Hei hei rakkahat. Viikot ovat kuluneet kuin siivillä. Mikäs on tässä lakkoillessa ;) Kuten ilmeisesti myös Hesari on kaikessa viisudessaan tiennyt tiedottaa, niin saksalaiset opiskelijat ja koululaiset olivat siis viime viikon lakossa vastuksena, noh, erinäisille jännille jutuille. Päällimmäisenä oli Bolognan-järjestelmän vastustaminen ja opppilaiden opiskeluvapauden puolesta taisteleminen. Sinänsä symppaan paikallisia, sillä uuteen järjestelmään siirtyminen on hoidettu todella huonosti. Maisteriopiskelupaikkoja ei ole riittävästi ja niihinkin pääsee ne muksut, jotka ovat onnistuneet hankkimaan itselleen jonkun korkea-arvoisen tyypin suosituskirjeen. Käytännössähän tämä tarkoittaa siis sitä, että mamma ja pappa pyytää vanhalta perhetutulta, joka nyt vaan sattuu olemaan emeritusproffa jossain Harvardissa, lappusen siitä kuinka ihana pikku pallero niiden Horst-Rüdiger on ja siitähän ovet maisteriopintoihin sitten aukeavatkin. Huonommin tosin menee niillä, jotka ei tunne ketään... Totta. Oot fiksu kaveri...
Itse osallistuin lakkoon, tai oikeamminkin aktiiviviikkoon, solidaarisuudesta (oikeasti!) Tiistaina istuin aseman ulkopuolella keskellä keskustaa, koska opettajamme halusi muuttaa yliopistoa avoimemmaksi yhteisöksi ja kutsua kadunmiehetkin mukaan seminaariin. Siellä sitä sitten huudeltiin megafoniin kommentteja Granowetterin teoriasta. Kyllä sai varmaan kadunmies siitä paljon irti, kun ei saanut koko lukukauden siihen aikaansa tuhlannut opiskelijakaan. Toisella tunnillani pidin esitelmän puistossa. Miinuksena se, että koneesta loppui akku viiden minuutin jälkeen, että jäi sitten se power point -esitys ikuiseen katveeseen. Lakkoiluni huipentui keskiviikon mielenosoitukseen, jossa sympattiin niin Iranin opiskelijoita kuin Saksan ala-astelaisiakin. Agenda oli selvillä. Onpahan nyt oltu sitten miekkarissakin...
Torstaina lakon uuvuttamat Erasmus-opiskelijat suuntasivat rentoutumaan Wannseen rannoille. Näky oli suoraan Herkule Poirot -elokuvasta! Ikivanha uimaranta vaatteenvaihtokoppeineen ja sellaisine valkoisine korituoleineen. Vesi oli pirun kylmää, mutta kyllä talviturkista on luovuttava ennen juhannusta. Ihan vinkkinä teille tänne matkaaville, että rantalomalle pääsee siis myös näin suurkaupungin sykkeessä. Vielä 20-luvun hengessä!
Tällä viikolla aika onkin sitten omistettu kulttuurillisille (sukua glamourillisille) tapahtumille. Olen käynyt oopperassa kahdesti ja teatterissakin kerran. Huomenna on vuorossa St. Christopher´s dayn paraati. Aikamoista eikö! Berliini on herättänyt minussa pienen snobbailevan pyrkyrin. Kysykää vaikka setä-Bourdieulta!
Ah ja, lopuksi tiedoksi kaikille: odotusten vastaisesti olen palaamassa Suomeen. Näillä näkymin pysyvästi ja paluupäivämäärä on siis 31.7. Nyt pikapikaa kalenteriin ylös. Odotan suureellista vastaanottoa, johon voin sitten suhtautua sopivan yllättynyttä esittäen. Jos perillä ei koneeni laskeutuessa odota satapäinen väkijoukko banderolleineen, niin suhtaudun asiaan kuin vaille synttärikemuja jäänyt Routalemmen Pekka ja alan ämmäksi.
LG
LKK
perjantai 26. kesäkuuta 2009
maanantai 15. kesäkuuta 2009
Kyltyyriä!
Hellurei. Lupailin aikaisemmin joitakin kuvia kulttuurifestareilta ja tässä niitä nyt on. Lisäksi kuva rakkaastani ja onpahan mukaan livahtanut yksi otos myös deppareiden keikalta. Oli muuten aikamoinen viikko voin kertoa...
Tschüssi!
LKK
Tschüssi!
LKK
tiistai 2. kesäkuuta 2009
Mutsis oli!
