Helmi!

Pikainen postaus osoittaakseni, että olen hengissä viikonlopun jännittävän Länsi-ekskursion jälkeen. On se KaDeWe vaan aikamoinen paikka. Aikamoinen! Ruokaosastolla pystyin suunnistamaan kaikissa käymissäni maissa kaljapullojen perusteella. Surullista, tai sitten ei. "Haa, Mythosta! Sitä join Kreikassa. Ihanaa Baltikaa, se oli se villi ainejärjestöreissu. Nam, Windhoekia! Sitä nautiskeltiin Etelä-Afrikassa." Löytyipä hyllyjen uumenista jopa viimekeväiseltä Etelä-Amerikan -turneeltakin jälkiä. Länsi-Berliinin helmi tarjoilee asiakaskunnalleen myös Kuubalaista Cristallia. Kyllä ihmisten lännessä kelpaa. Toista se on meillä idässä, kun pitää tyytyä pelkkään Berliineriin ja pahimmassa tapauksessa sen vaaleampaan serkkuun Berliner Weißiin (makusiirapilla tai ilman. Molempi pahempi). Hyh!

Olutkulttuurin selvä harrastuneisuuteni tulikin tuossa jo ilmi, mutta olen jälleen kunnostautunut myös muun korkeakulttuurin aloilla. Sunnuntaina kävin ihastelemassa maalia kankailla Alte Nationalgalleriessa ja tänään tutustuin Suomi-instituutin kirjaston valikoimaan. Se se vasta todellinen helmi onkin! Koti-ikävästä ei ole vielä ainkaan kyse, vaan himo saada suomenkielistä luettavaa kasvoi ylivoimaiseksi. Instituutilla on ilmainen kirkjasto, josta saa kuka tahansa käydä lainaamassa suomenkielistä ja Suomesta kertovaa kirjallisuutta. Omaan säkkiini päätyi kirja Pirjo Hassiselta ja lisäksi kokoelma pieniä anekdootteja rakkaasta, rakkaasta Helsingistäni. Olen tähän asti lukenut romsuja enimmäkseen englanniksi, mutta huomaan sen sotkevan saksaani entisestään (tosin olen jo huomannut saksan turmelevan vaikutuksen englantiini. Eräänä päivänä totesin englanniksi. You have right! vrt. saksan Du hast recht! Surullista) . Saksalaiset kaunokirjallisuuden helmet taasen ovat vielä hieman liian vaikeaselkoisia ja ajatustyötä vaativia. Lisäksi kun olen ensin lukenut 30-40 sivua tieteellista dadaa saksaksi, kaipaavat aivoni jotain kaunista ja helppotajuista; toisin sanoen Suomen kieltä mustana valkoisella. Tänään on kyllä parasta jättää lukeminen vielä väliin, koska huomenna on jälleen pieni koe tästä rakkauden kielestä. Nämä rakastavat pieniä testejä ja kokeita. Minä en.

Jauhan loppuviikosta taas lisää skeidaa jos jaksan. Elämä Berliinissä on löytänyt uomansa ja tuntuu siltä, että jännittävää kerrottavaa ei enää helposti löydy. Tämä on tietysti harhaa, sillä koko ajan täällä on jotain menossa. Se ei vaan enää tunnu niin eksoottiselta. Luulen, että kuherruskuukauteni on ohi ja avioliiton arki on alkanut. Mukavaahan tämäkin tuntuu tosin olevan. Nyt kun vielä pientä sutinaa liiton ulkopuolella... "Ja laita tuoppiin sitä punkkua!"

Lieben Gruß,
LKK