

Sanoituksissa välittyy gheton karheus ja loisto niin ymmärrettävästi, että jopa kaltaiseni luterilaisessa puritaanisuudessa kasvanut kansankodon lellitty lapsi ymmärtää elämän kierron Kottbusser Torin huumepiireissä. Jos ette usko, niin tässä ovat todisteet Bushidon uskomattomasta kyvystä tiivistää puoliksi tunisialaisen berliiniläispojan kasvutarina muutamaan albumiin. Seuraavassa suosikkilainaukseni sanoituksista vapaine suomennoksineen. Niin syvällistä, niin kaunista, niin.... niin Bushidoa.

"Und es geht ching ching - sag mir hörst du wie das ghetto klingt klingt - was ich mache bleibt ein ghetto- ding ding"
-> Näin se menee ching ching - sano mulle kuuletko miltä ghetto kuulostaa - se mitä mä teen pysyyy ghetto juttuna (Juuri näin, todella valaisevaa)

"Los Frau Merkel, ich mach jetzt den Neuanfang stell mich auf zum ghettopräsident"
-> Frau Merkel pois, teen uuden alun, teen itsestäni ghettopresidentin (Kaikki 12v fanit varmaan äänestää)

"Sag mir endlich wann kommt Ali aus'm Knast"
-> Sano mulle vihdoin, koska Ali pääsee linnasta (Ali?!?)

"Mama bitte es tut mir so leid- Mama bitte es ist Blut wenn Du weinst"
-> Ei jumalauta, ei pysty edes liikutukselta kääntämään. Mitä tähän voi sanoa, niin herkkää että itseäkin ihan itkettää...

"Ich wollte immer nur, immer wieder Scheisse bauen - Nicht zur Schule gehen, immer wieder Scheisse bauen"
-> Halusin aina vaan järjestää itseni paskaan tilanteeseen - En käydä koulussa, vaan rakentaa paskoja tilanteita" (Lapset älkää tehkö niin kuin Bushido-setä teki)

Ja lopuksi henkilökohtainen suosikkini. Bushido ottaa kantaa maailmaan tapahtumiin herkässä viisussaan "11. September":

"Wenn ich will seit ihr alle Tod ich bin ein Taliban - Ihr Missgeburten habt nur Kugeln aus Marzipan"
-> Kun minä haluan olette kaikki kuolleita, olen Taliban - Teillä sekasikiöillä on vain marsipaanikuulia (Siis marsipaanikuulia?!?)

Lopuksi suosittelen vain kuuntelemaan tämän kuningasajattelijan tuotantoa avoimin mielin. Tätä on ystävät 2000-luvun saksalaisuus. Suosittelen aloittamaan tuotannon kuuntelun juuri ilmestyneestä sinkusta "Für immer Jung". Se on yhdessä Tsekkien tähtilaulaja Karel Gottin (sama tyyppi lauloi muuten Maija Mehiläisen tunnarin saksaksi) kanssa väsätty versio vanhasta kunnon Alphaville-hitistä "Forever Young". Kuinka moni muuten tiesi, että sekin oli saksalainen bändi.

http://www.youtube.com/watch?v=-jPHPdV3MI4

Näillä eväin kelpaa odotella joulua. Nauttikaa!



LKK