Vieraita pukkaa ystävät. Juuri toivuttuani puheenjohtajainvaasiosta päiviäni saapui sulostuttamaan ihanaiset neiti Tee ja herra Ee. Kuumottavan esitelmästressini alla en ollut erityisen herttaista tai vieraanvaraista seuraa, mutta onneksi suurkaupunkielämään tottuneet ystäväni onnistuivat rentoutumaan puistoissa ja herkullisissa kapakoissamme ihan ilman allekirjoittaneenkin apua. Esitelmän aiheuttama ahistuspahistus on nyt jo takanapäin, mutta jälkitautina on havaittavissa lievää ärtymystä ja unen puutetta. Tämän sai kokea mm. klassisesti nakkikioskin (tai täällä siis dönan) jonossa minulle saksastani päätään aukonut urpo. Oli muuten lähellä etten huitaissut ja rikkonut monivuotista valaani olla mäiskimättä ihmisiä. Hakkaamisen sijaan keskityin kuitenkin diplomaattisesti solvaamaan kyseisen herran äitiä. Sinänsä varmaan syytöntä naista siis, mutta voisi sekin vähän katsoa minkälaisia rasisteja tähän maahan saattaa.
Julkisella raivoamisella on kyllä hyvätkin puolensa: yksi mies pysähtyi kysymään ketä hänen pitäisi käydä lataamassa dunkkuun (kiitos L, että muistutin näin hienosta sanasta ;) ja toinen pahoitteli kovasti saksalaisten maanmiestensä paskaa käytöstä. Loput näyttivät vain pelästyneiltä. Sietääkin, kolme vihaista suomalaista liikkeellä. Mahtavaa käytöstä siis. Vorsicht!
Mutta siis juu. Vieraat. Tänään kauniisteen kaupunkiimme helteen keskelle on saapunut siskoni perheineen ja heidän kanssaan hengaillessa meneekin sitten tämä viikko. Aion siis ottaa rauhallisesti, harrastaa turismia ja syödä jäätelöä. Ei hullumpi suunnitelma kaiken tämän aggression jälkeen. Lauantaina Perhe&co suuntaa kohti kotia ja samalla Tegel-keikalla nappaan sitten mukaani herra Aan, joka saapuu Berliiniin katasastamaan ikiaikaista suosikkiamme Depeche Modea. Nyt vain sormet ja varpaat ristissä toivomme, että Gahanin Dave kykenee esiintymään, jotta pääsemme rockpoliiseina arvostelemaan uuden levyn biisejä. On muuten takuulla aikamoista dadaa.
Musiikki tuntuu nyt muutenkin olevan pinnalla elämässäni. Deppareiden jälkeen saapuu Morrissey ja arvatkaa kuka aikoo olla eturivissä huutamassa! Huhujen mukaan myös kasarisensaatio Pet Shop Boys saapuu kaupunkiin heinäkuussa. Voipi olla, että sisko joutuu ostamaan uudet lentoliput Berliiniin ;) Keikoista puheenollen olin eilen Magnet-klubilla kuuntelemassa ystäväni kanssa suomalaista indie-bändiä nimeltä Cats on Fire. Sellaista mukavaa Cure meets Belle&Sebastian poppia. Suosittelen. Mutta nähdä nyt suomalainen bändi ensimmäistä kertaa Berliinissä tanskalaisen ystävän kehoituksesta. Hämmentävää. Tätä on toverit globalisaatio!
Viikonloppuuni mahtui muutenkin paljon kyltyyriä, kun Berliinissä järjestettiin kulttuurien festivaali. Kreuzberg oli täynnä kojuja eri maista ja kulttuureista ja joka paikasta sai ostaa mitä herkullisimpia ja eksoottisimpia herkkuja. Itse söin alkupalaksi intialaista, pääruoaksi länsiafrikkalaista sapuskaa ja jälkkäriksi upposi herkullisia Churroja Espanjasta. Tämän setin jälkeen olinkin kulttuureilla kyllästetty ja oli aika palata tuttuun saksalaiseen kulttuuripiiriin oluen muodossa. Sunnuntaina kaupunginosassa järjestettiin myös karnevaalikulkue, jossa lähes sata ryhmää esittelivät osaamistaan ja toimintaansa tanssista sirkustemppuihin. Suosikikseni nousi Heimat Salsa -niminen ryhmä, joka esitti salsaa baijerilaisiin Dirndl-mekkoihin puettuna. Myös ryhmän opettajana toiminut brassi-mies oli vetäissyt vanhat kunnon lederhosenit päälle. Arvatkaa vaan kuka oli katsojien (varsinkin naisten) suosiossa sen jälkeen. Kuvia seuraa tällä palstalla myöhemmin, also Stay tuned!
Nyt tää lähtis kouluun.
