Kesä!

Hullu tahti nyt näissä postauksissa.... Mutta joo, Leute! Arvatkaa mitä? Tänne on saapunut kevään sijasta suoraan kesä. Kauan kärsimäni saksalainen suoruus on osoittanut hyvät puolensa ja hypännyt suoraan tuon koirankakalta haisevan ja täysin turhan välivuodenajan yli. Viime viikon alussa avasin terassikauden ja jäätelökauden samassa, kun kaupunkiin saapuneen neiti Ällän kanssa herkuttelimme Hägen Dazin terassilla. Voi tätä elämää. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja takkiin meinasi tukehtua. Varsinainen kesäkausi saatiin kuitenkin käyntiin lauantaina, kun olimme suurella porukalla Friedrichshainin Volksparkissa grillailemassa. Shortseissa ja T-paidassa kelpaa kalkkista ihoaan kärvennellä näin jo huhtikuun alussa, kun asteita on mittarissa parikymmentä. Alkuviikolla oli rapiat 22 astetta. Saksassa tapahtuu muuten sama ilmiö, kuin Suomessa kesän tehdessä tuloaan. Ihmiset kärvistelevät heti kun kykenevät terassilla vaikka sitten vilttien suojassa ja lapaset kädessä. Selkeä asennemuutos on myös nähtävissä. Ihmiset hymyilevät enemmän ja vaikuttavat kaikin puolin muutenkin helpottuneilta siitä, että pitkä talvi on vihdoin jätetty historian hämäriin. Kummallista kuinka talven olemassaolo ikään kuin unohtuu auringon mollottaessa siniseltä taivaalta. Ai mikä kaulaliina?

Berliini on muuten erittäin hyvä pussukkakaupunki. Sen lisäksi, että julkijuopottelu on laillista, on se myös kaupungin tukemaa toimintaa, sillä ihan keskustastakin löytyy useita puistoalueita, jotka nuori väki valtaa omikseen heti kesän kynnyksellä. Lisäksi tietysti jokaisen puiston nurkalla on pari kolme kilpailevaa spätkaufia tarjoamassa ravinteita janoisille auringonpalvojille. Erityisesti Rosenthaler Platzin liepeillä olevassa puistossa on bileet käynnissä perjantaista sunnuntaihin. Oikeastaan varmaan koko viikon…

Tänä viikonloppuna sain myös ensimmäisen kerran aikaiseksi käydä Mauerparkin kirpputorilla sitä roinan määrää ihmettelemässä. Seasta löytää kyllä helmiäkin, jos on aikaa ja ennen kaikkea, jos hermot kestävät sitä ihmispaljouden määrää. Mukaan tarttui vanha musta nahkalaukku bilekäyttöön (3e!) ja Barbien-kengistä tehdyt korvikset, jollaisia olen himoinnut jo jonkin aikaa. Eniten tarjolla oli jos jonkun näköisiä ja kokoisia vintage-aurinkolaseja. Löysimme myös kaupan, joka myy vanhoja ja kunnostettuja pokia, mutta hinnat olivat pikkuisen turhan korkeita. En ajatellut maksaa imagolaseistani reippaasti päälle sataa euroa. Täytyy sitä nyt pystyä näyttämään älykkäältä halvemmallakin. Hitto soikoon, sillä hinnallahan sitä jo oikeastikin sivistäisi itseään ja nostaisi ÄO:n sille tasolle, että sen täytyisi jo loistaa uloskin päin.