Tschüssi,
LKK
Julkisella raivoamisella on kyllä hyvätkin puolensa: yksi mies pysähtyi kysymään ketä hänen pitäisi käydä lataamassa dunkkuun (kiitos L, että muistutin näin hienosta sanasta ;) ja toinen pahoitteli kovasti saksalaisten maanmiestensä paskaa käytöstä. Loput näyttivät vain pelästyneiltä. Sietääkin, kolme vihaista suomalaista liikkeellä. Mahtavaa käytöstä siis. Vorsicht!
Mutta siis juu. Vieraat. Tänään kauniisteen kaupunkiimme helteen keskelle on saapunut siskoni perheineen ja heidän kanssaan hengaillessa meneekin sitten tämä viikko. Aion siis ottaa rauhallisesti, harrastaa turismia ja syödä jäätelöä. Ei hullumpi suunnitelma kaiken tämän aggression jälkeen. Lauantaina Perhe&co suuntaa kohti kotia ja samalla Tegel-keikalla nappaan sitten mukaani herra Aan, joka saapuu Berliiniin katasastamaan ikiaikaista suosikkiamme Depeche Modea. Nyt vain sormet ja varpaat ristissä toivomme, että Gahanin Dave kykenee esiintymään, jotta pääsemme rockpoliiseina arvostelemaan uuden levyn biisejä. On muuten takuulla aikamoista dadaa.
Musiikki tuntuu nyt muutenkin olevan pinnalla elämässäni. Deppareiden jälkeen saapuu Morrissey ja arvatkaa kuka aikoo olla eturivissä huutamassa! Huhujen mukaan myös kasarisensaatio Pet Shop Boys saapuu kaupunkiin heinäkuussa. Voipi olla, että sisko joutuu ostamaan uudet lentoliput Berliiniin ;) Keikoista puheenollen olin eilen Magnet-klubilla kuuntelemassa ystäväni kanssa suomalaista indie-bändiä nimeltä Cats on Fire. Sellaista mukavaa Cure meets Belle&Sebastian poppia. Suosittelen. Mutta nähdä nyt suomalainen bändi ensimmäistä kertaa Berliinissä tanskalaisen ystävän kehoituksesta. Hämmentävää. Tätä on toverit globalisaatio!
Viikonloppuuni mahtui muutenkin paljon kyltyyriä, kun Berliinissä järjestettiin kulttuurien festivaali. Kreuzberg oli täynnä kojuja eri maista ja kulttuureista ja joka paikasta sai ostaa mitä herkullisimpia ja eksoottisimpia herkkuja. Itse söin alkupalaksi intialaista, pääruoaksi länsiafrikkalaista sapuskaa ja jälkkäriksi upposi herkullisia Churroja Espanjasta. Tämän setin jälkeen olinkin kulttuureilla kyllästetty ja oli aika palata tuttuun saksalaiseen kulttuuripiiriin oluen muodossa. Sunnuntaina kaupunginosassa järjestettiin myös karnevaalikulkue, jossa lähes sata ryhmää esittelivät osaamistaan ja toimintaansa tanssista sirkustemppuihin. Suosikikseni nousi Heimat Salsa -niminen ryhmä, joka esitti salsaa baijerilaisiin Dirndl-mekkoihin puettuna. Myös ryhmän opettajana toiminut brassi-mies oli vetäissyt vanhat kunnon lederhosenit päälle. Arvatkaa vaan kuka oli katsojien (varsinkin naisten) suosiossa sen jälkeen. Kuvia seuraa tällä palstalla myöhemmin, also Stay tuned!
Nyt tää lähtis kouluun.
Tschüssi,
LKK
tiistai 19. toukokuuta 2009
Pseudo-skandinaavi.
Hellenin tarinasta innoittautuneena kerronpa vielä yhden anekdootin: Itsehän olen siis yrittänyt opettaa lähes koko Berliinille ja siinä sivussa hieman Saksallekin, että Suomi ei ole osa Skandinaviaa vaan ihan oma pirunsa. Enää en kyllä tiedä jaksanko, sillä eräs ei niin herttainen tanskalainen misukka vaan totesi tuossa männäpäivänä seuraavaa:
"Oikeasti kaikki suomalaiset kuvittelee olevansa skandinaaveja, vaikka ne ei todellakaan ole. Ne vaan haluaisi kaikki olla."
Ajattelin tästä huvittuneena olla korjaamatta enää yhtään berliiniläistä. Annan sen sijaan tämän neitosen ojentaa maailman kansoja tästä vääryydestä, kuinka kaiken maailman semi-venäläiset alkoholistit (kyllä, tämäkin kävi ilmi keskustelussa) pilaavat kunnollisten ja ehtojen skandinaavien maineen maailmalla.
Olisitte ystäväni olleet kyllä ylpeitä diplomaatin taidoistani tässä keskustelussa. Poissa olivat vanhat kiukunpurkaukseni ja ei niin harkitut takaisinheitot. Keskityin lähinnä vain nauramaan sisäisesti. Olen toverit muuttunut mies!
"Oikeasti kaikki suomalaiset kuvittelee olevansa skandinaaveja, vaikka ne ei todellakaan ole. Ne vaan haluaisi kaikki olla."
Ajattelin tästä huvittuneena olla korjaamatta enää yhtään berliiniläistä. Annan sen sijaan tämän neitosen ojentaa maailman kansoja tästä vääryydestä, kuinka kaiken maailman semi-venäläiset alkoholistit (kyllä, tämäkin kävi ilmi keskustelussa) pilaavat kunnollisten ja ehtojen skandinaavien maineen maailmalla.
Olisitte ystäväni olleet kyllä ylpeitä diplomaatin taidoistani tässä keskustelussa. Poissa olivat vanhat kiukunpurkaukseni ja ei niin harkitut takaisinheitot. Keskityin lähinnä vain nauramaan sisäisesti. Olen toverit muuttunut mies!
tiistai 12. toukokuuta 2009
Kohtaamisia Berliinissä.
Berliinissä, ihmisten kaupungissa tapahtuu hyvässä ja pahassa...
Illalla kevellessämme kotiin läheisen spätkaufin ohi:
Junnu: "Oh, Good evening ladies!" (päälle pieni kumarrus ja lippis pois päästä)
Me: Hämmentyneitä katseita. Naurua ja mutinaa siitä, miten kaiken maailman hullut päästetäänkin kaduille riehumaan.
Lähithaikussani:
- "Moi, ottaisin ton numeron 67.".
- "Ai minkä? 76?"
- "Eikun 67"
- "Jaa jaa 73"
- "Eikun 67"
- "Ai 67? Miksette heti sanonut..."
Mä vannon, ne tyypit vihaa mua siellä.
Ystävän luona Pankow´ssa hänen ensimmäisenä iltanaan Berliinissä:
Alakerran mies valittaa metelistä, joka syntyy siitä, että istun lattialla ja kaksi muuta asunnossa oleilevaa lukevat itsekseen akkainlehteä. Kymmenen minuutin kuluttua valituksesta oveen hakataan nyrkillä. Paikalle on soitettu poliisit metelöintimme takia. Poliisit vaativat papereita ja ovat heittämessä meitä kaikkia (siis myös kotonaan ollutta ystävääni) ulos asunnosta, jossa heidän mukaansa laittomasti oleskelemme. Raivostuneena huudan saksaksi (kielitaito syntyy aggressiosta) poliiseille näiden olevan paikalla vain, koska alakerran hullu (jolla on vauva, kuten poliist minulle totesivat. Ai jaa, no sittenhän se ei voi olla hullu) huomasi meidän olevan ulkomaalaisia. Virhe. Meinasin lähteä virkavallan loukkaamisesta kamarille. Onnekseni en käyttänyt saksalaisten ruton tavoin kammoamaa N-sanaa. Huomio: Älä kerro natsisialle sen olevan natsisika. Saattaa loukata sen herkkää sielua.
Fudismatsissa:
Edessämme istuva herrashenkilö kääntyy kysymään mitä kieltä puhumme. Herra näet luuli meidän puhuvan espanjaa. Vastaamme. Kuultuaan vastauksemme miehen kasvoille leviää tietävä ilme ja tiedämme mitä on tulossa: "Tiesittekö, että suomi ja unkari ovat sukulaiskieliä?" Tiedettiinhän me. Oltiinhan juuri jälleen kerran kuultu se stdionin ulkopuolella eräältä fudisfanilta. Mitä nää on oikeen oppineet koulussa?
Samaisessa spätkaufissa klo 02.30:
- "Joo vaan tää pullo schorlea."
- "Muistitteko jo kääntää kellot?"
- "Ai tänäänkö se on?"
- "Juu, tänään. Kello onkin siis jo 03.30. Aika mennä nukumaan!"
- "Menenhän minä..."
Matkalla lasilliselle läheiseen trendikapakkaan:
Keski-ikäinen humaltunut henkilö röyhtäisee kuuluvasti kadun toisella puolella. Huomattuaan minut hämmentyy ja pyytää vuolaasti anteeksi käytöstään. Totean siihen, että "Eipä mitään". Vastauksena kommentiini saan palasen saksalaisten uskomatonta kohteliaisuusrepertuaaria: "Ah, niin kilttiä teiltä, junge Frau!"
Luennolla:
- "Onko kellään tietokonetta mukana? Tarvitsisin lainaan luentokalvoja varten."