Älykkyydestä puheen ollen, olen vihdoin saanut Hausarbeittini valmiiksi. Se sujui lopulta kivuttomammin kuin olin kuivitellut, mutta oli siinä silti ihan tarpeeksi pukertamista tällaiselle perilaiskalle Erasmukselle. Saa nähdä kuinka paljon muutoksia joudun vielä tekemään, kun paperi palautuu onnelliselta avustajaltani, joka kaikessa ihanuudessaan suostui tarkastamaan tekeleeni kieliasun. Varmaan olisi ollut nopeampaa kääntää teksti suomesta, kuin napsia paikoilleen kaikkia miljoonia puuttuvia datiiveja ja akkusatiivejani. Eikä edes aloiteta prepositioista. Olen sitä mieltä, että onnellisia ovat ne kansat, joilla ei niitä ole! Katsokaa nyt vaikka kiinalaisia. Koska niiden ei ole tarvinnut opetella miljardeja prepositioita, niin niille on jäänyt aikaa kaikkeen kätevämpään kuten: paperin, ruudin, pastan ja tietysti jäätelön keksimiseen (kyllä, pasta ja jäde on alun perin kiinalaisia innovaatioita. Rakkaani Marco Polo vain rahtasi ne seikkailuiltaan mukanaan Italiaan). Ja kuinka kiinalaisille onkaan jäänyt aikaa lisääntymiseen! Mamma! Suomessa tosin tämä prepositioilta jäljelle jäänyt aika onkin sitten kulutettu kotipolttoisen täydellistämiseen…

No niin. Vähän asiaa ja paljon roskaa. Palattuani Puolasta jaan jännittävät seikkailuni kanssanne niin pian kuin suinkin kulttuurishokiltani kykenen. Koittakaahan hunajaiset jaksaa sen aikaa ilman älyllistä ilotulitustani.

LKK

PS: Kuka muuten oikeastaan oli tämä Erasmus Rotterdamilainen, jonka ansiosta ja nimissä kasa EU:n lapsia voi juoda maksansa pinkeiksi Euroopan yliopistoissa?

Touri kuvina!

Tässä siis päivän postaus vol. 2. Edellisestä voitte lukea, mitä matkallamme tapahtui, mutta kiireinen kaupunkilainen sisäistää asian tietysti nopeammin ja tehokkaammin kuvien välityksellä. Kuvissa esiintyy seuraavaa: 1) Erikoinen heppainstallaatio kerrostalon parvekkeella Kölnissä, 2) Kölnin vanhankaupungin lumoa, 3) Tuomiokirkko, 4)Miten niin München on uskonnollinen? Keskustan Maria-patsas, 5) Raatitalo Münchenin keskustassa 6) Trenditietoinen müncheniläinen ajaa ensin Hummerillaan keskusta-alueelle ja vikat 20m pyörällä, 7) Baijerilaisuuden ytimessä, 8)Neuschwanstein, 9) Kukapa ei menisi sekaisin asuessaan näissä maisemissa.



















LKK

Tour de Deutschland!

Heihei kaikki ihanaiset. Olen saanut kuulla hälyttäviä huhuja siitä, että tätä blogia itse asiassa lukee joku. Pitänee siis tiivistää (reippaasti) julkaisutahtia ja laatua. Ensimmäiseen lupaukseen kykenen varmasti, toisesta en mene vannomaan. Tämän innoittamana julkaisen kaksi postausta samana päivänä. Aikamoista, eikö! No niin, se matka. Varautukaa pitkään tekstiin. Tourimme kulki siis Essenin kautta Kölniin ja sieltä lopulta Baijerin sydämeen Müncheniin. Lisäksi teimme ekskursion himmeään Neuschwansteinin linnaan. Seurueeseen kuului lisäkseni ystäväni neiti Pee ja Baijerin osuudelle olimme onnekkaita saadessamme vahvistukseksemme Italian kiertomatkaltaan palanneen neiti Aan. Essenin osuudesta laitoinkin jo paikan päältä selvennyksen, joten ei siitä sen enempää, paitsi että hulvatonta oli ja nyt odotamme kauhunsekaisin tuntein vastavierailua, josta koituu takuuvarmasti täysin räävitöntä menoa Berliinin yössä.