- "Joo, on mulla"
- "Mitä kieltä tää kone puhuu? Ruotsia vai?"
- "Eikun suomea"
- "Ahaa!" Luennon jälkeen: "Kiitos luennon pelastamisesta."
- "Joo, ei kestä."
- "Tulen aina muistamaan sinut sinä avuliaana oppilaana Ruotsista."
Selvä. Yritä nyt näitä sitten kouluttaa. Ihan sama.
LKK
Illalla kevellessämme kotiin läheisen spätkaufin ohi:
Junnu: "Oh, Good evening ladies!" (päälle pieni kumarrus ja lippis pois päästä)
Me: Hämmentyneitä katseita. Naurua ja mutinaa siitä, miten kaiken maailman hullut päästetäänkin kaduille riehumaan.
Lähithaikussani:
- "Moi, ottaisin ton numeron 67.".
- "Ai minkä? 76?"
- "Eikun 67"
- "Jaa jaa 73"
- "Eikun 67"
- "Ai 67? Miksette heti sanonut..."
Mä vannon, ne tyypit vihaa mua siellä.
Ystävän luona Pankow´ssa hänen ensimmäisenä iltanaan Berliinissä:
Alakerran mies valittaa metelistä, joka syntyy siitä, että istun lattialla ja kaksi muuta asunnossa oleilevaa lukevat itsekseen akkainlehteä. Kymmenen minuutin kuluttua valituksesta oveen hakataan nyrkillä. Paikalle on soitettu poliisit metelöintimme takia. Poliisit vaativat papereita ja ovat heittämessä meitä kaikkia (siis myös kotonaan ollutta ystävääni) ulos asunnosta, jossa heidän mukaansa laittomasti oleskelemme. Raivostuneena huudan saksaksi (kielitaito syntyy aggressiosta) poliiseille näiden olevan paikalla vain, koska alakerran hullu (jolla on vauva, kuten poliist minulle totesivat. Ai jaa, no sittenhän se ei voi olla hullu) huomasi meidän olevan ulkomaalaisia. Virhe. Meinasin lähteä virkavallan loukkaamisesta kamarille. Onnekseni en käyttänyt saksalaisten ruton tavoin kammoamaa N-sanaa. Huomio: Älä kerro natsisialle sen olevan natsisika. Saattaa loukata sen herkkää sielua.
Fudismatsissa:
Edessämme istuva herrashenkilö kääntyy kysymään mitä kieltä puhumme. Herra näet luuli meidän puhuvan espanjaa. Vastaamme. Kuultuaan vastauksemme miehen kasvoille leviää tietävä ilme ja tiedämme mitä on tulossa: "Tiesittekö, että suomi ja unkari ovat sukulaiskieliä?" Tiedettiinhän me. Oltiinhan juuri jälleen kerran kuultu se stdionin ulkopuolella eräältä fudisfanilta. Mitä nää on oikeen oppineet koulussa?
Samaisessa spätkaufissa klo 02.30:
- "Joo vaan tää pullo schorlea."
- "Muistitteko jo kääntää kellot?"
- "Ai tänäänkö se on?"
- "Juu, tänään. Kello onkin siis jo 03.30. Aika mennä nukumaan!"
- "Menenhän minä..."
Matkalla lasilliselle läheiseen trendikapakkaan:
Keski-ikäinen humaltunut henkilö röyhtäisee kuuluvasti kadun toisella puolella. Huomattuaan minut hämmentyy ja pyytää vuolaasti anteeksi käytöstään. Totean siihen, että "Eipä mitään". Vastauksena kommentiini saan palasen saksalaisten uskomatonta kohteliaisuusrepertuaaria: "Ah, niin kilttiä teiltä, junge Frau!"
Luennolla:
- "Onko kellään tietokonetta mukana? Tarvitsisin lainaan luentokalvoja varten."
- "Joo, on mulla"
- "Mitä kieltä tää kone puhuu? Ruotsia vai?"
- "Eikun suomea"
- "Ahaa!" Luennon jälkeen: "Kiitos luennon pelastamisesta."
- "Joo, ei kestä."
- "Tulen aina muistamaan sinut sinä avuliaana oppilaana Ruotsista."
Selvä. Yritä nyt näitä sitten kouluttaa. Ihan sama.
LKK
Sosiologialla kylläst(yt)etty.