Köln
Kuten Ultra Bra laulaa: olen ”nähnyt Kölnin tuomiokirkon”. Ja näkemistä siinä tosiaan olikin! Moista laitosta tuskin tulen kovin montaa elämäni aikana katsastamaan. Koko on aivan älytön suorastaan naurettava ja koristeellisuudessa hörhelön ja ulokkeiden vetää pohjat jopa Riitta Väisäsen nenän edestä. Montakohan ihmishenkeä senkin pytingin ulkoseinien kaivertamisessa on kuollut? Taivaspaikka ollut liene näin taattu… Sisältä kirkko ei ollut aivan yhtä über, muuten kuin kooltaan. Reippaina matkaajina päätimme kiivetä kirkon torniin, joka ainakin omalta osaltani oli suuri virhe. Meinasin jättää leikin kesken siinä vaiheessa, kun kiivettävänä oli metalliset ”varaportaat”, joista näki totta kai mukavasti läpi. Taju oli mennä, mutta kattoon tuijotellen, onnistuin kuitenkin rahtaamaan ruhoni kaikki 550 porrasta kohti taivaita. Juoksentelevat ja rappusia heiluttelevat teinit saivat kyllä aika pahaa pasia osaltamme ja jopa aina kohtelias neiti Pee joutui hieman niille älähtämään. Hah. Mutta siis juu Vuokko, Kerkko ja kumppanit tietävät mistä puhuvat: Kirkko on ehdottomasti näkemisen arvoinen!

Muutenkin Köln pääsi suosikkikaupunkieni listalle lähes välittömästi. On vaikea sanoa johtuiko se hostelliamme vastapäätä sijainneen talon parvekkeelle sijoitetusta life size –kokoisestä hevospatsaasta, all you can eat –sushi-buffetista vai kaupungin käsittämättömistä ostosmahdollisuuksista. Luulen että pihkaantumiseni muuttui vakavammanlaatuiseksi ihastukseksi viimeistään Kölnin opiskelijakaupunginosan vilkkaissa ravintoloissa ja suoranaiseksi rakkaudeksi tunteeni sulivatkin sitten aivan valtavassa American Apparellin –liikkeessä. Miksei meillä Berliinissä? Monen vuoden hiljaiselon jälkeen The Material Girl on taas täällä!

München
Mir san aus Bayern! Joo ja mitään muuta ei sitten baijerista tajuttukaan. Yhdeksän tunnin öisen junamatkan jälkeen (jossa mukana melkein kolmen tunnin vaihto jääkylmällä ja suljetulla Stuttgartin asemalla) emme olleet varsinaisesti vastaanottavaisimmalla tuulella mitä tulee baijerilaiseen mongerrukseen. Ei siitä voi oikeasti tajuta sanaakaan. Olen melko varma, ettei ne edes itse tajua mitä puhuvat. Saksaa se ei kyllä ainakaan ole. Väsyneinä matkasta ja kahdesta vaihdosta, rojahdimme ihanaisen emäntämme lattialle ihmeteltyämme ensin kaikkialla leijuvaa hentoista kakan hajua. Lanta luo kai rahaa…

München on kaikkea mitä sanotaan ja vielä enemmän. Tämä miljoonan ihmisen kokooma onnistuu henkimään samanaikaisesti modernia suurkaupunkia ja perinteistä baijerilaista pikkukylää. Kaupunki itsessään on kaunis kuin mikä ja upeita taloja pienine yksityiskohtineen kohoaa hämmentyneen matkaajan ympärillä niin tiheään, että kokeneempikin reissaaja alkaa jo epäillä joutuneensa postikorttiin vangiksi. Kauneus on viehättävä ominaisuus kaupungissa, mutta se tekee siitä myös aavistuksen tylsän ja ennalta arvattavan. München kaikkine nähtävyyksineen on enemmän kuin sopiva matkailukohteeksi, mutta ainakaan itse en siellä haluaisi asua. Paikka on varsinkin Berliinin jälkeen todella konservatiivinen ja hyvinvointia pursuava. Niitä hintoja katsellessa ei voinut kyllä kuin ihmetellä kuinka hyvin voivat kaikki alueen pienituloiset? Tuskin kovin kaksisesti. Turistina on tosin siitä onnellisessa asemassa, että köyhäilyä ei juurikaan Münchenissä joudu todistamaan, pyöriessään keskustan kalliilla kauppa-/nähtävyysalueella.

Sievyyden, kovien hintojen, nähtävyyksien ja konservatiivisuuden lisäksi silmään pisti ihmisten pukeutuminen. Müncheniläiset ovat selvästikin muotitietoista kansaa ja pukeutumiseen kiinnitetään paljon huomiota ja käytetään myös selvästi enemmän rahaa kuin muualla Saksassa. Itselle tuli hyvin nopeasti kovin nuhruinen olo, mitä ei kyllä Berliinissä pääse takuulla koskaan tapahtumaan. Kaduilla kulki ihan ilokseen ihmisiä katsellen. Erikoisuutena on mainittava myös tietysti se, että baijerilaiset todella pukeutuvat Trachteihin ihan vapaa-ajalla ja arkisin. Miehillä asuun kuuluu: pehmeänahkaiset polvihousut ja paksut pellavanväriset polvisukat sekä Harmaa huopakankaan oloisesta matskusta tehty harmaa takki. Naiset pukeutuvat niihin kuuluisiin dirndleihin, eli kansallispuvun näköisiin avokaulaisiin mekkoihin, jonka alle kuuluu pellavainen valkoinen paita. Ja mitä enemmän on tissit tiskillä, sen parempi. Näitä asusteita näkyi siis koko ajan niin kapakoissa kuin kaduillakin. Suosikeikseni nousivat kaksi parikymppistä poikaa, jotka Hochbräuhausissa litran tuopeilla aloiteltuaan suuntasivat luultavasti klubille nahkahousuihin ja hyvin Brokeback Mountain –henkisiin ruutupaitoihin pukeutuneina. Olisittepa vain nähneet sen geelin määrän hiuksissa… Muuten jännittävää oli huomata, että oikeastaan kaikki ne mitä ulkomailla pidetään saksalaisuuden perinteisinä tunnuksina, kuten lederhosenit, blondit Hanneloret, suuret oluttuopit, Dirdln-mekot ja Weißwurstit, ovat oikeamminkin tyypillisesti baijerilaisia asioita. Yritäpä ehdottaa jollekin Berliinissä Lederhosenien pukemista. Ei onnistuisi.

München ei noussut yhtä kovaksi suosikiksi kuin Köln, mutta on sekin silti ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Pari päivää lisää kaupungissa ja poissa keskustan alueelta ja olisin kukaties valmis muuttamaan sinne välittömästi. Ehdottomasti elämäni ykköskokemuksiin sen sijaan nousi Münchenin lähellä sijainnut Neuschwansteinin linna! Tiedättehän se hulppea prinsessanlinna vuorilla, joka on ollut esikuvana Disneyn linnalogolle. Disneylandissa käyneenä voin sanoa, että kopio kalpenee alkuperäisen rinnalla. Tuskin voisin kuvitella kauniimpaa paikkaa rakentaa talo. Samoin ajatteli onneksi myös Baijerin silloinen kruununprinssi, myöhemmin kuningas Ludwig II, joka viereisen vuoren linnassa kasvaneena tunsi maiseman hyvin ja päätti rakennuttaa unelmiensa palatsin kauneimmalle paikalle. Ludwig onnistui sijoittelussaan, mutta ei juuri muussa. Linna on siältä keskeneräinen, koska kuningas ehti kuolla ennen sen lopullista valmistumista. Tarkemmin sanoen tyyppi löydettiin hukkuneena psykiatrinsa kanssa järvestä päivä sen jälkeen, kun kuningas oli todettu kyvyttömäksi hallitsemaan mielisairautensa takia. Linnan valmiiksi saadut huoneet on sisustettu ja seinät kuvitettu kuninkaan suuresti rakastaman Wagnerin oopperoiden mukaan. Wagner myös itse oleili linnassa kirjoittamassa oopperoitaan kuninkaan pyynnöstä. Linnan huoneista löytyy mm. Lohengrin-Sali ja ilsejatyyppi huone. Kaikkialla on joutsensymboliikkaa ja talon erikoisuutena on Kivinen Venus Grotte, eli luola, jossa on vesiputous. Ai miten niin Ludwigista saattoi jo aika aikaisin huomata, että se oli täysin sekaisin päästään? Linnassa vierailu on ollut unelmani jo lapsesta saakka ja olen vieläkin hieman ihastuksissani tuosta maagisesta näystä. Aikamoista, ei voi muuta todeta.