Rakkahat. Kävi niin kuin arvelinkin ja innokas päivitystahtini hiipui viikon ahkeran postaamisen jälkeen minimiin. Viime aikoina olen ollut lähinnä koulussa tai humalassa. Toistaiseksi en kyllä vielä yhtä aikaa, vaikka myönnettäköön, että tekisi kovin mieli. Kurssit ovat olleet jälleen täyttä sontaa, johtuen siitä, etä olen tyhmyyksissäni valinnut lähes pelkästään puhdasta sosiologiaa. Siis voi jeesus mitä hiusten halkomista. Mikä on yhteisö? Onko niitä olemassa? Onko naapurusto yhteisö? Onko yhteisö naapurusto? Onko naapurustoja lainkaan olemassa? Entä jos kaikki onkin vaan kuvitelmaa ja elämme matrixissa.... Ok, lopun saatoin keksiä, mutta pikkuriikkiset soliaalipoliitikon aivoni ovat yleensä tiistain jälkeen täysin lukossa ja sekaisin. Tarvitsen tauon! Antakaa mulle vaikka elämänpolitiikkaa tai jotain. Jotain! Apua!
Onneksi sosiologisen käsityksen mukaan määriteltyä elämääni pääsee pakoon kunnon vanhakantaisella eskapismilla. Tämähän tunnetaan siis yleensä alkoholin liikakäyttönä. Neidit Äl (anteeksi siis Aa) ja Hoo olivat täällä pikavisiitillä ja heidän mukanaan saapui myös tuulahdus vanhaa kunnon PJ-elämää. Puuttui vain haalarit ja Roomis, kun kolmisin tuhosimme tuliais-Gousanderin puistossa yömyöhään loikoillen. Aika hyvin tuli myös illan aikana ilmi, että A-P Nikkola ei taida asua täällä Friedrichshainissa päin. Ällällä on tästä empiiristä todistusaineistoa... Seuraavana päivänä olo olikin sen verran hapokas, että muistin taas erittäin hyvin miksi olin alunperin päättänyt siirtyä lopullisesti täällä omaksumiini sivistyneisiin eurooppalaisiin juomatapoihin. Joita tietysti kunniakkaasti noudatin seuraavan viikon vappupiknikillä. (johtuen siitä, että edellinen ilta oli venynyt pitkäksi. Tiedättekö muuten mikä on maailman ylimielisin, mutta silti niin kiehtova olento? No, se on norjalainen...)
Kammottava alkoholipostaus tästä tuli. Asiaan: Olen siis oikeasti tehnyt muutakin kuin vain katsellut pullon pohjaa. Oikeasti Äiti! Pari viikkoa sitten täällä järjestettiin ensimmäisen kerran Lange Nacht der Opern und Theater -tapahtuma. Siinä eri kulttuurilaitokset esittelivät pieniä pätkiä tuotannoistaan ja eri teatterien välillä liikuttiin vain tarkoitusta varten varatuilla busseilla. Näimme hieman oopperaa, epämääräisiä taidesekoiluja ja tietysti vanhaa kunnon Shakespearea, johon oli muuten kiinnostavaa kyllä yhdistetty paljon alastomuutta. Turkalle tiedoksi, että osaavat ne tämän lavalla riisumisen ja "shokeeramisen" täällä Saksassakin. Jäykkis-saksalaiset kikattivat kippurassa ja me saunan karaisemat suomalaiset pyörittelimme silmiämme. Olipas se kokeellista... hoh hoijaa. Saldona siis oikein mukava sekametelisoppa kulttuuria. Sitä korkeinta laatua. Parasta illassa oli kyllä ehkä sittenkin oopperan pihalla sijainnut Mumm-sampanjapiste. Lasi ehtaa kamaa eurolla... Pakkohan sitä oli maistaa. Sehän on kun laittaisi rahaa pankkiin. Elämä oli sen pienen hetken niin glamourillista! Nyt ymmärrän mistä Tuksu puhuu.
Seuraavat viikot meneekin muuten aika varmasti tiukasti kouluhommien parissa, koska haluan lomailla sitten heinäkuussa, kun hiekka tiimalasissa käy silloin jo todella vähiin. Voitte siis odottaa paljon postauksia blogiin ja erittäin paljon Facebookissa maleksimista. Seuraavana ohjelmanumeron tarjoaakin sitten Sisko pesueineen. Samalla tapaan myös perheemme uusimman jäsenen. Lapsesta tulee muuten varmasti tavallista normaalimpi, koska häntä on suojeltu vaikutukseltani kehityksen ensimmäiset kriittiset kuusi kuukautta... Heidän jälkeensä saapuukin sitten vuorostaan Herra Aa, ja sen vierailun tuhoisaa vaikutusta psyykelle korjataankin sitten terapiassa vielä vuosia vaihtariajan päättymisen jälkeen. Alakerran ukrainalaiset ovat kyllä luvanneet ottaa Herran hoteisiinsa muutamaksi päiväksi. Aalla ei liene vastaansanomista? Vai miten on?