Matkan jälkeen on todettava, että kaikessa köyhyydessään, rumuudessaan ja anarkiassaan Berliini on kyllä kaunis paikka kasvaa ja olla! Borta bra, men hemma bäst! Olipas diippii shittii… No joo mutta torstaina menokenkä sojottaa sitten Varsovaan päin. Puolan synkkä eksotiikka! Jännää.

LKK

Still Alive!

Tässä nopea postaus vain osoittaakseni, että olen vielä hengissä. Teen enimmäkseen himassa mun Hausarbeittia, joten en ole nettiyhteyden lähettyvillä ollut pitkään aikaan. Nyt tulin nopsasti vain PC-pooliin näpyttelemään varmennuksen huolestuneille sukulaisilleni. Kyllä Sisko, olen elossa! Tällä hetkellä etusijan vain vie kohta kaksi kuukautta kalenterin TO DO -osastoilla roikkunut kirjoitustyöni. Sivu saksankielistä tekstiä syntyy muuten noin kahdessa ja puolessa tunnissa. Ei huono...

Kirjoittelen kotonani tässä joku päivä, kun minulla on aikaa, tekemästämme (neiti Pee und Ich) matkasta tarkemman ja pitemmän postauksen ja latailen sen nettiin heti ensimmäisen mahdollisuuden iskiessä. Valokuviakin matkalta kertyi lähemmäs 700, joten saatan muutaman ehkä tännekin postata. Suurin osa niistä kyllä on ihan skeidoja, koska säät oli vähän mitä oli (tekosyitä, tekosyitä!!). Neuschwanstein kyllä oli iiiihana!

Tänään pidän kirjoittelusta en niin ansaitun vapaapäivän viettääkseni sen maahan juuri saapuneen neiti Ällän kanssa. Saattaapi ilta kulua kapakassa... Onneksi meillä on kesään saakka yhteistä aikaa remuta ja ennen kaikkea koluta Berliinin satoja kirppareita yhdessä. Jetzt muss ich gehen!

Tschüssi,
LKK

I Wanna Take You to a gay Bar!

Hallo ja terveiset Essenista. Teksti on kirjoitettu kanadalaisella koneella, joten pahoittelen kotomaisten kirjainmerkkiemme puuttumista. Olemme siis neiti Peen kanssa Tour de Deutschlandin ensimmaisessa kohteessa tapaamassa ystavaani vuosien takaa. Kummalllista, etta useiden ihmisten kanssa muutaman kuukauden ero aiheuttaa jo pahemmanlaatuista vieraantumista (teista Suomen ihanaisista ei tietenkaan ;), mutta joidenkin kanssa voi vuosienkin tauon jalkeen jatkaa siita mihin jaatiin. Englannin vaihto-oppilasvuoteni paras ystava neiti Cee pitaa siis nykyisin majaa taalla Lansi-Saksassa ja mikapas sen mukavampaa kuin matkustaa kahdeksan tuntia bussilla (heratys 5.30) toiselle puolelle Saksaa, kun on kerran lomakin ja kaikkea.