Nyt tää lähtis kaupan kautta kotiin katsomaan illan laadukasta saksalaista tv-elokuvaa. Jawohl!
Tschüssi,
LKK
Onneksi sosiologisen käsityksen mukaan määriteltyä elämääni pääsee pakoon kunnon vanhakantaisella eskapismilla. Tämähän tunnetaan siis yleensä alkoholin liikakäyttönä. Neidit Äl (anteeksi siis Aa) ja Hoo olivat täällä pikavisiitillä ja heidän mukanaan saapui myös tuulahdus vanhaa kunnon PJ-elämää. Puuttui vain haalarit ja Roomis, kun kolmisin tuhosimme tuliais-Gousanderin puistossa yömyöhään loikoillen. Aika hyvin tuli myös illan aikana ilmi, että A-P Nikkola ei taida asua täällä Friedrichshainissa päin. Ällällä on tästä empiiristä todistusaineistoa... Seuraavana päivänä olo olikin sen verran hapokas, että muistin taas erittäin hyvin miksi olin alunperin päättänyt siirtyä lopullisesti täällä omaksumiini sivistyneisiin eurooppalaisiin juomatapoihin. Joita tietysti kunniakkaasti noudatin seuraavan viikon vappupiknikillä. (johtuen siitä, että edellinen ilta oli venynyt pitkäksi. Tiedättekö muuten mikä on maailman ylimielisin, mutta silti niin kiehtova olento? No, se on norjalainen...)
Kammottava alkoholipostaus tästä tuli. Asiaan: Olen siis oikeasti tehnyt muutakin kuin vain katsellut pullon pohjaa. Oikeasti Äiti! Pari viikkoa sitten täällä järjestettiin ensimmäisen kerran Lange Nacht der Opern und Theater -tapahtuma. Siinä eri kulttuurilaitokset esittelivät pieniä pätkiä tuotannoistaan ja eri teatterien välillä liikuttiin vain tarkoitusta varten varatuilla busseilla. Näimme hieman oopperaa, epämääräisiä taidesekoiluja ja tietysti vanhaa kunnon Shakespearea, johon oli muuten kiinnostavaa kyllä yhdistetty paljon alastomuutta. Turkalle tiedoksi, että osaavat ne tämän lavalla riisumisen ja "shokeeramisen" täällä Saksassakin. Jäykkis-saksalaiset kikattivat kippurassa ja me saunan karaisemat suomalaiset pyörittelimme silmiämme. Olipas se kokeellista... hoh hoijaa. Saldona siis oikein mukava sekametelisoppa kulttuuria. Sitä korkeinta laatua. Parasta illassa oli kyllä ehkä sittenkin oopperan pihalla sijainnut Mumm-sampanjapiste. Lasi ehtaa kamaa eurolla... Pakkohan sitä oli maistaa. Sehän on kun laittaisi rahaa pankkiin. Elämä oli sen pienen hetken niin glamourillista! Nyt ymmärrän mistä Tuksu puhuu.
Seuraavat viikot meneekin muuten aika varmasti tiukasti kouluhommien parissa, koska haluan lomailla sitten heinäkuussa, kun hiekka tiimalasissa käy silloin jo todella vähiin. Voitte siis odottaa paljon postauksia blogiin ja erittäin paljon Facebookissa maleksimista. Seuraavana ohjelmanumeron tarjoaakin sitten Sisko pesueineen. Samalla tapaan myös perheemme uusimman jäsenen. Lapsesta tulee muuten varmasti tavallista normaalimpi, koska häntä on suojeltu vaikutukseltani kehityksen ensimmäiset kriittiset kuusi kuukautta... Heidän jälkeensä saapuukin sitten vuorostaan Herra Aa, ja sen vierailun tuhoisaa vaikutusta psyykelle korjataankin sitten terapiassa vielä vuosia vaihtariajan päättymisen jälkeen. Alakerran ukrainalaiset ovat kyllä luvanneet ottaa Herran hoteisiinsa muutamaksi päiväksi. Aalla ei liene vastaansanomista? Vai miten on?
Nyt tää lähtis kaupan kautta kotiin katsomaan illan laadukasta saksalaista tv-elokuvaa. Jawohl!
Tschüssi,
LKK
perjantai 17. huhtikuuta 2009
Hei nyt oikeesti!
Kello on 10.46. Puolisen tuntia sitten istuin luokassa odottamassa koulutuspolitiikan seminaarin alkua. Olin tästä tuntia aikaisemmin vääntänyt itseni väkisin ylös vällyjen välistä ja jättänyt sohvalleni eilen kuukahtaneen neiti Ällän tuhisemaan tyytyväiyenä. Olin hieman katkera. Katkeruuttani ei ainakaan vähentänyt se seikka, että päästyäni yliopistolle istuin luokassa muiden oppilaiden kanssa odottamassa turhaan opettajaa saapuvaksi paikalle. Ilmeisesti myöskään perjantain kurssit eivät alakaan vielä tällä viikolla. Olen menettänyt toivoni lopullisesti.
Lukujärjestys alkaa kuitenkin pikkuhiljaa muodostua. Olen kokeillut kursseja laidasta laitaan ja löytänyt muutamia vierailemisen arvoisiakin. Virheitäkin on joukkoon mahtunut, kuten tutkimusseminaari, jonka luulin olevan metodologian kurssi. Kävi ilmi, että kaikki muut paikalle saapuneet tekevät toista tai kolmatta vuotta väitöskirjaansa ja ovat nyt ajautuneet tutkimusmenetelmälliseen kriisiin ja kaipaavat lisäohjausta. Minulle kurssin ohjaajat ehdottivat, että voisin esitellä graduaihettani ja muut anatsivat ohjeita tai kommentteja. Lisäksi he ehdottivat, että voisin tehdä tämän jo ensi viikolla. Kurssi ei muuten kuulostaisi yhtään hullummalta, jos minulla vain olisi jo se selkeä graduaihe mielessä. Näin ei kuitenkaan ole. Tehtäisiin nyt vaan se kandikin ensin pois alta... Pitänee jotenkin yrittää kiemurrella pois siltä kurssilta.
Näin perjantaina katse on tietysti jo vakaasti seuraavassa viikonlopussa, mutta vielä enemmän odotan ensi viikon alkua, sillä rakkahin neiti Äl (niitä taitaa muuten jo olla aika monta tässä blogissa. Pitäisiköhän niitä alkaa numeroimaan?) saapuu vieraakseni maanantaina ja seuraamme sulostuttavan lisänsä tuo vielä neiti Äm torstaina. Vanhojen puheenjohtajien pre-Vappu -piknik on jo suunnitteilla. Saattaa tulla kosteahko viikko, eli nyt viikonloppuna pitää käyttäytyä ihmisiksi. Se on vain näillä keleillä niin kovin vaikeaa. Nyt kuljen jo toista viikkoa ilman sukkahousuja hameessa. Buhahahahaaaa, hajotkaa pakkaseen ;) Noh ei saa olla ilkeä. Kyllä se kesä vielä ihanaiseen Helsinkiinkin saapuu. Keep strong my brothers!
Tschüssi,
LKK
Lukujärjestys alkaa kuitenkin pikkuhiljaa muodostua. Olen kokeillut kursseja laidasta laitaan ja löytänyt muutamia vierailemisen arvoisiakin. Virheitäkin on joukkoon mahtunut, kuten tutkimusseminaari, jonka luulin olevan metodologian kurssi. Kävi ilmi, että kaikki muut paikalle saapuneet tekevät toista tai kolmatta vuotta väitöskirjaansa ja ovat nyt ajautuneet tutkimusmenetelmälliseen kriisiin ja kaipaavat lisäohjausta. Minulle kurssin ohjaajat ehdottivat, että voisin esitellä graduaihettani ja muut anatsivat ohjeita tai kommentteja. Lisäksi he ehdottivat, että voisin tehdä tämän jo ensi viikolla. Kurssi ei muuten kuulostaisi yhtään hullummalta, jos minulla vain olisi jo se selkeä graduaihe mielessä. Näin ei kuitenkaan ole. Tehtäisiin nyt vaan se kandikin ensin pois alta... Pitänee jotenkin yrittää kiemurrella pois siltä kurssilta.
Näin perjantaina katse on tietysti jo vakaasti seuraavassa viikonlopussa, mutta vielä enemmän odotan ensi viikon alkua, sillä rakkahin neiti Äl (niitä taitaa muuten jo olla aika monta tässä blogissa. Pitäisiköhän niitä alkaa numeroimaan?) saapuu vieraakseni maanantaina ja seuraamme sulostuttavan lisänsä tuo vielä neiti Äm torstaina. Vanhojen puheenjohtajien pre-Vappu -piknik on jo suunnitteilla. Saattaa tulla kosteahko viikko, eli nyt viikonloppuna pitää käyttäytyä ihmisiksi. Se on vain näillä keleillä niin kovin vaikeaa. Nyt kuljen jo toista viikkoa ilman sukkahousuja hameessa. Buhahahahaaaa, hajotkaa pakkaseen ;) Noh ei saa olla ilkeä. Kyllä se kesä vielä ihanaiseen Helsinkiinkin saapuu. Keep strong my brothers!
Tschüssi,
LKK
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