Kuten yleensakin brittein seurassa, oli meilla tallakin kertaa uskomaton meno paalla. Lauantaina sattui olemaan alueen suurin homoklubi-ilta, joten tanssikenkamme suuntasivat luonnollisesti tuohon saavuttamattomien miesten pesakkeeseen. Ilta sujui kotoisasti komeiden poppihittien parissa pomppien ja varikkaita koktaileja naukkaillen. Kunnon lihatiski siis mutta ilman hairioita. Ihan kun olisi kotona ollut. Demaria onkin jo hieman ikava. Vannon muuten, etta jos kuulen Lady Gagan Pokerfacen viela kerran, niin aivoni rajahtavat.

Huomenna matkamme jatkuu kohti kolnia, jossa vietamme kaksi paivaa mukavasti sekadormiin majoittuneena. Jos olette kiltisti, saatte kolninvetta tuliaisiksi.

LKK

Oh Mann!

Kaksi viikkoa "lomaa" takana ja saldona aika vähän toimintaa. Oikeastihan meillä on meneillään lukukausien välinen tauko, jolloin kaikki ahkerat pikku opiskelijat kirjoittavat hiki hatussa Hausarbaittejaan. Kaikki paitsi Erasmus-ystävämme. Suurin osa maisteriopintoja tekevistä saksalaisista vääntää tällä hetkellä kahta tai kolmea 10-25 sivuista kirjoitustyötä erinäisistä aiheista. Itselläni on yksi edessä ja aloitetuksi en vain saa. Lisäksi saksa on aivan tarpeettoman vaikeaksi tehty kieli. Ärsyttää, ahdistaa, mutta eniten *ituttaa tämä oma saamattomuus. Onneksi löydän helpotuksen tuskaan oluesta ja televison laatusarjoista. Harmillisesti tämä toiminta ei kuitenkaan edistä kirjoitettujen sivujen määrää...

No mutta, olen minä myös jotain ehtinyt tekemään. Muistatteko vielä ysäritähti Robynin? En minäkään muistanut ko. laulajatarta ennen kuin ystäväni Herra Ee latasi sitä podilleni joululomalla. Uusi tuotanto on rajattomasti parempaa kuin vanha ja tästä innostuneena olimme neiti Peen kanssa Robynin keikalla Postbahnhofilla viime perjantaina. Keikkaa lykättiin viikolla sairasrtumisen vuoksi, mutta hyvää kannattaa odottaa. Saksalainen fanikanta oli yllätävät innostunutta ja vannoutunutta, mutta todellinen pohjoismaalainen pitkän linjan fanitus pääsi oikeuksiinsa vanhan kunnon "Show Me Love" hitin pärähtäesä soimaan uutena ja jokseenkin modernisoituna versiona. Laulun äänenvoimakkuudesta päätellen, emme olleet ainoat Suomi-Ruotsi -akselilta paikalle saapuneet katsojat. Saksalaiset nyt eivät tämän päälle ymmärtäneet yhtään mitään.

Hullujen urheilulajien kehittelyssä sen sijaan saksalaiset yltävät lähes eukonkannon tasolle. Ehkä hieman ylikin. Täällä on viime päivinä pauhattu kaikkialla Wokin MM-kisoista . Kyse ei siis todellakaan ole kokkauksesta, vaan saksalaisten innovaatiosta laskea pimpatuilla wokkipannuilla kelkkarataa alas. Lajissa kilpaillaan sekä yksilötasolla, että joukkueina. Tapahtuma kerää vuosittain käsittämättömän määrän katsojia ja vielä käsittämättömämmän määrän kilpailijoita. Parhaat laskijat ovat tunnettuja hahmoja ja ilmeisesti kisaan ei todellakaan valmistauduta kieli poskessa vasemmalla kädellä, vaan tuotekehittelyyn ja treenaukseen käytetään paljon aikaa ja vielä enemmän rahaa. Kännykän heitto on tämän toiminnan rinnalla aika tylsä laji.

Tämän viikon postauksen jälkeen saattaa muuten seuraavassa päivityksessä kestää hieman. Olen lähdössä lauantaina Saksaa kiertämään ja palaan Berliiniin kotitehtäväni pariin vasta puolentoista viikon kuluttua. Matka suuntaa ensin vanhan ystäväni neiti Ceen luokse Esseniin ja sieltä Kölnin kautta Baijerin helmeen Müncheniin. Matkalla olisi tarkoitus piipahtaa myös mahtavassa Neuschwansteinin linnassa. Hurraa!

Matkan tarkoitushan on oikeasti yksinomaan paronin metsästäminen aviomieheksi. Kreivikin käy. Pääasia, että saan vain metsästyshaukkaharrastukseni aloitetuksi. Sen takiahan oikeastaan Saksaan lähdinkin vaihtoon. Berliinissä näitä jalosukuisia linnan omistajia vaan on harmittavan vähän likenteessä... Pitää siis mennä merta edemmäs kalaan.

Tschüssie,
LKK

Musiikkia kansalle.

Hallöchen! Blogissani olen tullut maininneeksi muutamia Saksan lahjoja musiikkimaailmalle. Bushido (Ghetto bling bling), Sasha (muistatteko se ysäritähti, joka tekee muuten vieläkin musiikkia), Die Toten Hosen (saksankirjoista tuttu ja oikeastaan ihan helvetin kova) ja tietysti David Hasselhoff (kyllä se on ihan tarpeeksi saksalainen) eivät kuitenkaan tarjoa kattavaa kokonaiskuvaa tämän kansan musiikkimausta. Täytyyhän nyt 80 miljoonan ihmisen kansasta löytyä myös lahjakkuuksia. Tässä muutama, joihin olen itse täällä ollessani tykästynyt.

Polarkreis 18
Englanninkielistä konepitoista poppia, jota höystetään aina silloin tällöin saksankielisillä osuuksilla. Kepeää kuunneltavaa arki-iltoihin, kun viikonloppuna tampattu elektro ei uppoa ja huono taiderokki nostaa palan kurkkuun. Bändin uudelta albumilta lohkaistu sinkku ”Allein, allein” on noussut nopeasti listojen kärkeen. Itsehän ostin molemmat albumit jo ennen tätä. Tietty! Daah!

Deichkind
Saksankielistä osastoa edustaa aivan hullun kova poppoo, jonka jäsenillä on outo maku vaatteiden, videoiden ja oikeastaan musiikinkin suhteen. Ei mitään käsitystä mitä tyylilajia tämä edustaa. Luultavasti ei mitään. Tätä voi kuitenkin hyvällä omallatunnolla tankata lauantai-iltana ennen baareihin iskemistä. Saa takuuvarmasti bileissä WG:n tanssilattian notkumaan. Kaikki yhes koos: Jippi jippi jee jippi jee….

Peter Fox
Pakollista älykköosastoa edustaa lahjakas herra Fox, jonka saksankielisistä sanoituksista löytyy jopa ideaa, jos a) jaksaa kuunnella b) tajuaa jotain. Leppoisat rytmit tarjoavat kuitenkin mukavan ympäristön sunnuntaiselle hengailulle. Alan ilmeisesti pikkuhiljaa lämmetä myös tämän tyylilajin musiikille. Mitä seuraavaksi…?

Näiden lisäksi on tietysti vanhoja tuttavuuksia/suosikkeja: De/vision, joka on viihdttänyt maailmaa jo piiitkään vaikeahkolla syntikkapopillaan; Ich+Ich, jonka stadionrock-biisit vetävät saksalaiset teinitytöt (ja hieman vanhemmatkin kyyneliin) ja tietysti kammottava Rosenstolz, josta kieltäydyn sanomasta mitään hyvää. Jotkut siitäkin tykkää.

Postauksen opetuksena on muistuttaa, että myös englanninkielisen alueen ulkopuolella tehdään oikeasti kuuntelemisen arvoista musiikkia. Saksasta tulee muitakin bändejä kun Scooter tai se iänikuinen Rammstein.

LKK